Olkiluoto 3 viivästyy taas – sähkö ei välttämättä riitä talvella kaikille

Olkiluodon kolmosreaktorilla on suuri merkitys Suomen sähköhankinnalle erityisesti Venäjän sähkön loputtua.

Yhteiskunta

power, line, pylon

TVO ilmoittaa, että Olkiluodon kolmosreaktorin käynnistyminen viivästyy taas. Sähköntuotannon piti alkaa jo syyskuussa, mutta näillä näkymin se alkaakin vasta joulukuussa. Viivästys johtuu turbiinin välitulistimella ilmenneistä irto-osaongelmista.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä kommentoi tilannetta Ylelle: 

Olisi tärkeää saada laitos talveksi käyttöön. Toivotaan, että tämä uusi ilmoitettu aika tulee pitämään. Uskon, että syksyn osalta selvitään, mutta olemme koko ajan tiukemmassa tilanteessa. Jos tulee muita merkittäviä vikoja järjestelmään, joko sähköntuontiyksiköihin tai tuotantoyksiköihin, niin silloin tilanne on tiukka, kun meiltä puuttuu Venäjän tuonti, eikä kaasuakaan ole saatavilla sähköntuotantoon samalla tavalla kuin ennen.

Jos tulee kova talvi, ovat hinnat todella korkeat, ja voi olla haasteita ihan sähkön riittävyydessäkin.

Fingrid varoitti juuri hiljattain tämän skenaarion mahdollisista seurauksista. Valtamedian uutiset asian tiimoilta pitivätkin sisällään epäilyttävän paljon asiantuntijoiden vakuutteluja siitä, kuinka energiaa riittää varmasti kaikille. Suomi luopui ensimmäisten joukosta Venäjän tuontienergiasta, vaikka Euroopan maista esimerkiksi Saksa, Ranska, Italia ja Alankomaat ostavat sitä edelleen suurissa määrin.

Lähde: Yle

Kotimaa Olkiluoto Omavaraisuus Sähköenergia Talous Teknologia Uutiset Venäjä Ydinvoima Yhteiskunta

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Oria Mahisalo

    Vastaa

    Kauppalehti osaa kertoa ”Pöyristyttävät superhinnat saattavat toteutua ensi talvena.”.

    Kiitos Suomen hallitus tästä(kin), olette ajaneet turvetuotannon alas, toteutitte vihreää siirtymää eli siirryttiin hankkimaan energiaa eri muodoissa Venäjältä. Nyt sitten maksetaan tästä idiotismista.

    Tuurisähköä ei tule jos ei tuule ja aurinko ei paistele talvella, mutta saatiinpahan mahtavia tukiaisia poliitikkojen lähipiirin pankkitileille.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tuskin tämä sähkön mahdollinen riittämättömyys tulee yllätyksenä kenellekään muille kuin ”maksan mitä vain, jotta irtaannumme fossiilisista polttoaineista ja Venäjältä tuodusta energiasta”, heiltä puuttuu realismi aivan kaikesta, toistavat vain sitä, mitä valtamedia on heille lobannut.

    Toivottavasti tulee kylmä talvi.

    • Mathes 42

      Vastaa

      Onpa olkiluodossa peukalo keskellä kämmentä. Ja miksi nyt jo on heitetty hohtimet kaivoon. Tässähän on kosolti aikaa ennen talvea suunnitella irto osien poistaminen turbiinista. Miksi voivotellaan.

  • otto suni

    Vastaa

    Loviisan ydinvoimala on luotettavasti tuottanut sähköä yli 40 v, joten Suomen hallituksen huulipuikot ovat nyt tuhoamassa maamme energiatalouden kuten koko maan. Fennovoiman projektin lakkauttaminen ja Tutti Tippurisen riemu katkaista Venäjältä sähkön toimitus osoittaa mihin mennään. Tel Avivissa riemuitaan, maailman onnellisin kansa tekee itsemurhaa oikein vauhdilla kun keskeisen Euroopan valtiot osavat edelleen energiaa Venäjältä!

  • Nimetön

    Vastaa

    No eipä hätää, kun valtaosa Suomen asuinrakennuksista on vielä tehty niin, ettei niitä voi pitää kauaa kylmillään. Viikonkin sähköttömyys lämmityskaudella tekee niistä asuinkelvottomia. Vesikiertoiset järjestelmät jäätyvät ja putket yleensä hajoavat jostain kohtaa. Kosteus tunkeutuu syvälle rakenteisiin ja korjaus tulee aika kalliiksi tai jopa mahdottomaksi. Eikä korjauksiinkaan taida olla sitten enää motivaatioa kellään, kun seuraava viikon tai kahden sähkökatko odottaa jo nurkalla, eikä tulevaisuudessa ole mitään parempaa näkyvissä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ennusteiden mukaan tulevana talvena sähkön keskihinta on pörssissä euron per kilowatti. 

    Siitä vaan latailemaan niitä patterihärveleitä jotka iltiksen palstalla keulivien mukaan kuluttaa vaan 2 eurolla sähköä per 100 km.

    • Teme

      Vastaa

      Sähköautolle tulee käymään jännästi. Sähkön hinta ja sähkön verotus tulevat räjähtämään naamalle. Teollisuus tulee myös kärsimään sähkönsiirron hinnan ja verotuksen noususta valtavasti! Hieman askarruttaa millaisen diilin itse tänne maalle saa sähköstään kun tämä kahden vuoden diili alle viiden sentin kWh-hintaan tulee päähänsä. Varmasti vaihdan firmaa jos säästän penniäkään. Pahuksen siirtomaksuthan ne sitä laskua lihottavat valtavasti tässä maassa. Jospa yrittäisi kesän lämpimänä aikana laittaa jonkun roposen säästöön tulevien talvien pakkasia varten.

  • TT

    Vastaa

    Lakki kourassa valtuusto Venäjälle ja vähän äkkiä. Mutta ei tästä pelleporukasta ole myöntämään valtavaa munaustaan nato-ilveilyssä. Ollaan niin länttä, niin länttä. Biden sitten toimittaa meille kaasut, sähköt ja karamellit ensi jouluna?

    • Bella

      Vastaa

      Hallitus suhtautui hyvin ylimielisesti Venäjään jo 2010-luvun alussa, mitä minä sitä silloin vip-paikoilta tarkastelin ja vietin unettomia öitä, vaikka koetinkin pakkaa korjata omalta pieneltä osaltani. Tämä kaikki vei Venäjän tuohon, mitä nyt tapahtuu. Tietysti asiaan liittyy monia, ehkä peitossakin olevia kehityskulkuja, mutta pointti on se, että lännessä ei ymmärretty ajoissa Venäjän merkitystä.

  • Irmgard

    Vastaa

    Kiitos paljon jo näin etukäteen Venäjä-pakotteita asettaneille maatamme (kohti karikkoa) luotsaaville itsetuhoisille idiooteille. Talvella istutaan pimeissä torpissa palelemassa samalla kun kaiken energian ja raaka-aineiden suhteen omavarainen ryssä nauraa lämpimässä mökissään ja tanssii ripaskaa ”pakotteiden” päälle paskoen. Harasoo ja haistakaa Suomen tuhoajat iso V…u!!!.

    • Tehdäänkehitysmaayhdessä

      Vastaa

      Taidanpa mennä hakkaamaan lisää halkoja. Ei tule vilu ensitalvena vaikka sähköt poikkaisitte

  • Vanhat tavat

    Vastaa

    Eihän tuollaisia maailmanlopun vekottimia edes pidä käynnistää, kyseessä suurin kusetus ikinä, sähköntuotannon piti käynnistyä reilut 10 vuotta sitten jo, kokeellisen laitoksen ei edes paperilla uskota toimivan. Myöhästymisestä sopimukseen liittyvät korvaus rahat päätetään antaa anteeksi, kunhan vihreä siirtymä silmissä siintää. Tais joku mljaardi mennä…
    Maamme on agenda 2030 mallimaaksi Mariini sopinut, joka ei näkyy mitään hyvää meille lupaa, transhumanismia ja muuta tuhoa. Kuka on antanut luvan myydä maamme moisiin hankkeisiin, geeniterapia ihmiskokeisiin ihmisuhreista välittämättä, se siitä transhumanismia…
    Miten vähällä järjellä maatamme hallitaan…

  • Sattumien summa

    Vastaa

    Ei ehkä riitä Venäjältä kaasua kohta halukkaille sitäkään vähää mitä aikaisemmina. Maailman suurimmalla kaasukentällä kun kaivot 7 ja 8 räjähtivät toissayönä ja siellä kaksi 1400mm putkea sylkee kaasua tulipatsaina ilmaan.

    Onko halukkaita lähtijöitä sammutustehtäviin? Vai meneekö porukka mieluummin puolustamaan Ukrainan kasaareja?

    No, niin tai näin, Norstream 1 putkessa on virtausta ja painetta laskettu jo. Voi olla että Ranksa on tuleva euroopan voittaja ensti tarven energiamarkkinoilla. Jos se saa ne 53 ydinvoimalaa käyntiin niin yksin se voi myydä energiaa koko euroopalle. Ja kyllähän Ranskan valtionvelan määrän vuoksi sitä voisi toivoakkin.

  • juha II

    Vastaa

    En ihmettelisi, vaikka vittumainen akka-hallitus junaili tämänkin tahallaan, sillä Sanna saa kehuja WEF:n pervoilta suomalaisten elämän maksimaalisesta kurjistamisesta!

  • Hh1488

    Vastaa

    Olkiluoto the ranskalainen susihanke, tuskin valmistuu koskaan. Vielä siinä huomataan jtn tarpeeksi peruuttamatonta j suljetaan koko paska

  • Hh1488

    Vastaa

    Nyt vaan peukut pystyyn, että Mega pakkaset alkaa jo marraskuussa, ennen sitä toivoisin vielä sadon pilaantumista

  • Timovaan

    Vastaa

    Ydinjätesauvoja voisi vihdoin hyödyntää energiantuotannossa,eikä pitää niitä tyhjänpantteina.
    Yliopistotyönä tehdyn selvityksen mukaan kuparivaipoissa olevia ydinjätesauvoja voitaisiin hyödyntää energiantuotannossa,jopa seuraavat 100 vuotta.
    Niiden tuottama energiamäärä vastaisi noin yhtä ydinvoimalaitosta.
    Tätä ehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty,koska se vähentäisi ydinvoiman kysyntää.

    Kuitenkin Geoterminen energiantuotanto olisi ratkaisu maailman energiaongelmiin.Lisäksi se on huomattavasti edullisempaa rakentaa,verrattuna Ydinvoimaan.
    Se tuottaisi energiaa 247 ilman keskeytyksiä.
    Koska Geoterminen energiantuotanto toisi energian hinnoille laskupainetta,niin siksi sitä ei hyväksytä.
    Energiasta pitää maksaa aina vain enemmän,eikä koskaan vähemmän.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Vaikka tämä maa olisi täytetty päästä varpaisiin noilla saastaisilla pirunenegian reaktoreilla, joista ydinkärkien täytettäkin syntyy, ei se alentaisi sähkön hintaa kuluttajille sentin vertaa. Niin kauan kansaa kupataan, kun se antaa itseään kupata.

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Kun ydinvoima toisen maailmansodan jälkeen lanseerattiin niin iskulauseet olivat mm. ”kohta energia on niin halpaa ettei sitä kannata laskuttaa”. No, eipä tuo ole missään toteutunut eikä tule toteutumaankaan. OL3 nyt on petojen sukua, susi jo syntyessään. Siihen jääneiden rakennusvirheiden takia koko laitos tulee posahtamaan sadan prosentin varmuudella, kysymys on vain siitä milloin tuo tapahtuu. Eikä edes kaksinkertainen betonikuori anna suojaa kemiallista vetyräjähdystä vastaan millainen tapahtui Fukuhimassa. Olkiluotoon on rakennettu valtava luolasto ydinjätteiden kaatopaikaksi, sinne olisi hyvin sopinut pari reaktoriluolaakin. Eipä olisi tarvinnut koskaan tuoda mitään sieltä ulos ja paineenalennusluolastot olisivat pitäneet suotimineen vetyräjähdyksissä vapautuvat radionuklidit luolassa. Korjaustyöt olisi voitu hoitaa maanpinnalta ohjattavilla roboteilla ja mikäli korjaus olisi mahdotonta, hylätä koko reaktori ja pettää se savella. Uusi reaktori toiseen luolaan ja homma jatkuu. Mutta ei, aina pitää pilata maisema rakentamalla maanpinnalle. Olkiluodon ja Loviisan vanhat voimalat on rakennettu kunnolla ja ne tuottavat edelleen sähköä luotettavasti ja turvallisesti, huuhaamies Arto Laurin väitteistä huolimatta.

  • Rannantomppa

    Vastaa

    Elämme peräpohjolassa jossa valoa ja lämmitystä tarvitaan yli puolet vuodesta. Talvella ei siipimyllyt pyöri eikä auringosta apua ole. Nyt kun on Venäjään vielä välit munattu energian siirron kans niin kylmä ja kallis talvi on edessä. Jos nyt ei sitten tykinputket lämmitä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    power, line, pylon