Lakiluonnos: Itävalta aikoo ryöstää rokottamattomien omaisuuden

On vielä epäselvää, miten toimitaan, mikäli vielä sakkojenkin jälkeen jättää rokotteen ottamatta.

Yhteiskunta

Itävalta valmistelee lakia, joka mahdollistaa rokottamattoman ihmisen omaisuuden ryöstämisen. Lain mukaan rokotteesta kieltäytyjää voi sakottaa ensin 3 600 euron sakolla. Mikäli hän edelleen kieltäytyy, nousee sakko 7 200 euroon.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rokottamattomalla ei ole oikeutta omaisuuteen Itävallassa, sillä omaisuus viedään ulosottomiehen toimesta pois, mikäli kansalainen ei ota rokotetta. Vaihtoehto on tietenkin tienata niin hyvin, että on varaa maksaa sakot, mutta se ei koske suurinta osaa kansasta.

On vielä epäselvää, miten toimitaan, mikäli vielä sakkojenkin jälkeen jättää rokotteen ottamatta. On arvioitu, että käytäntö olisi uusia sakko puolen vuoden välein.

Itävallassa astuu helmikuusta eteenpäin voimaan rokotepakko maassa vakituisesti asuville. Siitä eteenpäin kansalaisten on ”ostettava” oikeus esimerkiksi töissä käymiseen ja ylipäätään olemassaoloonsa tasaisin väliajoin monikansalliselta lääkejätiltä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Itävalta Kiristäminen Koronarajoitukset Koronavirus Lääketeollisuus Pakkorokotukset Poliisivaltio Politiikka Rokotepassi Rokotteet Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pää määrää

    Vastaa

    EU unionin valtioiden johdossa on henkisesti sairasta joukkoa, sitä tuo lakiluonnos ilmaisee. Lailla voisi rajoittaa tartunta-aikaan haitallisia tilaisuuksia, määrätä suojautumaan tartunnoilta ja pitämään kunnostaan huolta. Toiminta onnistui hyvin estämään tartuntoja Suomessa kevällä 2020.
    EU kansalaiset ovat myös typerää väkeä. Suomenkin tartuntatilastoista näkee selvästi, että uudet tartunnat ilmenevät ryppäinä viikonlopun jälkeen. Suomalaiset istuvat ravintoloissa ( ryyppäävät,tanssivat ja laulavat karaokea) joissa tartunnat leviävät helposti nyt, kun ei ole ollut muutamaan kuukauteen auringon paistetta. Tällöin D‑vitamiinitasot ovat alentuneet ja immuunijärjestelmä heikentynyt. Ei älytä ottaa edes halpoja D‑vitamiinipillereitä.
    Virheellisen toiminnan pahin syy lienee ideologisesti kieroutuneet toimittajat, jotka ajattelevat vain tehokkaita lööppejä ja lehden etuja kansalaisten eduista välittämättä.

    • Mää päärää

      Vastaa

      Kaikissa kansanryhmissä on rikollisia ja mukavaa rehellistä väkeä. Muutama mustalainen tai romaani, jonka olen tavannut on omaa kulttuuriaan, mutta aivan mukava jopa erittäin mukava. Toiset ovat kulttuurissaan syvällä toiset pitävät sitä vanhanaikaisena.
      Ajoin eräälle eteläisen Ranskan siistille leirintäaluleelle, mutta tuli esto, olisi pitänyt kuulua romaanien ryhmää. Alue oli vain romaaneille. Kun tästä olen kertonut romaaneille, vastauksena on hihitystä ja ”kerran näinkin päin”.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kovaa vauhtia mennään kohti kommunistista tyranniaa.
    Kansalaisten tulisi nyt välittömästi järjestää niin paljon katutason toimintaa, että poliitikot ja virkamiehet alkaisivat aidosti pelkäämään, vain sillä keinolla pystyy saamaan jotain konkreettista aikaan, mitkään vetoomukset tai adressit ei auta tippaakaan.
    Miten tähän päädyttiin?
    Rokotteen piti olla ”vapaaehtoista” ja passitkin tulivat vain ”helpottaakseen matkustusta ulkomaille”.
    Huomaatteko, kuinka tämän alle 2 vuoden aikana teiltä on viety useita perusoikeuksia pois, on säädetty ”vain väliaikaisia lakeja”, joita sitten uusitaan määräajan jälkeen.

    • Turo

      Vastaa

      Onko Sipilän ”tönäisijä” vielä hengissä? Sitaateissa siksi, että sitä ei edes voi sanoa tönäisyksi. Kosketus olisi oikea termi. On se saatana että koskettaminenkin voi olla pahoinpitely. Yrittivätkö törkeänä vai jopa tapon yrityksenä? Stubbin ikkunaa leikkiaseella osoitelluthan kuoli putkassa.

      Itse haluan ainakin pitää vapauteni ja kotini. Joillakin on työpaikkakin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Luulenpa että siellä ’ulosmitataan’ ensin aivan jotain muuta..

  • Risto Hioitsija

    Vastaa

    Eikös se yksi Itävaltalainen postikorttimaalarikin joitain vuosia sitten aloittanut viemällä ensin juutalaisilta heidän omaisuutensa?

    • Anonyymi

      Vastaa

      Heh. Nyt saavat rokottamattomat ja muut kulkutautimyönteiset osansa!

    • Plääh

      Vastaa

      Valitettavasti ei

    • Nimetön

      Vastaa

      Ei, he saivat vapaasti muuttaa Palestiinaan vuosien 1933–1939 kaikkine omaisuuksineen ja rahoineen.

      • Risto.Hioitsija

        Vastaa
        • Hh1488

          Vastaa

          Ja wikipediako on sun suuri tietolähde😂onneks nykyään ei mene enään kansalaisille propaganda läpi niinku 2000 vuotta sitten, koska nykyään ihmiset osaa lukea wikipediaa😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

  • Risto Hioitsija

    Vastaa

    Mikä ihmeen identtinen kommentti?

  • Hankkimaan sitä koronaa

    Vastaa

    Jos syyllistyy rikokseen josta rangaistuksena määrätään sakkoa, tulee ko. henkilö kierrättää oikeusistuinten kautta. Ja jos Suomessa edes harkitaan ko. rikoslain muutosta, on selvää että kaikki joille ko. sakko määrätään, tulevat kierrättämään sen käräjäoikeuden kautta. Siinä oikeuslaitoksemme on tukossa kun pitää käsitellä vuositasolla noin 20% aikaisempaa enemmän juttuja. Hovinkin kautta kierrätettynä asoiden käsittely kestää kolmisen vuotta.

    Kuten jo todettua, rokottamattomia on Suomessa noin 1.6 miljoonaa. Ja nyt jos koskaan, tästä hulluudesta pääsee eroon hankkiutumalla sellaisen ihmisen luo joka on sairastanut koronan. Ja hankkimalla koronan tältä henkilöltä. 

    Niin että kaikki koronan sairastaneet, ilmoittautukaa niin saamme lisää immuniteettia valtaapitäviä vastaan.

  • Tuula

    Vastaa

    Sen piikin tulen ottamaan vain kuolleen ruumiini yli.…

    • Anonyymi

      Vastaa

      Niimpä niin. Katotaan mitä sitten olet mieltä kun ensin sinut potkitaan töistä pois kun ei löydy rokotetodistusta, et pääse kohta mihkään ilman sitä. Kauppoihin, harrastuksiin, ravintoihin ym. Sitten saat sakkoja kun sinulta ei löydy sitä ja jos nämäkään keinot ei tehoa sinut pidätetään ja viedään valtion karanteenikeskukseen statuksella BIOUHKA. 😉 Kyllä silloin varmasti myös Tuulan pää kääntyisi ja marssisi iloisena piikille.

      • Seula

        Vastaa

        ”hyvät, pahat, ja rumat” ?

      • Nimetön

        Vastaa

        Tuula ei ole yksin! 💪

    • Ilmari

      Vastaa

      Ei kuolleille anneta rokotusta eli piikkiä ei voi edes ottaa kuolleen ruumiinsa yli.

  • Ilmari

    Vastaa

    Jos jossain vaiheessa rokotus tulee pakolliseksi, asia menee Suomessa näin. 

    Avi lähettää henkilölle määräyksen mennä rokotettavaksi tiettynä aikana. Sen tehosteeksi asetetaan uhkasakko, mikä tarkoittaa sitä, että avi määrää maksamaan tietyn summan, ellei noudata määräystä. 

    Uhkasakko voidaan asettaa vaikka kuinka monta kertaa. Asiaa ei siis voi viedä käräjäoikeuteen. Avin päätöksestä voi toki valittaa, mutta ei se hyödytä mitään.

    Täällä voidaan tietysti uhota vaikka mitä, mutta pidän täysin varmana, että suurin osa ottaa mieluummin rokotuksen kuin maksaa uhkasakon. Ellei sitä maksa, se menee ulosottoon.

  • Tsygootti

    Vastaa

    Wikipedia on juuri sitä mieltä, mitä vasemmalle kallellaan olevat editorit alapää märkänä sinne laittavat:

    https://mobile.twitter.com/visegrad24/status/1466390103325122564

  • Hh1488

    Vastaa

    Heikot antaa periksi, meikä istuu vaikka vankilassa loppuelämän, piikkiä en ota.

  • Ilmari

    Vastaa

    Naurettavaa uhoamista.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Mitä ihmeen tyrannian edessä nöyristelijöitä tänne on eksynyt? Väkisin piikitystä yrittävät joutuvat kokemaan merkittäviä tappioita, se on varmaa. Luuleeko joku heikko, ettei voimaa ryhdyttäisi käyttämään niitä vastaan, jotka ukhailevat myrkkypiikeillä ja tulevat kohti? Globalistit ja niiden ohjauksessa olevat valehtelevat pikkunilkit vastuuseen teoistaan!

    • Sari

      Vastaa

      Ei kukaan tule tekemään mitään. Joitakin pieniä mielenosoituksia tulee olemaan, joissa Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki puhuvat ja Tillanen laulaa. That’s it.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi