Yhä useampi yritys haluaa tehdä Supo-taustaselvityksen työntekijöilleen

Rahaeliitin lobbausjärjestö EK:n mielestä valvontaa voitaisiin kiristää vielä huomattavasti.

Yhteiskunta

Suomalaisiin työntekijöihin kohdistuva poliittinen valvonta on yhä yleisempää, selviää Suojelupoliisin (Supo) julkaisemista tiedoista. Suomessa rikottiin viime vuonna työntekijöiden turvallisuusselvitysten ennätys. Yhteensä Supo tutki 88 000 työntekijän taustat.

Supo onkin alkanut rekrytoida lisää ihmisiä työskentelemään turvallisuusselvitysten parissa, sillä työntekijöiden valvonta on vuosi vuodelta suositumpaa. ”Olemme tyytyväisiä, että turvallisuusselvityksiä hyödynnetään näin hyvin. Se ehkäisee ongelmia”, totesi Supon osastopäällikkö Ilkka Hanski Kauppalehdelle.

Supo on aiemmin linjannut, että muslimiterroristien ohella Suomen suurin uhka ovat ”äärioikeistolaiset” eli kansallismieliset aktivistit. Työpaikkojen turvallisuusselvityksissä Supo muun muassa tutkiikin, onko työntekijän suvussa tai tuttavapiirissä isänmaallisia ihmisiä, joita eliitti pitää ei-toivottuina kansalaisina.

Rahaeliitti vaatii lisää vakoilua

Rahaeliitin lobbausjärjestö EK on sitä mieltä, että valvontaa voitaisiin kuitenkin kiristää vielä huomattavasti. EK:n mukaan työntekijöiden yksityisyyttä suojaavia sääntöjä tulisi purkaa kovalla kädellä.

EK:n Markku Rajamäki pitää ongelmallisena, että turvallisuusselvityksiä voidaan tehdä vain tiettyihin ammattinimikkeisiin hakeville henkilöille. Työnantaja ei voi tällä hetkellä usuttaa Supoa vakoilemaan esimerkiksi siivoojia tai autonkuljettajia.

Lisäksi taustaselvitykset on rajattu yrityksiin, joiden voidaan katsoa liittyvän kansalliseen turvallisuuteen tai joiden toimintaan voi liittyä merkittäviä taloudellisia riskejä. Jälkimmäinen kriteeri merkitsee käytännössä sitä, ettei taustaselvityksiä voida tällä hetkellä tehdä pk-yritysten työntekijöille.

Lähde: Kauppalehti

EK Ilkka Hanski Kotimaa Lobbaus Markku Rajamäki Poliisivaltio Poliittiset viholliset Suojelupoliisi Supo Talous Tiedustelu Vakoilu Valvonta Yhteiskunta Yksityisyydensuoja Yksityisyys

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Tuo on ihan aiheellinen tarkastus, koska hakijoissa voi todella olla tällaisia ääriajattelijoita jotka eivät voi toimia turva-alalla, poliiseina, poliitikkojen auton kuljettajina, armeijan korkeissa tehtävissä eikä missään valtion turvallisuustehtävissä. Samoin lentäjien ja bussin kuljettajien kohdalla on asia otettava vakavasti.
    Ei kannata tuudittautua siihen, että ei meillä suomessa ole tällaista ja että tuo on valtamedian ohjailua. Kovat otteet käyttöön ja sillä sipuli.

    • Plääh

      Vastaa

      ”Ongelmat” ovat tietenkinmahdollinen äärivasemmistolainen terrori tai aainakin huono julkisuus, jos antifa kekkaa jonkun toisinajattelijan töissä. Vaikka heti tottelee ja antaa kenkää, on ainakin saanut tästäkin negatiivista julkisuutta

  • Nationalisti

    Vastaa

    Globalistinen EK kuuluu niihin, joiden mielestä kansalaisten yksityisyydensuoja ja perusoikeudet voi viskata romukoppaan.
    Monestihan noilla ”turvallisuusselvityksillä” ongitaan selville vain poliittisia mielipiteitä, siksi niitä haluttaisiin tehdä yhä useammalle.

  • pää määrää

    Vastaa

    Joskus taustaselvityksistä oli henkilökohtaista hyötyäkin. Isälleni oli suurta hyötyä, kun hänen isänsä oli punaisten vanginvartija ja kuoli vankileirillä nälkään. Isäni ei joututunut aliupseerikouluun eikä talvisotaan, vaikka oli ollut komppanian paras konekivääriampuja. Henki pelastui.
    Suomelle tästä oli haittaa, koska 70000 sotamisestä katsottiin epäluotettaviksi suvun taholta. Epäluotettavaksi kuvitellut eivät olleet mukana puolustamassa Suomea, kun vääriä valintoja tehnyt valtiojohto oli osasyyllinen talvisodan syttymiseen.

    Mitä muuten ovat äärioikeistolaiset? Näkyykö heitä Suomessa? Muistan erään suomalaisen natsin, mutta oliko hän äärioikeistolainen, kun oli ääri kansallissosialisti. Ovatko ne äärioikeistolaisia, jotka hyväksyvät biologisen tai poliittisen tasoeroisuuden, mutta noudattavat tasapuolisuutta ratkaisuissaan?

  • Koen

    Vastaa

    YLE uutisoi kuinka työllisiä on enemmän kuin vertailuajankohtaan tarkasteltuna. Mutta tämä on vanha keino kertoa että työttömien määrä maassa vain kasvaa. Suomen väkiluku on kasvanut 600 000:lla 25 vuodessa, joten jokainen ymmärtää että työpaikkoja ei voi riittää, vaikka ”poliitikot” puhuvatkin siitä miten nämä tulijat Suomen ja Euroopan pelastavat. Esim. 2018 maahamme tuli 79 401 maahanmuuttajaa. Suomen TODELLINEN työttömien määrä onkin jo 600 000.

    YLE ei tällä kertaa kirjoittanut ”työttömien ja työllisten määrä maassa kasvoi”, kuten viimeksi huomasin asian ilmaistun. Lähes 80 000 maahanmuuttajaa vuodessa on valtava määrä pieneen maahamme ja suuri osa tuosta porukasta on irakilaisia, sudanilaisia, iranilaisia, afgaaneja, somaleja, nigerialaisia, ugandalaisia, thaimaalaisia jne. Sieltä ei niin montaa lukutaitoista avaruuskirurgia löydy, että Suomen työvoimapolitiikka ja talous pelastettaisiin ikiajoiksi.

    Mainitaan vielä loppuun että nämä somalit, afgaanit ym. ovat 100 %:sesti työttömiä naistensa osalta. Helsingissä suomalainen nainen synnyttää 1,46 lasta ja somali yli 4. Suomalaiset ovat yllättävän pian vähemmistö omassa maassaan. Esim. Norjassakin Mohammed on ollut jo vuosia suosituin uusi nimi ja esim. Saksassa 0–5‑vuotiaista lapsista 50 % on ei-saksalaisia.

  • Onks tiatoo?

    Vastaa

    Tieto on valtaa. Sitä ostetaan ja myydään kansainvälisesti. Siinä toimivat valtioiden alueilla esim. toisten valtioiden toimijat(viranomaisetkin) jotka myyvät keräämänsä tiedon kolmannen maan kautta, jolloin ensimmäisen maan viranomaiset eivät syyllisty laittomuuksiin.

    Suurimman osan ihmisistä kerätystä tiedosta ihmiset antavat ihan itse. Kaikki SOME-alustat keräävät tietoa ajatusmaailmasta, ystäväpiiristä, henkilön seuraamista www-sivuista kuten kaikki sähköpostitkin. Myös älyläitteet äänittävät ja kuvaavat koko ajan käyttäjän ympäristöä. Puhelut tallennetaan ja arkistoidaan yhdessä videoiden kanssa. Internettiin kytketyistä televisioista puhumattakaan.

    Meillä ei esim. SUPO:n tarvitse paljoakaan nähdä vaivaa tietojen saamiseksi. Niitä on ostettavissa kansainvälisiltä markkinoilta. Eikä ne edes maksa paljoa. Mutta se tieto on muidenkin ostettavissa.

  • TT

    Vastaa

    Miksi kukaan ei enää vastusta totalitarismia? Turhaan meilläkin luetettiin Orwellin 1984- romaania, joka on varsin ikävä lukukokemus. Lukeminen oli turhaa, koska romaanin voi nyt kokea aivan käytännössä. Paskiais-eliitille tiedoksi, että romaani tarkoitettiin varoitukseksi eikä toimintaohjeeksi.
    ”HOW DARE you have an opinion?”

  • Norja ja Ruotsi

    Vastaa

    SUPO voisi keskittyä enemmän tarkistelemaan hallituksemme jäseniä. Mikä mahtaa olla todennäköisyys sille, että pääministerimme (Sofia Hellqvist) ja lomalla olevan sisäministerin Mette ‑Marit) näköispainokset hampaita myöden löytyvät naapurimaittemme kuningashuoneista? Se on tähtitieteellisen pieni. Mutta näin vain on.
    Sinne näköispainokset ovat avioituneet, eivät ole alkuperäisiä kuninkaallisia, ja kummallakin on raju tausta. Suomeahan on verotettu läpi vuosisatojen.
    Kummallisia ovat olleet ministerien otteet politiikassa, mutta ei se mitään.
    Minä en väitä yhtään mitään, mutta kovin on kummallinen sattuma. No, niitä sattuu.

  • rellinen

    Vastaa

    Näiden supoloisten ”selvitysten” seurauksena, neuvostoliiton aikana, maamme miehitettiin sisältäkäsin itään päin kumartelevilla niljakkeilla.
    Maa ja sen talouselämä otettiin marxilaisen roskasakin ja heitä mielistelevien selkärangattomien lierojen haltuun, kulissien takana häärivän punamafian työrukkasen, punikkisupon keinoin.
    Sama maanpetoksellinen supoloinen kieroilu jatkuu edelleen. Sosialistisen internationaalin eli kgb-mafian eli vihervasemmiston vallan varmistajana ja levittäjänä.
    Eli, ei tarvitse kaukaa hakea syytä sille miksi maa riutuu vähemmistössä olevan vihervasemmiston talutusnuorassa. Tai miksi oppositio toisensa jälkeen paljastuu valeoppositioksi. Tai miksi oppositio on heikko, hajanainen ja keskenään riitelevä, sekä kannattajia karkottavilla kaiken maailman kummajaisilla täytetty. Tai miksei vaaleilla ole mitään väliä. Tai miksi ns.”porvaritkin(kokkarit)” ihastuvat välittömästi vartiaisten kaltaisista ns.”entisistä punikeista” ja valitsevat herroikseen.
    Kaikilla länsimailla on tämä sama ongelma. Punaiset, tiedustelua harjoittavat, rajattomin valtuuksin toimivat poliisi- ja vakoiluorganisaatiot, sekä hyväuskoiset, mieluusti kätyrin hommiin lupautuvat kansalaiset.
    Yrittäjät ja kansalaiset, välttäkää kuin ruttoa näitä jo syntymästään saakka kieroon kasvaneita polpoloisia. He ovat rutto.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi