Asianajajaliitto huolissaan: Kaavailtu terrorismilaki ulottuu ”vääriin” mielipiteisiin Suomessa

Käytännössä kyse on aikeesta määritellä tällä hetkellä sallittu ajattelu ja puhe ”terrorismirikollisuudeksi”.

Yhteiskunta

päivitetty

Suomen Asianajajaliitto on huolissaan siitä, että valmisteltu terrorismilakiuudistus tulee tukahduttamaan entisestään suomalaisten mielipiteenvapautta. Kansallismieliset ovat jo kauan varoitelleet siitä, että isänmaallisuutta ollaan määrittelemässä länsimaissa asteittain terrorismirikokseksi.

Pisimmällä tuhoisa kehitys on Britanniassa, jossa National Action ‑järjestö määriteltiin ”terroristiryhmäksi” juutalaiskriittisten banderollien, julisteiden ja Internet-meemien vuoksi. Järjestöä ei koskaan epäilty saati tuomittu väkivallasta tai tuhotöistä. Terrorismimääritelmän jälkeen Britannian PolPo (poliittinen poliisi) on hajottanut lukuisia perheitä ja kidnapannut alaikäisiä vankiloihin syytettynä ”National Actionin toiminnan jatkamisesta”.

Mahdollisesti Britannian esimerkin inspiroimina myös Suomen globalistiset poliitikot ja virkamiehet pyrkivät nyt määrittelemään ”väärät mielipiteet” terrorismiksi, vaikka mielipiteisiin ei liittyisi konkreettisten terrorismirikosten valmistelua. Asianajajaliitto kommentoi tilannetta lausunnossaan, joka käsitteli ”Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuuden ja vastaavuuden vertailumaiden sääntelyn kanssa” ‑työryhmälle annettua toimeksiantoa.

Toisinajattelusta tahdotaan tehdä rikos?

Asianajajaliitto antaa heti lausuntonsa aluksi kritiikkiä siitä, että toimeksiannon tarkoitus on laajentaa rangaistavuuden alaa. Myöhemmin liitto kritisoi toimeksiantoa erityisesti sitä, että PolPolle tahdotaan antaa pakkokeinovaltuuksia yhä lievempien ”rikosten” selvittämiseksi. Käytännössä kyse on siis aikeesta määritellä tällä hetkellä sallittu ajattelu ja puhe ”terrorismirikollisuudeksi” sekä usuttaa PolPo vakoilemaan epäiltyjen ajatusrikollisten puhelimia, ajoneuvoja, koteja ja tietokoneita.

”Asianajajaliitto katsoo, että terrorisimirikosten rangaistavuuden alaraja mm. terroristisen rikoksen valmistelun (RL 34a:2 §) osalta lähestyy nykyisellään mielipiteiden rankaisemisen rajaa ja esittää huolensa kriminalisointiesitysten laajentamisesta koskemaan kansalaisten tai maassa oleskelevien henkilöiden ajatuksia. Mietinnössä esitettyjen kriminalisointien avoimuus sisällyttää rangaistaviksi teoiksi myös varsinaiseen terroristiseen toimintaan huomattavan etäisesti liittyvän menettelyn”, lausunnossa todetaan.

Kansalaisiin kohdistuva vakoilu lisääntyy?

Myöhemmin lausunnossa maalattu dystooppinen maailma vastaa ahdinkoa, jossa National Action ‑yhteyksistä syytetyt britit ovat juuri nyt: ”Suomen Asianajajaliitto tuo esiin vakavan huolensa siitä, että rikostunnusmerkistöjen avoimuuden kasvattaminen yhdessä viranomaisille yhä suuremmassa määrin luovutettujen pakkokeino-oikeuksien kanssa muodostaa konkreettisen uhan sille, että yksilön toimivan rangaistavuus perustuu jatkossa mielipiteille eikä konkreettiselle menettelylle.”

Mikäli Suomen lainsäädäntö muuttuu toimeksiannossa kuvatulla tavalla, tulee se Asianajajaliiton mukaan ”rapauttamaan oikeusvaltion keskeisiä periaatteita”. Lausunnon lopuksi painotetaan vielä toistamiseen: ”Yleisellä tasolla kyse on koko ajan lievempien rikosnimikkeiden lisäämisestä esitutkintaviranomaisten pakkokeinovalikoimaan.”

Lähde: Asianajajaliitto

Asianajajaliitto Kotimaa National Action Poliisi Poliittiset viholliset Politiikka PolPo Sensuuri Vakoilu Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jones

    Vastaa

    Siirtolaisten diktatuuri vain pahenee.
    https://ylilauta.org/yhteiskunta/43612730#no92023056

  • Veli villipohjola

    Vastaa

    Jos minut noin määriteltäisiin rikolliseksi niin sitten he tekivät päätöksen. Sen jälkeen olisin terroristi ja mikä minua sitten enää pidättelisi? Nyt pidättelee laki ja järjestys.

  • Nimetön

    Vastaa

    Hyvin menee jatketaam vaav näin !

  • kommunismiko takaisin

    Vastaa

    Tänään aamulla TV lähetyksessä käsiteltiin Itäsaksan Tasin valvontajärjestelmää,sehän toimi aivan loistavasti.Suomessa on viellä päättäjiä jotka tunteva sen järjestelmän hyvin omista yhteyksistään Itäsaksaan aikanaan.Siitä vaan kopioimaan valmista järjestelmää**********

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Länsimainen yhteiskunta on matkalla kohti uutta pimeää keskiaikaa, jossa totuus ja tiede joustaa uskon ja poliittisen korrektiuden edessä edessä ja yhteiskunnan normien rikkomisesta rangaistaan.

    ”I see great things ahead of us”

    Richard Scutari

  • sotatila

    Vastaa

    Kauan eläkööt väärät mielipiteet!

    Nämä asiat tulevat palasina josta hahmottuu suurempi kokonaisuus.

    Ulkomaiset firmat ovat vallanneet Suomen kaivostoiminnan. Suomen maanpetturi päättäjät ovat kirjaimellisesti lahjoittaneet ulkomaisille firmoille satojen miljardien omaisuuden! Suomi ei saa kuin järsiä luut ja kärsiä jätteistä.

    Vastuulliset saisivat oikeutta asettamalla heidät teloitus komppanian eteen tai lähimpään lyhtypylvääseen.

    Samaan aikaan sadan miljardin kultavaranto on jossain hukattuna. Maanpetturipäättäjillä on kyllä tiedossa minne kultavaranto on hukattu mutta se on kuulemma valtiosalaisuus.

    Suomen vihreä kulta, eli metsät joista Suomi elää maanpetturipäättäjät aikovat halata kuoliaaksi. Kymmeniä tuhansia uhkaa työttömyys kun Suomen vihreä kommunistihallinto antaa kuoliniskun metsäteollisuudelle.

    Pääministeri Sanna Marin kävi pällistelemässä duunareille ja tyypillisen poliitikon tapaan lupasi hatullisen paskaa tai jotain korvaavia työpaikkoja kuten satoja pizzalähettejä tai vastaavaa.

    Uuden ydinvoimalan valmistuminen on niin rankasti myöhässä että asia vaikuttaa sabotaasilta. Joku ei selvästikään halua että se valmistuu ja otetaan käyttöön. Sen täytyy olla vaikutusvaltainen taho joka ei halua tuonti energiasta riippumatonta Suomea ja jonka ydinmateriaalia voidaan uusiokäyttää ydinaseisiin.

    Mutta tärkeintä on että ihmisten huomio pysyy korona hössötyksessä ja kusetuksessa…ja että maa täytetään neekereillä ja hiekkaneekereillä. Sossuluukulla riittää tilaa.

    Mitään kansallista pelastusta ei ole nähtävissä. Vaalit ovat käteenvetämis vaalit. Sekä oikea, vasen että keskusta on miehitetty globalistirunkkareilla ja narkkareilla.

    Meidän kansallisten ja isänmaallisten on itse otettava valta maassa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Valtiovalta voi yrittää vakoilla ja kieltää ihan mitä vaan, aate ei kuole koskaan.
    Nämä lisääntyvät vakoilu- ja pelotteluyritykset kertoo omaa viestiänsä siitä, että kansallismielisten määrä kasvaa jatkuvasti ja sekös kansanpettureita harmittaa vietävästi.

  • sotatila

    Vastaa

    Petolliset päättäjät ovat asettaneet viralliseksi tavoitteeksi hiilineutraaliuden Suomessa vuoteen 2035 mennessä.

    Tämä pakkomielteinen, sairaalloinen tavoite on heti romutettava. Toteutuessa se laittaisi niin tiukan kuristuspannan että se suurelta osin tuhoaisi elinvoimaisen talouden Suomessa.

    Mitään ilmastokriisiä johon me voisimme ratkaisevalla tavalla vaikuttaa ei ole.

    Suomen kuuluu irtisanoutua kaikista YKn ohjelmista jotka selvästi ovat Suomen edun vastaisia.

  • kotkala-lärvänen

    Vastaa

    Here you can read about:
    – Signals Intelligence,
    – Communications Security,
    https://www.electrospaces.net/

    IC OFF THE RECORD:
    Direct access to leaked information related to the surveillance
    activities of the U.S. Intelligence Community and their partners.
    https://nsa.gov1.info/dni/2019/index.html

    Secret Bases
    https://www.secret-bases.co.uk/

  • Make

    Vastaa

    On tehokas keino antaa rikokselle nimi (esim. vihapuhe) ja jättää tunnusmerkistö avoimeksi (mitä on vihapuhe). Todetaan vaan että poliisi ja oikeuslaitos määrittelevät sisällön. Kun nämä miehitetään ”omilla” pomoilla onkin lainsäädäntö kaapattu kansanedustajilta oman liikkeen haltuun (vihervassarit). Nuoleskelijoita löytyy yliopistojen professoreista asti. He toteavat etteivät näe mitään ongelmaa esim. vihapuhelainsäädännössä? Toisenlaisella puheella ei kutsuta asiantuntijalausuntoja antamaan, ei pääse ylimpiin virkoihin eikä saa riittävän korkeita kunniamerkkejä. Tätä kehitystä kutsutaan yhteiskunnan rappeutumiseksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi