PolPo: ”Jokaisella on erinomaiset mahdollisuudet pysäyttää rasisti”

Oikeusministeriön lausunnossa kerrotaan, ettei rasistisia rikoksia ole määritelty rikoslaissa. Poliisijohtajalta oma laintulkinta.

Yhteiskunta

Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön esimiehenä toimii poliisijohtaja Sanna Heikinheimo.

Poliittinen poliisi, eli PolPo, on jälleen avannut sanaisen arkkunsa alleviivatakseen sitä, ettei poliisi ole mitenkään neutraali toimija mitä tulee suhtautumisessa kansallismielisiin. PolPon mukaan jokaisen tulisi omalta osaltaan ”pysäyttää rasisti, oli kyseessä sitten poliittinen päättäjä, julkisuuden henkilö, seinänaapuri tai poliisi.”

Poliisi näyttää yhä etenevissä määrin poliittisen luonteensa

Poliittinen julistus julkaistiin poliisin omilla sivuilla, sen kirjoittaja on korkea-arvoinen poliisijohtaja ja tekstiä levitettiin poliisin virallisissa sosiaalisen median kanavissa.

Absurdisti ”Kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina” otsikoitu teksti alkaa lauseella ”Rasismi on rikos.” Pykälää siinä ei tietenkään yksilöidä, mutta viesti on selvä: Poliisihallitus on aikaisemminkin puuttunut kovin fyysisin, sekä hallinnollisin keinoin kansallismielisten tapahtumien, sekä järjestöjen kieltoon sekä yleiseen toiminnan häiriköimiseen. ”Laittomaksi rasismiksi” luokitellaan käytännössä myös laillinen toiminta, vaikka Suomessa teoriassa pitäisi olla sananvapaus.

Oikeusministeriö: ”Rasistisia rikoksia ei ole määritelty rikoslaissa”

Rikoslaki ei tunne määritelmää rasistinen rikos, tai viharikos. Rikokseen syyllistyneen rangaistusta saatetaan kuitenkin koventaa, mikäli esimerkiksi uhrin etnisyyteen tai uskontoon kohdistuneen vihan tai rasismin todetaan olleen rikoksen motiivina.

”Rasistisia rikoksia ei ole määritelty rikoslaissa. Rikoslaissa rasistisia vaikuttimia sisältyy toisaalta eräiden rikosten tunnusmerkistöihin ja toisaalta rangaistuksen koventamista koskeviin säännöksiin” (Rasistiset rikokset ‑työryhmä, Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 3/2010: Rasistiset rikokset. Sivu 15.)

Resurssipulan keskellä

Poliisijohtaja Sanna Heikinheimon teksti päättyy kehotukseen tehtailla rikosilmoituksia, vaikka poliisi valittaa jatkuvasti resurssipulaansa sekä kehottaa ihmisiä välttämään turhia rikosilmoituksia. Tiettyihin ”rikollisuuden” lajeihin resursseja tuntuu kuitenkin riittävän: ”Siksi palaan alkuun. Pysäytä rasisti, vaikka se olisi viranomainen. Tee epäasiallisesta kohtelusta kantelu tai rikosilmoitus.”

Twitterissä Suomen Poliisin virallisen tilin mainostaessa tekstiä kirjoitettiin siihen vielä perään uhkaus ”epäasiallisten kommenttien” kirjoittajien estämisestä. Tällä tarkoitetaan käytännössä niitä, jotka tuovat esille tekstin absurdiuden tai kysyvät liikaa hankalia kysymyksiä.

Poliisi on ilmoittanut jo etukäteen suorittavansa sensuuria poliittisen julistuksensa alla, sillä ilmeisesti veronmaksajilla ei ole oikeutta kyseenalaistaa poliittisen poliisin toimintaa.

Lähteet: Suomen poliisi, Oikeusministeriö

Kotimaa Poliisi Politiikka Resurssipula Rikos Rotu Suomi Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

  • Lars

    Vastaa

    Jokaisella on myöskin erinomaiset mahdollisuudet pysäyttää suvakki. Suvaitsevaisuudelle ei ole sijaa Suomessa, sen suhteen täytyy vallita nollatoleranssi. Myöskin kansallismielisiä vainoavia kansanpetturipoliiseja kohtaan täytyy vallita niinikään nollatoleranssi. Maanpetturuudelle ei ole sijaa Suomessa.

  • Petja

    Vastaa

    Suvaitsevuutta käytetään piilottamaan oikeat ongelmat.Jokainen voi itse valita suvaitseeko vai ei.Ilman juutalaisia maailma voisi paremmin.Mustat ovat valinneet tiensä ja aloittanut alueiden valtaamisen.Valkoisten kansanmurha on jo käynnissä.Ahneet juutalaiset hallitsevat maailman rahapolitiikan ja täten pystyvät ohjailemaan maita rahan voimalla.

  • Rasismia valkoisia kohtaan

    Vastaa

    Sain tänään postista tilaamani kirjan:”Suomen vaiennettu raiskausepidemia”. Olen vasta lukenus siitä ensimmäisiä sivua mutta täytyy sanoa että se on kirja joka ansaitsee tulla luetuksi suomalaisten keskuudessa.

    Lainaan sivun 16 viimeisen kappaleen tekstiä:”Kesällä 2005, pian sen jälkeen kun Oulun kaupunginvaltuusto oli alkanut vastaanottaa muslimeja ”pakolaisina”, 30-vuotias Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä oli ollut tarpeeksi naivi puhuakseen muslimimiesporukalle baarissa ja mennäkseen heidän asunnolleen. Hänet palkittii tästä ystävällisyydestä hänen vieraitaa kohtaan sillä, että klitoriksensa leikattiin irti saksilla, jotka sitten tungettiin hänen vaginaansa (Turun Sanomat, 1. marraskuta 2005).”

    Mietin että miten tämän muslimien ja Black Lives Matter- liikkeen rasismin saisi loppumaan valkoista väestönosaa kohtaan? Millä keinoin poliisi antaa ohjeita tämänkaltaisen rasismin pysäyttämiseksi?

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi