Pentti Linkolan löytämä metsä suojellaan Pirkanmaalla

Linkola itse löysi metsän retkeillessään Laipanmaalla 2000-luvun alussa. Laipinsalon metsässä kerrotaan vallitsevan vahva luonnontilan ja aarniomaisuuden tuntu.

Tiede & luonto

winter, forest, winter forest
Kuvituskuva.

Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama Luonnonperintösäätiö on ostanut suojeluun metsäalueen Pirkanmaan Kangasalta, tarkemmin Kuhmalahden entisestä pitäjästä.

18-hehtaarinen suojelumetsä nimetään Laipansaloksi, sen eteläpuolella sijaitsevan Laipanmaan retkeilyalueen vuoksi.

– Alueen häiriöttömästä menneisyydestä kertovat maahan vaipuneet lahopuut kääpäisine kylkineen, Luonnonperintösäätiön tiedotteessa kuvaillaan Laipansaloa.

Linkola itse löysi metsän retkeillessään Laipanmaalla 2000-luvun alussa. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun metsä tuli hakkaamattomana myyntiin, lähiseudulla kesiään viettävä perhe otti yhteyttä säätiöön. Kyseisen perheen lisäksi Luonnonperintösäätiö sai tukea alueen ostamiseen Fortumilta. Tiedotteen mukaan myös Suomen eläimistön ja kasviston tutkimusseura SFFF on luvannut tukea hankintaa.

Luonnonperintösäätiö pyrkii toiminnallaan suojelemaan Suomen luontoa. Säätiö hankkii alueita lahjoitusten avulla ja toimii niiden rauhoittamiseksi.

Lähde: Iltalehti

Aktivismi Kotimaa Luonnonperintösäätiö Luonnonsuojelu Metsä Pentti Linkola Pirkanmaa Retkeily Tiede & luonto Uutiset

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ollut aina

    Vastaa

    Ei sitä kukaan ole erikseen löytänyt. Kyllä se sielä on aina ollut. Mutta minulle se oli yllätys että se oli myytävänä. Luulin että se on Sahalahden kunnan maata.

  • Bella

    Vastaa

    Asun tässä melko lähellä Laipansaloa. Takapihallani on samantyyistä aarniometsää. Kiva aamulla laittaa kahvit ja seurata metsän elämää. Hirveä en ole tässä vielä nähnyt, mutta karhunpennun, villisian, ketun olen, ja jäniksiä tietenkin ja muita tavallisempia eläimiä, mukaanlukien isot sudenkorennot, tikkanaaraan, joka asuu tuossa isossa kuusessa ikkunani vieressä, sekä aitoja isorantuleita. Yksi sellainen tuli kotiinikin avoimesta ikkunasta viime kesänä, mikä on hämiasiantuntijoiden mielestä hyvin harvinaista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    winter, forest, winter forest