”Likainen valkoinen!” – Rotumuukalaiset puukottivat ranskalaisisää 9 kertaa

Valkoisiin kohdistetaan yhä enenevissä määrin rodullisesti motivoitunutta väkivaltaa meidän omilla maillamme rotumuukalaisten toimesta.

Väestönvaihto

Nuori ranskalaisisä joutui viiden rotumuukalaisen pahoinpitelemäksi puukottamaksi tekijöiden huutaessa samalla: ”Likainen valkoinen!”

Nicolas nimellä uutisoitu uhri oli mennyt vessaan baarissa, jossa yksi tekijöistä oli yhtäkkiä tullut sanomaan hänelle: ”Sinä tönäisit minua,” mihin Nicolas vastasi pyytämällä anteeksi vaikka hän ei ollut näin tehnytkään. Yksi rotumuukalaisista oli vetänyt veitsen esiin, jolloin Nicolas oli välittömästi lyönyt tätä. Toinen oli sitten kiskonut ranskalaismiehen lattialle ja tekijät olivat ympäröineet hänet.

Nicolasia pahoinpideltiin ja puukotettiin yhdeksän kertaa. Hyökkäyksen aikana rotumuukalaiset huusivat toistuvasti ”Likainen valkoinen!” ja ”Hakatkaa sitä gweriä!” Gwer on Ranskassa rotumuukalaisten käyttämä pilkkanimitys valkoisista. Miestä lyötiin myös lasipullolla päähän.

Baarin henkilökunta ei ilmeisesti suostunut soittamaan hätäkeskukseen, sillä Nicolas joutui menemään sairaalaan ystäviensä kyydillä. Baarin johto ei suostunut kommentoimaan asiaa.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Ranska Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • John Wick 2.0

    Vastaa

    No toi Ranskahan on nyt iso vitsi kaikkineen. Patonki on jo homeessa. Jotensakin huvittavaa tuo äö70 jengin hyysäys. Tatu (Matin-isä) Vanhanen tuota tutki ja tulos edellämainittu, joten suvakit,pulinat pois. Se on nähkääs sitä parempaa tiedettä

    Tuon suvakkibaarin ikkunat nyt aluksi ihan paskaksi .Ostelkoot luotolla ikkunoita kunnei rahat riittäneet puhelinsoittoon.

  • Zen Spa

    Vastaa

    Eikö ole jännä juttu, että jos huutaa neekerien asuinalueella ”neekeri!”, niin neekeri tulee tappamaan sinut todennäköisesti. Jos huudat valkoisten asuinalueella ”valkoinen!”, niin ei tapahdu mitään.

  • Musta ase

    Vastaa

    Vieläkö suomessa ihmiset käyvät kebabilla. Kun ymmärtäisivät olla käymättä olisikin medialla ihmettelemistä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi