Kirkkonummi: Monikulttuurisen jengin jäsenille vankilaa törkeästä ryöstöstä

Väkivallan tekijät ovat tulleet paikalle isossa noin 8-10 henkilön porukassa, joista iso osa on ollut maahanmuuttotaustaisia nuoria miehiä, jotka olivat pukeutuneita mustaan ja kasvot peitettyinä.

Väestönvaihto

hammer, books, law

Kauppakeskus Sellossa kuvattu videotallenne osoittaa sen, että vastaajat ovat liikkuneet yhdessä noin puolitoista tuntia ennen tekoaikaa kello 17.47−17.48.

Syyttäjän mukaan Roope Laine (2006), Jamal Mohammad Sheddu (2005) ja Rooman Pasha (2004) ovat yhdessä tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden kanssa anastaneet suomalaismiehen hupparin. Tekijät ovat piirittäneet uhrin rappukäytävän hissiin, uhanneet uhria aseella, huitoneet veitsillä uhria kohti ja tehneet ruumiillista väkivaltaa lyömällä häntä veitsellä käsivarteen, lyömällä häntä nyrkillä suuhun ja potkimalla häntä. Uhrille aiheutui kipua, vertavuotava ja ompeleita vaatinut noin 5 cm pituinen ja luuhun saakka yltävä viiltohaava vasempaan kyynärvarteen, vamma käsivarren lihaksiin ja sormien jänteisiin, jotka on jouduttu korjaamaan leikkaushoidolla sekä etuhampaiden vaurioituminen. Toinen uhrin etuhampaista on mennyt poikki ja toinen virheasentoon. Kaikki vastaajat ovat osallistuneet tekoon joko tapahtumaa suunnittelemalla, asianomistajan piirittämällä, tähän väkivaltaa kohdistamalla tai hupparin ottamalla. Laineen ja miehen välillä oli ollut aikaisempi väkivaltatilanne muutamia kuukausia aikaisemmin. Pashalla oli kiinniottohetkellä yllään kuvioinniltaan ja väriltään samannäköinen kokomusta Nike-merkkinen huppari kuin uhrilta oli anastettu, ja hupparin vasemman käden hihassa oli viilto.

Tapahtuneen jälkeen samat tekijät olivat syyttäjän mukaan anastaneet toisen suomalaismiehen hallusta Tommy Hilfiger-rannekellon, rannekorun ja Apple AirPods-kuulokkeet uhkaamalla häntä isokokoisella veitsellä.

Vastaajat kiistivät kaiken ja väittivät uhrin aloittaneen väkivallan. Silminnäkijän mukaan hissiin oli tunkeutunut noin kymmenen poikaa ja jokaisella oli ollut jonkinlainen veitsi ja yhden housun kauluksessa oli näkynyt pistoolinkahva, kun tämä oli nostanut takkia.

Roope Laineen puhelimesta löydetty videotallenne osoittaa selvästi sen, miten useat henkilöt piirittävät miehen hissin perälle. Tapahtumapaikka on videotallenteella selvästi tunnistettavaksi samaksi kuin poliisin tapahtumapaikalta osoitteessa Seppä-Kallenkuja 4 A ottamissa valokuvissa, joissa hississä ja myös rappukäytävässä näkyy verijälkiä tapahtuman jäljiltä.

Videolla uhrin riisuessa huppariaan hänen kädessään on havaittavissa syvä, vertavuotava viiltohaava. Tapahtumanpaikan läheltä löytyi suurikokoinen machete-veitsi, jonka terässä olleesta veritahrasta on löydetty uhrin DNA:ta.

Roope Daniel Laineen syyksi luettiin törkeä ryöstö nuorena henkilönä. Vastaava syyte toisen suomalaismiehen tapauksesta hylättiin. Tuomioksi tuli 2 vuotta ehdollista vankeutta ilman valvontaa, jonka ohessa 100 tuntia yhdyskuntapalvelua. Valtion varoista maksetaan Laineen puolustajalle yhteensä 5897,27 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. Valtion varoista maksetaan uhrin asianajajalle yhteensä 3348,62 euroa, minkä määrän vastaajat Roope Laine ja Rooman Pasha velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan takaisin valtiolle korkoineen.

Vastaajat Roope Daniel Laine ja Rooman Pasha velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan uhrille korvauksena:

  • kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta yhteensä 8700 euroa korkoineen
  • muusta tilapäisestä haitasta 700 euroa korkoineen
  • kärsimyksestä 3500 euroa korkoineen
  • pysyvästä kosmeettisesta haitasta 2500 euroa korkoineen
  • poliklinikkamaksuista yhteensä 100,22 euroa korkoineen
  • sairaalamaksuista 198,40 euroa korkoineen
  • ambulanssimaksusta 16 euroa korkoineen
  • lääke- ja sidetarvekuluista yhteensä 140,08 euroa korkoineen
  • rikkoontuneen hupparin arvosta 100 euroa korkoineen

Jamal Mohammad Sheddun syytteet törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä hylättiin. Valtion varoista maksetaan Jamal Mohammad Sheddun puolustajalle yhteensä 4658,58 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Rooman Pasha tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä 2 vuoden 7 kuukauden vankeuteen, jossa otettiin alentavana huomioon Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 15.5.2023 ratkaisu 117905, vaikka se ei ole ollut lainvoimainen. Valtion varoista maksetaan palkkioksi Pashan puolustajalle yhteensä 9324,58 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Pasha on Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 15.5.2023 tuomittu 1.11.2022 tehdystä ryöstöstä ja samalla täytäntöön pannuista ehdollisista vankeusrangaistuksista yhteiseen yhden vuoden neljän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen, joilta osin hänet olisi voitu tuomita yhteiseen rangaistukseen nyt käsiteltävien rikosten kanssa. Näin ollen rangaistusta alennettiin noin yhdeksällä kuukaudella. Pashan vangitsemusvaatimus hylättiin, koska hän:

on ollut tutkintavankeudessa nyt käsiteltävien asioiden vuoksi 13.3. ja 1.6.2023 välisen ajan ja tämän jälkeen tehostetussa matkustuskiellossa 14.6.2023 asti

ja:

mahdollisen valituksen käsittelyajat huomioon ottaen vangitseminen vesittäisi käytännössä mahdollisuuden muutoksenhakuun ja saattaisi johtaa siihen, että hän vapautuisi vankilasta mahdollisesti ilman rangaistusajan suunnitelmaa ja mahdollisuutta myöskään kuntouttavaan toimintaan tai työtoimintaan rangaistuksensa suorittamisen aikana.

Yksi lautamies oli eri mieltä Laineen rangaistuksen osalta. Laineen rangaistuksen tulisi olla ehdoton, koska ryöstö on ollut törkeä, teräaseella ei ole ainoastaan uhattu, vaan aiheutettu uhrille suuria pysyviä vammoja ja tämän lisäksi vielä pahoinpidelty lyömällä. Lisäksi uhri on ollut yksin 10 ihmistä vastaan ja vailla pakomahdollisuutta ahtaassa hississä. Teräaseesta aiheutunut vamma on katkonut jänteitä kädestä ja voi aiheuttaa pysyvää toimintakyvyn alenemista sormiin. Kosmeettisena haittana on iso Z –muotoinen kirjain arpena. Lisäksi uhrilta on etuhampaat poikki ja niiden korjaus onnistuu vasta vuosien päästä kun leukaluiden kasvu on loppunut.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 231916)

Kotimaa Maahanmuuttajajengit Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Törkeä ryöstö Väestönvaihto

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Teloittaja

    Vastaa

    Alennusta ja lievennystä. Tekijöiden ymmärrystä ja päänsilittelyä. Tervetuloa naurettavaan paskaoikeuteen jossa apinat vie ja tuomari vikisee.

    • gg

      Vastaa

      Mutta annappas olla jos menet kirjoittamaan facebookiin että neekerit on perseestä. Sitten ei akateemikko tuomarit, vähä älyiset poliisi paskajalat ja lakihuijarit ymmärrä lainkaan. Vaan sinua rangaistaan kovimman mahdollisen mukaan koska olet arkki paha ihminen joka on tehnyt hirmuteon. Jos vaan olisi mahdollisuus antaa elinkautista neekerin arvostelemisesta, niin sen ne antaisi ja hurraisi perään ja taputtelisi toisiaan selkään. Ehkä tulevaisuudessa päästään siihen.

  • pöh

    Vastaa

    Ei vaan mitenkään pysty ymmärtämään logiikkaa siinä, että kun on vähän aikaisemmin tuomittu vastaavasta rikoksesta, niin se katsotaan rangaistusta alentavana seikkana.
    Kyllä se nyt pitäisi olla ihan toisinpäin, että kun ei ole opiksi ottanut niin sitten kovempia rangaistuksia peliin.
    Kun noita veronmaksajien maksettavaksi jääviä palkkioita katsoo, niin asianajajat varmasti kannattaa tätä monikulttuuria.

  • Eugen

    Vastaa

    Kohta näköjään täytyy jokaisen suomalaisen lapsen pitää puukkoa mukana jos yksin liikkuu ja mamuporukka yrittää päälle käydä. Kaasusumutin olisi lisäapu veitsen lisäksi.

    • Juha

      Vastaa

      Kyllä nämä täytyisi asuttaa espooseen omakotialueille jotta pääsevät kokoomus kannattajen lasten kanssa kaveeraamaan.

  • John Wick 2.0

    Vastaa

    Paskan puolustukselle rapiat 9300 euroa?.…ja mihis nämä oikein naurettavat laskutukset perustuu?..kopiokonepapereiden tulostukseen vai? Kyllä on erikoisen arvokasta työtä ‚ei voi kuin ihmetellä. Ja nuo tuomiot…hohhoijaa…toivottavasti edes karma hoitaa kuonat pois.

  • Zero Zero

    Vastaa

    Nämä pitäisi kävelyttää ensimmäisen korkean talon katolle ja laittaa hyppäämään sieltä alas.

  • GLGL

    Vastaa

    ”Valtion varoista maksetaan Laineen puolustajalle yhteensä 5897,27 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.”

    Tuolla rahalla palkkaisi sairaanhoitajan kuukaudeksi lyhentämään hoitojonoja. Nyt nekin rahat menivät oletettavasti jollekin globalismia kannattavalle rapparijuristille. Myöskään ne tuomarit, kanslistit, toimitilat, poliisitutkimus jne. eivät ole ilmaisia, joten nuokin rikastuttajat ovat tulleet ja tulevat olemaan erittäin kalliita yhteiskunnalle. Hommassa ei ole mitään logiikkaa. Jalalit kotimatkalle ja roope-danielit metsätöihin.

  • Salomon

    Vastaa

    Uskaliaita nuo joukkoneekerit..

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    kas..kas veijareita

  • Anonyymi

    Vastaa

    Havaintoja muutoksesta.

    Kävin Sellossa lokakuun 2023 puolivälissä arki-iltana K‑citymarketissa. Kiinnitti huomiota, että parkkihallissa oli runsaasti tilaa. Ihmisiä oli murto-osa siitä, mitä oli aikaisemmilla käynneilläni noin 10 vuotta aikaisemmin nähnyt. Väki oli vähentynyt ja muuttunut. Marketissa havaitsin sekavuutta ja jonkinlaista rappion tunnelmaa. Poissa olivat vauraat espoolaiset asiakkaat. Heidät tilallaan oli ”niitä”.

    Se jäin viimeiseksi vierailukseni Selloon. Oli kuin olisin nähnyt pahaa unta.

    Juhlat on loppu. Paskaa on tilattu ja sitä on saatu.

  • Jupi

    Vastaa

    kannattiko Roope noin omasta mielestä hengailla nekrujen seurassa? hyvin lähtenyt alkuaikuisen elämä käyntiin

    • Nimetön

      Vastaa

      Tämä asian omainen joka on tässä keississä niin lyönyt roopen äitiä nykärillä ja puukottanut roopea jo kerran.
      Näin oletan että tämä on yullut kostosta.
      Kunnon omaa perhettänsä suojeleva nuori mies.
      Mutta miksi hän ei ole soittanut viranomaisille aina kun jotain onkänyt

  • Ketuttaa

    Vastaa

    ”Valtion varoista maksetaan Pashan puolustajalle yhteensä 9324,58 euroa.”
    ”Valtion varoista maksetaan Laineen puolustajalle yhteensä 5897,27 euroa.”
    ”Valtion varoista maksetaan uhrin asianajajalle yhteensä 3348,62 euroa.”

    Perinteinen kuvio, jossa kuonan asianajajat laskuttavat tuplat ja triplat verrattuna uhrin vastaavaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    hammer, books, law