Britannia: Ei vankeutta raiskaajille, koska vankilat ovat täynnä

Samaan aikaan maassa on tuomittu ehdottomaan vankeuteen moskeijaa pekonilla heittäneitä miehiä.

Väestönvaihto

Rikollisuuden kasvaessa monikulttuurisessa Britanniassa, vankiloiden kapasiteetti uhkaa ylittyä. Tästä syystä tuomareille on annettu käsky olla tuomitsematta vankeuteen jopa vakaviin rikoksiin syyllistyneitä, koska näille ei tahdo olla tilaa vankiloissa.

The Times ‑lehti raportoi asiasta kertoen, että käskyn mukaan tuomitut raiskaajat ja murtovarkaat tulee toistaiseksi säästää vankilalta tilan puutteesta johtuen.

Myös vankeja tullaan hallituksen ehdotuksen mukaisesti vapauttamaan aiemmin, vaikka Rishi Sunakin hallitus on koettanut pitkän aikaa esittää vetävänsä tiukkaa linjaa rikollisuuden kitkemisen suhteen.

Korona-aikana määrätyt sulkutilat ovat yksi merkittävä syy ongelmaan, sillä monia oikeudenkäyntejä lykättiin tästä johtuen, ja monien raiskauksista syytettyjen istuntoja on alettu vasta nyt käymään läpi.

Lähde: European Conservative

Britannia Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Raiskaus Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • p.grandell

    Vastaa

    pitäisikö ottaa kuolemantuomiot käytäntöön, olis uusia paikkoja vankilassa raiskaajille, tai joka raiskaaja menettää ”rikosvälineensä” tylsällä puukolla irroitettuna, ehkä rauhoittuisi raiskaukset?

  • TT

    Vastaa

    En oikein ymmärrä miksi monet kansallismieliset huutavat kuolemantuomiota tai raiskaajien kastraatiota hetkellä, jolloin lainsäädäntä‑, hallinto- ja tuomiovalta on useimmissa länsimaissa kokonaan globalistien käsissä. Ensin pitää saada valta kansallismielisten haltuun ja sitten heittää roskaväki ulos maasta ja katsoa sitten, onko edes tarvetta kuolemantuomiolle tai muille sharia-tyyppisille keskiaikaisille rangaistuksille. Eipä ollut tarvetta, kun Suomi oli vielä sivistysmaa ja kokonaan suomalainen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi