Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaismiehen murhan yrityksestä

Oikeus piti tekoa julmana ja totesi, että Mousa osoitti selkeää surmaamispyrkimystä. Uhri selvisi hengissä sattuman ansiosta. Mousan todettiin olevan syyntakeinen mielentilatutkimuksen perusteella.

Väestönvaihto

judge, hammer, judgement

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomion 35-vuotiaalle Daniesh Mousalle murhan yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta. Mousa tuomittiin 7,5 vuodeksi vankeuteen.

Rikos tapahtui Vantaalla 12. lokakuuta 2022, kun hän yritti tappaa nukkuvan miehen. Hän ampui uhria ensin rintaan ja yritti sitten tähdätä päähän, mutta ase ei toiminut. Kolmannella yrityksellä hän ampui uhria käteen. Ampuja onnistui pakenemaan paikalta, mutta poliisi sai hänet myöhemmin kiinni ja vangittiin.

Oikeus piti tekoa julmana ja totesi, että Mousa osoitti selkeää surmaamispyrkimystä. Uhri selvisi hengissä sattuman ansiosta. Mousan todettiin olevan syyntakeinen mielentilatutkimuksen perusteella.

Lisäksi Mousa määrättiin maksamaan uhrille 21 500 euroa vammoista ja kärsimyksestä. Mousa uhkasi myös toista miestä ja hänen tulee maksaa tälle 1 300 euroa kärsimyskorvauksina.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lähde: Iltalehti

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Väestönvaihto Vantaa

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Karkotus

  • Nimetön

    Vastaa

    Pois maasta rikolliset p….le

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    judge, hammer, judgement