Vantaa: Maahanmuuttaja raiskasi törkeästi 14-vuotiaan tytön

Raiskaaminen tapahtui Vantaan Hakunilassa elokuussa 2022. Helsingin hovioikeus korotti törkeään lapsenraiskaukseen syyllistyneen maahanmuuttajan tuomiota puolella vuodella.

Väestönvaihto

Helsingin hovioikeus korotti törkeään lapsenraiskaukseen syyllistyneen Jonas Tunguisina Gomes Manangan, 26, tuomiota puolella vuodella. Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen seuraamus 14-vuotiaan tytön raiskaamisesta oli viisi vuotta ehdotonta vankeutta. Lisäksi vastaaja joutuu maksamaan tytölle 7 500 euron korvaukset kivusta, särystä ja kärsimyksestä. Vastaaja pysyy oikeuden päätöksellä yhä vangittuna.

Raiskaaminen tapahtui vastaajan asunnolla Vantaan Hakunilassa elokuussa 2022. Vastaaja pakotti tytön väkivalloin yhdyntään. Ennen raiskausta hän oli juottanut tytön humalaan.

Vastaaja oli tutustunut tyttöön ja tämän ystävään bussissa raiskausta edeltävänä päivänä. Bussissa tyttö lähetti miehelle Snapchat-viestin. Tämän kontaktin seurauksena vastaaja ja tyttö aloittivat viestittelyn, ja vastaaja kutsui 14-vuotiaat tytöt asunnolleen. Vastaaja oli itse teon aikaan 25-vuotias.

Asunnolla vastaaja nautti alkoholia toisen miehen sekä tyttöjen kanssa. Raiskaaminen tapahtui, kun tyttö jäi vastaajan kanssa asunnolle toviksi kahdestaan. Raiskaaminen aiheutti tytölle muun muassa kipua. Tytöllä oli tapahtuneen jälkeen muun muassa itsetuhoisia aikeita.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: IS

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Törkeä lapsenraiskaus Väestönvaihto

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Simo Saasta

    Vastaa

    Olemme jo vuosia saaneet todistaa mitä tapahtuu kun näiden maahantunkeutujien matkaan lähtee. Tässäkin tapauksessa uhri olisi välttynyt kohtaloltaan jos olisi ollut älykäs ja tajunnut pysyä erossa bussissa vonkaavasta neekeristä, mutta kyseessä ei valitettavasti ollut kovin älykäs tyttö. Käsi ylös kuka yllättyi tästäkään yllätysseksistä.

    • Jotkutsuoltaap...

      Vastaa

      Niin, että uhrin (tässäkin tapauksessa lapsen) vika, vai? Yök, mikä ajattelutapa.

  • Puoli-kreikkalainen

    Vastaa

    No näiltä kohtaloilta ei välttämäti välty, vaikka olisikin sitä älyä. Onhan noita potentiaalisia raiskaajia jo joka kadunkulmalla ainakin täällä Itä-Helsingissä. Taitaa olla se vika enemmänkin sinisilmäisyyteen ja valheelliseen turvallisuuden tunteeseen kasvattamisessa, niin koulun, kodin, kuin yhteiskunnankin toimesta.
    Mutta tällaiset teot mahdollistaa vain se, että näitä jouto-ukkoja, pummeja ja raiskareita on ylipäätänsä maahan päästetty. Se se ei ole ollut yhtään älykästä. Jos olisi ollut älliä päässä, olisi hälytyskellojen pitänyt soida siinä vaiheessa, kun evakkoveneet on lastattu karvanaamaisilla miehillä, eikä naisilla, lapsilla ja vanhuksilla. Typeryyden huippu.

  • ylefani

    Vastaa

    yksittäistapauksia. t. yle

  • Nimetön

    Vastaa

    eikö kiinnostaa puhua enemmän oman maan raiskaajista

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi