Turku: Kolmelle maahanmuuttajalle vankeutta tapon yrityksestä

Yhdelle vastaajalle luettiin tuomio myös törkeästä huumausainerikoksesta. Lisäksi jutussa tuomittiin muita pihalla olleita muun muassa pahoinpitelystä ja sen yrityksestä.

Väestönvaihto

judge, hammer, judgement

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina useita maahanmuuttajia jutussa, jossa koulun pihalla nujakoitiin ja ammuttiin viime kesänä Turussa.

Tapon yrityksistä syytetty kolmikko saapui paikalle autolla. Valvontakameratallenteilta näkyi, kuinka 18- ja 27-vuotiaat miehet nousivat autosta pistoolimalliset aseet käsissään ja 20-vuotias mies ryhtyi kuvaamaan tilannetta. Silloin pihalla olleesta porukasta lähdettiin lähestymään kolmikkoa ja heittelemään autoa kivillä.

Oikeuden mukaan 18-vuotias palasi autoon ja yritti laukaista aseen useita kertoja siinä onnistumatta. Sen jälkeen hän pakeni autosta 27-vuotiaan perään ja sai tältä toisen aseen.

Oikeuden mukaan 27-vuotias kehotti 18-vuotiasta ampumaan. Tämä ampui kaksi laukausta auton luona edelleen olleita miehiä kohti ja kun he lähtivät pakoon, hän ampui vielä kolmannen laukauksen.

Käräjäoikeus katsoi, että kolmikolla ei ollut ennalta suunnitelmaa tappaa riidan toista osapuolta, vaan he reagoivat pihalla olleiden toimintaan. Oikeuden mukaan 18-vuotiaan täytyi kuitenkin ymmärtää, että jos jokin laukauksista olisi osunut pihalla olleisiin ihmisiin, olisi siitä varsin todennäköisesti voinut seurata uhrin kuolema.

Oikeus katsoi 20- ja 27-vuotiaat 18-vuotiaan rikoskumppaneiksi. Oikeus huomioi muun muassa, että 20-vuotias oli järjestänyt tapaamisen ja kolmikko oli varautunut siihen ampuma-asein. 27-vuotias oli myös kehottanut 18-vuotiasta ampumaan tilanteessa.

Käräjäoikeus tuomitsi kaikki kolme tapon yrityksistä. Sohaib Dhurgham Abdulsattar, 18, sai neljän vuoden ja viiden kuukauden vankeustuomion ja Muamar Isam Idris Mohana, 20, kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. 27-vuotias Soheil Jaribian tuomittiin myös muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta yhteensä viiden vuoden vankeuteen.

Lähde: HS

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Turku Väestönvaihto

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • matti mainio

    Vastaa

    Turkkusessa on tilanne näiden paskasakkien kanssa ollut jo pitkään huono, ja huononee koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Kuka enää haluaa asua Turussa?

    • Talvisodan Henki

      Vastaa

      On hälyttävää että ongelmia ”ratkaistaan” muuttamalla pois. Siis luovuttamalla alue rikollisille muukalaisille.

      • Observer

        Vastaa

        Muutto ratkaisee oman ongelman mutta ei yhteiskunnan. Asuin aikoinaan eräässä Keski-Euroopan maassa, pikkukaupungissa jossa me kaksi vaaleaa olimme ne ”ulkomaalaiset” yhdessä italialaisen biokaupanpitäjän kanssa. Nykyään alueella on täysi marrkeshmeininki ja ennen niin siisti ja viihtyisä paikka ystävällisine alkuasukkaineen on muuttunut arabighetoksi, josta jokseenkin kaikki tuttavamme ovat häipyneet.

  • p.grandell

    Vastaa

    no mutta, suomen uusi tulevaisuus nyt jo kiven sisällä, kyllä niitä olis vielä puoli-miljoonaa lisääkin, mutta alkuhan tämäkin.

  • Topi

    Vastaa

    Ruotsissa on nyt (noin 50 vuotta myöhässä) tultu siihen tulokseen, että kansalaisuuksia ei ole pakko antaa ja niitä voidaan jopa alkaa perua rikollisilta ja terroristeilta, joilla ”ei ole tarkoitustakaan oppia ruotsia” ja jotka ”vain aikovat suorittaa rikoksia Ruotsissa”. Al-Hol-Pekka eli seuraava pressamme voisi ottaa oppia noista ruotsalaisten sanoista.

  • nimellinen

    Vastaa

    Lähi-itä ei kuulu eurooppaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    judge, hammer, judgement