Maahanmuuttajan epäiltiin aiheuttaneen aivovamman 16-vuotiaalle suomalaistytölle – Syytteet nurin

Tapahtumat saivat alkunsa, kun maahanmuuttajien seurue häädettiin kotibileistä. Arabit eivät tunnetusti kaihda naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta käräjäoikeus piti vastaajan absurdia kertomusta mahdollisena.

Väestönvaihto

päivitetty

judge, hammer, auction hammer

Asianomistaja on kertonut, että häntä oli pyydetty pyytämään Falihia ja tämän seuruetta poistumaan juhlista. Falih oli suuttunut ja sylkäissyt asianomistajaa kohti asunnon ulko-ovella. Asianomistaja oli lähtenyt hänen peräänsä selvittämään, minkä vuoksi Falih oli sylkenyt häntä ja mikä tätä vaivasi. Asianomistaja muistaa joutuneensa jollain tapaa ilman omaa myötävaikutustaan lattialle, ja hän oli lyönyt päänsä. Asianomistajan muistikuvan mukaan Falih olisi lyönyt häntä nyrkillä päähän, mutta hän ei muista mihin kohtaan päätä. Asianomistaja kaatui selälleen, minkä jälkeen hänellä oli kova päänsärky ja korvasta tuli verta. Hän oli sekava ja huusi, mitä oli tapahtunut ja miksi häneltä tulee korvasta verta. Asianomistaja ei ollut olennaisissa määrin alkoholin vaikutuksen alaisena. Asianomistajaa kuulusteltiin sairaalassa vahvasti lääkittynä.

Falihin mukaan asianomistaja avasi oven ja juoksi hänen peräänsä huutaen, mikä Falihia vaivasi. Falih kääntyi ja näki asianomistajan juoksevan häntä kohti aggressiivisen näköisenä. Asianomistaja näytti siltä, että oli käymässä Falihin päälle. Falih väisti kehoaan kääntämällä ja nostamalla kädet ylös. Asianomistaja ja Falih eivät olleet koskettaneet toisiaan. Asianomistaja liukastui ja törmäsi seinään. Falih oli poistunut paikalta, koska oli ollut todella stressaantunut tapahtuneesta, eikä pystynyt tekemään mitään, jonka lisäksi hän ei ollut halunnut soittaa poliisille, koska oli ajatellut, että häntä syytettäisiin tapahtuneesta ja koska ei halunnut aiheuttaa ongelmia muille paikalla olleille, jotka olivat juoneet alkoholia.

Esitutkinnassa Falih on kertonut ohjanneensa käsillään tyttöä sivuun. Vastaaja on katsonut, että hänen esitutkintakertomukseensa on vaikuttanut puutteellinen suomen kielen taito.

Vaikea aivovamma

Sairaalassa asianomistajalla on todettu vasemmalla puolella kallonmurtuma sekä pään oikealla puolella kovakalvon alainen verenvuoto. Asianomistajalle on suoritettu päivystyksellinen neurokirurginen leikkaus, jossa verenvuotoa on poistettu kallon sisältä ja poistettu pala kallosta aivopaineen laskemiseksi.

Vammat ovat aiheuttaneet asianomistajalle akuutin hengenvaaran sekä tilapäisinä haittoina ainakin pitkittynyttä ajoittaista päänsärkyä, unettomuutta ja lähimuistin kapeutta ja lisäksi tunnottomuutta pään alueelle, oikean leukaluun naksumista ja useita poismenoja sekä aleneman, epilepsian ja lievän masennuksen. Pysyvänä haittana asianomistajalle on jäänyt edellä mainitut haitat pois lukien lievä masennus sekä kosmeettisena haittana leikkausarvet ja hiusten poislähtöä leikkausarpien kohdilta.

Maahanmuuttajien silminnäkijähavainnot

Esitutkinnassa Hayder Al-Kaabi on kertonut havainneensa Falihin työntävän asianomistajaa käsillään maahan. Falih oli tuossa tilanteessa lähtenyt nopeasti alas. Al-Kaabi on esitutkinnassa vielä kertonut, että Falih oli tapahtuman jälkeen kertonut tönineensä asianomistajaa edellä kuvatussa tilanteessa. Al-Kaabi on käräjäoikeudessa ilmoittanut, ettei muista, onko hänen esitutkintakertomuksensa totta.

Todistaja Yalda Noorin mukaan uhri oli aivan varmasti kohdistamassa väkivaltaa Falihiin ja väitti uhrin liukastuneen rappukäytävään. Saman suuntaisen tarinan kertoi Noora Makhzumy. Esitutkinnassa Makhzumy on kertonut, että asianomistaja oli juossut vastaajan perään kädet nyrkissä ja hän oli ollut lyömässä Falihia. Falih oli ottanut asianomistajaa käsistä kiinni, jotta tämä ei pääsisi lyömään häntä. Falih päästi irti ja asianomistaja kaatui, koska oli sukkasillaan ja rappukäytävässä oli liukasta.

Vastaajan seurassa olleiden todistajien kertomusten luotettavuutta heikentää kertomusten muuttuminen käräjäoikeudessa siihen nähden, mitä he ovat esitutkinnassa kertoneet. Todistajat ovat myös kertoneet ristiriitaisesti siitä, missä he ovat olleet tapahtumahetkellä.

Lääkäri on ilmoittanut, että aivovammasta johtuen asianomistajalla saattaa olla vääriä muistikuvia tilanteesta eli valemuistoja, mikä on hieman outoa, koska asianomistaja on kertonut kaatumistaan edeltäneestä riidasta Falihin kanssa pääosin samalla tavoin kuin muut asiassa kuullut henkilöt.

Asianomistajan sijainti ja asento kaatumisen jälkeen sekä hänen vammojensa sijainti puoltavat johtopäätöstä siitä, että asianomistaja on lyönyt päänsä vasemmalla puolellaan olevaan rappukäytävän seinään, minkä jälkeen hän on kaatunut lattialle.

Käräjäoikeus ei pitänyt poissuljettuna tapahtumainkulkuna, että asianomistaja on liukastunut rappukäytävässä ja kaatunut liukastumisen seurauksena. Mustafa Husam Falihin (2003) syytteet pahoinpitelystä ja törkeästä vammantuottamuksesta nuorena henkilönä hylättiin. Asianomistaja vaati vastaajalta yhteensä lähes 70000 euroa korvauksia, plus oikeudenkäyntikulut, mutta Falih ei ole velvollinen korvaamaan asianomistajalle aiheutuneita vahinkoja.

Valtion varoista maksetaan Falihin asianajajalle yhteensä 579,70 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi. Toiselle asianajajalle maksetaan valtion varoista yhteensä 1977,80 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 222813)

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Suomen oikeusjärjestelmässähän tällainen tilanne kääntyy siihen, että tyttö ymmärsi väärin kasvoille sylkemisen, joka jossain beduiinilahkossa onkin tapa hyvästellä ja kiittää yhteisistä hetkistä. Näin ollen Falihille on maksettava korvauksia tämän oikeuskäsittelyn aiheuttamasta vapaa-ajan menetyksestä sekä tytön ”liukastumisen” vierestä todistamisen aiheuttamista traumoista.

    Mitä tästä opimme? Väärässä seurassa tällaisessa tilanteessa suomalainen jää todistusten valossa aivan varmasti alakynteen. Sen tutkiminenhan ei oikeusjärjestelmää kiinnosta, oliko kyseinen aivovamma voinut syntyä pelkästään siitä, että liukastuu sukkasiltaan porraskäytävässä? Vai onko tilanteessa täytynyt käydä niin, että Falih antoi vauhtia tai jopa hakkasi päätä lattiaan tai seinään? Oliko yleensäkkään sellainen tilanne, että asianomistaja olisi nyrkit pystyssä voinut aiheuttaa Falihille seurueineen sellaisen vaaran, että tämän oli ryhdyttävä hätävarjeluun?

    Paljon avoimia kysymyksiä, kolme vastaan yksi todistaja. Mennään siis helpoimman kautta, vaikka tarinat menisivätkin vähän ristiin.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Miksi nämä rotumuukalaiset ovat päästetty mukaan juhliin?

  • Nimetön

    Vastaa

    Nämä lienevät niitä yhteisiä mukavia pelihetkiä, joita vasemmistomedia halusi suomalaisten ja muukalaisten välille.

  • Eugen

    Vastaa

    Eikö asunnon haltija uskaltanut itse ajaa ählyjä pois kun laittoi tytön asialle? ottikohan opikseen ettei ählämeitä kutsuta kotiin..

  • Uutinen

    Vastaa

    Aivan esimerkillinen uutinen jälleen Partisaanilta! Huomattavasti selkeämpi ja tarkempi verrattuna iltalehden ”kertomukseen” samasta asiasta. Huomattavaa on myös se, kuinka saman uutisen voi kertoa neutraalisti, mutta millainen ero on kun mukana on perinteinen valkopesu ja oleellisia asioita jätetään tahallaan kertomatta.
    Ihan vertailun vuoksi kannattaa lukea molemmat versiot. Pistää miettimään miten paljon asioita tahallisesti vääristellään ja jätetään kertomatta ihan kaikissa niiden uutisissa, aiheesta riippumatta. Linkki iltalehden ”uutiseen”: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a1d8a3de-5a50-4af1-aea4-ed683fa88f2b

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    judge, hammer, auction hammer