Joka kolmas vantaalainen on vieraskielinen vuonna 2030

Kun vuoden 2022 alussa vieraskielisiä oli Uudenmaan alueella 265 000 henkeä, vuonna 2030 alueella ennustetaan olevan jo lähes 400 000 vieraskielistä asukasta, ja vuoden 2040 lopussa noin 562 000 asukasta.

Väestönvaihto

Vieraskielisen väestön osuus Uudenmaan koko väestöstä kasvaa nykyisestä 16 prosentista 21 prosenttiin tämän vuosikymmenen aikana, ilmenee Helsingin, Espoon ja Vantaan sekä Uudenmaan liiton tekemästä ennusteesta.

Vieraskielisten osuuden arvioidaan kasvavan suurimmaksi Vantaalla, 24 prosentista 32 prosenttiin vuoden 2030 loppuun mennessä. Espoossa osuus kasvaisi 20 prosentista 28 prosenttiin ja Helsingissä 17 prosentista 22 prosenttiin.

Vuonna 2030 vieraskielisen väestön määrän ennustetaan Helsingissä olevan noin 154 700 henkilöä. Espoossa puolestaan on vuonna 2030 ennusteen mukaan 95 000 vieraskielistä asukasta ja Vantaalla noin 91 000.

Ennustekauden lopussa, vuonna 2040, suurimpien kieliryhmien koko Uudenmaan alueella ennustetaan muodostuvan Lähi-idän ulkopuolisen Aasian, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä Venäjän ja muun entisen Neuvostoliiton alueen, pois lukien Baltian alueen, kieliä puhuvista asukkaista. Samat kolme kieliryhmää olivat alueen suurimmat myös vuoden 2022 alussa.

Helsingissä ja Espoossa kuitenkin Lähi-idän ulkopuolisen Aasian kieliä puhuvien asukkaiden määrän arvioidaan kasvavan kieliryhmistä voimakkaimmin.

Ennusteen laatijat muistuttavat, että yhä suurempi osa vieraskielisestä väestöstä on tulevina vuosina kuitenkin syntynyt Suomessa, ja osaa suomea vähintään erilaisten palveluiden käytön vaatimalla tavalla.

Ennusteesta ei tosin selviä, osaavatko he suomea esimerkiksi työelämän vaatimalla tavalla.

Lähde: Verkkouutiset

Espoo Helsinki Kotimaa Rotu Väestönvaihto Vantaa Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nopsasti

    Vastaa

    Väitän että ei mene edes tätä seitsemää vuotta koska muutos ei ole lineaarinen. Poikkeuksetta jätetään pois suomalaisten kiihtyvä kuolleisuus sekä muuttotappio. Kuka haluaa asua alueella joka synkkenee? Sen sijaan värilliset kerääntyvät alueille joissa niitä on paljon.

    Väitän että tämä muutos tapahtuu kolmen vuoden sisällä.

    Tähän vaikuttavat Marinin hallituksen aikaansaama lama sekä yleinen kansanvaellut edullisemmille asuinpaikkakunnille. Siis niille joille se on mahdollista.

  • Totuus

    Vastaa

    mitä tarkoitetaan ”vieraskielisellä”, ilmaisu on aika lavea. Totuus on että rotuna suomalaiset ovat vähemmistö viimeistään vuonna 2050, väestömäärän pysyessä noin 5,5 miljoonassa, syntyvyys on niin vähäistä. Maahanmuutto ja maahan muuttajien lisääntyminen pitää tästä huolen. Osa heistä puhuu suomea, suurin osa ei. Jos mitään ei tehdä, koko suomen kieli tulee häviämään historian kirjoihin. Kysymys kuuluu, kuka on vieraskielinen suomessa 2050, onko se etninen suomalainen itse?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä kehityskulku on ollut järkyttävää seurattavaa ja edennyt huimaa vauhtia, jos vertaa vaikka 2000-luvun ihan alkuun.

    Edelleen valtamediassa sepitetään ihan kirkkain silmin väestönvaihdon olevan ”äärioikeiston yleisesti levittämä salaliittoteoria” ja Polposta löytyy tyyppejä, jotka puhuvat ”oudosta väestönvaihtouskomuksesta”, vaikka tämä kehityskulku on kaikkien nähtävillä tilastoissa, sekä katukuvassa.

    Tätäkö suomalaiset todella haluavat lapsilleen ja lapsenlapsilleen?
    Luoda kulttuurien sulatusuunin, jossa iso osa tulevaisuuden ”suomalaisista” ovat suomalaisia vain paperilla, eli kansalaisuuden saaneina, mutta geneettisesti he ovat kaukana suomalaisuudesta.

    Valtaosan väestöstä olisi syytä pohtia, mitä tästä kaikesta seuraa, on aika sammuttaa se aivopesupropagandaa tuottava televisio, jättää ne valtamedian uutisotsikkojen selaaminen vähemmälle, lopettaa sohvalla löhöily, vetelehtiminen.
    Kerran neljässä vuodessa (jos silloinkaan) vaaliuurnille raahautuminen ja näiden perinteisten puolueiden äänestäminen ei muuta asioita – ainakaan paremmiksi.
    Aktivoituminen kansakunnan eteen ja asioiden tekemiseksi on syytä aloittaa ennemmin eikä myöhemmin, ei tarvitse sitten jälkikäteen jossitella.

  • Nimetön

    Vastaa

    Helpointa on tässä vaiheessa enää yksinkertaisesti muuttaa pois pk-seudulta.

    Näin itsekin tein – täällä rasistisella maaseudulla kaikki puhuu samaa kieltä, ketään ei ryöstellä eikä lapsiamme hakata.

    • GLGL

      Vastaa

      Hienoa lukea tällaisia positiivisia tilannekuvauksia.
      Mikä on huumehörhötilanne kylällänne? Globalistit pyrkivät tuhoamaan maakuntien rasistiset pikkukylät dumppaamalla huumeita kylänraittiin kyllästyneille teineille. Toivottavasti siellä on koko paikallinen yhteiskunta yhdessä taistelemassa vastaan.

      Olisikohan ketään intoa alkaa pitämään ranking-listaa kunnista lapsiperheystävällisyyden, turvallisuuden, koulufasiliteettien, ympäristön, tuulivoimattomuuden, työllisyystilanteen, yrittäjäystävällisyyden jne. mukaisesti? Voisi olla hyvin arvokas tietolähde maallemuuttoa harkitseville.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Viime vuosina hyvin moni lapsiperhe on muuttanut pois suurimmista kaupungeista vähintään kehyskuntien alueelle, ovat saaneet tarpeekseen kokemuksista neekerilähiöissä.

  • Ohi on

    Vastaa

    Ja naurettavasti noilla seuduilla asunnot ja omakotitalot maksavat kolme kertaa enemmän kuin muualla. Ainoastaan täysidiootti muuttaa pääkaupunkiseudulle. Ei sinne mennä enää edes shoppailemaan, loisten takia.

  • Paul Dittel

    Vastaa

    Eihän siitä ole kuin pari kuukautta, kun Mediapoolin ulinamedia ja muut antirasistiset kellokkaat isoon ääneen julistivat väestönvaihdon olevan ”joku” salaliittoteoria.

    Nyt pitää tunnustaa tosiasiat. Uusimaa, Turku ja eritoten Pk-seutu muuttuu ei-suomalaiseksi alueeksi. Samalla kun Suomi julisti sodan Venäjälle Nato-jäsenyydellään, tulee Venäjä jossain välissä vaatimaan alueluovutuksia : vähintään Lapin ja sitä huollon tukialueena tukevan Itä-Suomen. Lappi on tärkeä alueena, koska sitä tarvitaan taistelussa Atlantista suursodan aikana. Suomalaisille jää salmiakkimaa eli Hämeenlinnan ja Seinäjoen sekä Jyväskylän ja Porin välinen alue suurin piirtein. Tämä alue on pidettävä ja sieltä on puhdistettava kaikki ei-sopivat elementit. Myös puolueet on lakkautettava ja on siirryttävä keskitettyyn (kansallismieliseen) hallintoon. EU-rosvot sekä salaseurat on hävitettävä. Näin näen asian.

  • Joram

    Vastaa

    Sisäministeriön julkaisu 252017

  • Ruotsalaiset on vieraskielisiä

    Vastaa

    Muukalaiset joista tässä maassa on kaikista eniten kiusaa ja haittaa suomalaisille on ruotsalaiset. 

    Suomen ruotsalainen kolonialisti-eliitti opettaa suomalaisille avuttomuutta pakkoruotsin avulla ja suomalaiset jotka ovat pakkoruotsin avulla opetettu nuolemaan ruotsalaiskolonialistien perseitä alistuu ruotsalaissikojen sikojen sortoon kuin neekerit-orjuuteen. Ja neekereitä suomalaiset ruotsalaisten silmissä ovat. 

    Suomalaisilta reppanoilta vain puuttuu kyky lopettaa ruotsalaiskolonialistien sortoa. Ruotsalaiset ovat kuohineet suomalaiset pakkoruotsin ja pakkokristillisyyden avulla ja munattomat suomalaiset vihaa muslimeita kärsimänsä penis-kateuden tähden. Muslimiehet on ”oikeiston” silmissä ”homofobisia naistenvihaajia”, jotka uhkuvat ”toksista maskuliinisuutta” joka saa ”oikeistolaisen” ”isänmaanystävän” veren kuohumaan.

  • Pekka j

    Vastaa

    Niin sitten alkaa tavallisella Suomalaisella veronmaksajalla olla vitsit vähissä, Vantaan kaksi suurinta puoluetta shia ja sunni liitot. demarit ja vasemmisto on pienpuolueita ? toki voi olla että siellä ei niitä veronmaksajia enää ole, ovat poistuneet kehä 3 ulkopuolelle, kukahan sen kalifaatin elättää ?

  • Hävettää Olla Suomalainen

    Vastaa

    Väestönvaihto on rasistinen foliohattusalaliittoteoria. Vantaalla on aina ollut joka kolmas henkilö vieraskielinen. Vantaanhan perusti vuonna 1062 Mowutwbe Wanda, aivokirurgi Afrikasta, joka kutsui kaikki suomalaiset, afrikkalaiset ja persialaiset mukaansa viihtymään uuteen kaupunkiinsa. Heti ilmeni ongelmia kun rasistiset suomalaiset eivät kotoutuneet millään vaan tappoivat kaikki muut ja veivät rikkaudet sekä tuhosivat kaiken minkä ahkerat afrikkalaiset ja persialaiset olivat rakentaneet. Tätä hirvittävää, hävettävää velkaa olemme nyt maksamassa takaisin antamalla Vantaan takaisin kantaväestölleen jolle se on aina kuulunut. Kaikki suomalaiset pitää tappaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi