Lapsia Ranskassa puukottaneen syyrialaisen ex-vaimo varoitti viranomaisia kuukausia ennen verityötä

Sveitsin ja Ranskan viranomaiset eivät ottaneet varoituksia vakavasti.

Väestönvaihto

Ranskan Annecyssä hiljattain lapsia puukottaneen Abdalmasih Hanounin entinen vaimo on kertonut varoittaneensa sähköpostitse ja puhelimen kautta sekä Sveitsin että Ranskan viranomaisia miehen vaarallisuudesta kuukausia ennen verityötä.

Hanoun oli aiemmin asunut Ruotsissa ja avioitunut paikallisen syyrialaisnaisen kanssa, mutta kylmästi jättänyt tämän ja 3‑vuotiaan lapsensa, kun hänelle ei myönnetty Ruotsin kansalaisuutta. Tämän jälkeen mies oli ensiksi hakenut turvapaikkaa Sveitsistä, jolloin hänen vaimonsa oli varoittanut maan viranomaisia Hanounin vaarallisuudesta. Miehen siirryttyä Ranskaan, nainen oli varoittanut sitten myös Ranskan viranomaisia. Naisen mukaan kummankaan maan viranomaiset eivät ottaneet hänen varoituksiaan vakavasti.

Hanoun on ex-vaimon kertoman mukaan seonnut taisteltuaan Syyrian sisällissodassa.

Lähde: Daily Mail

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Ranska Rikos Rotu Syyria Syyrialaiset Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Onneksi tälläisiä sekopäitä ei meillä ole. Rajan ylitettyään Suomeen ilman papereita(jotka hukkuivat Välimereen myrskyssä), he muuttuvat tuottaviksi ‚ahkeraksi työvoimavajeen paikkaajiksi ja lainkuuliaisiksi suomalian..anteeksi ‚suomenkansalaisiksi. Näin meille on vale… anteeksi , valtamedia uskotellut.

    • Rautaturisti

      Vastaa

      Mitä niillä papereilla tekee kun Päivi Nerg tietää kaikkien tulijoiden taustat muutenkin. Että mikäs ongelma tässä..

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi