Monikulttuurisen Lontoon normipäivä: Viidakkoveitsillä aseistautunut jengi hyökkäsi kirkossa vietettyihin syntymäpäiväjuhliin

Lontoo on Euroopan vaarallisimpia kaupunkeja.

Väestönvaihto

Iso-Britanniassa nähtiin hiljattain erään itälontoolaisen kirkon pihalla noin 100 ”nuoren” joukkotappelu, jossa yksi 17-vuotias musta kuoli tultuaan puukotetuksi kaulaan. Kirkossa oltiin juuri viettämässä erään nuoren 18-vuotissyntymäpäiviä.

Vähän ennen kuin konflikti oli alkanut, iso joukko naamioituneita nuoria oltiin nähty marssimassa kirkkoa kohti, joista osa oli aseistautunut viidakkoveitsillä. Jotkut epäilevät motiivin joukkotappelulle olleen, että joiltakin oli kielletty pääsy syntymäpäiväjuhliin ja nämä olisivat suivaantuneet tästä.

Nuorisojengien väkivalta lisääntynyt

Alueella on viime kuukausina raportoitu yhä enemmän nuorisojengien väkivaltaisesta toiminnasta. Esimerkiksi on kirjattu ylös useampi tapaus, missä alaikäinen nuori on pyytänyt päästä turvaan pubiin heitä seuranneita vainoajia.

”Naamioituneet pojat ovat seuranneet heitä ja jääneet ulkopuolelle odottamaan, että he tulevat ulos. Nuoret ovat kertoneet, että jos he menevät ulos, he joutuvat puukotetuiksi,” eräs paikallinen baarinpitäjä oli kertonut.

Lähde: Daily Mail

Britannia Lontoo Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Missä neekeri, siellä ongelma!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Liberaalien unelma on normaaleiden eurooppalaisten kauhu.
    Meinasivatkohan eurooppalaiset pyöriä kauankin itseinhossa tuntien valkoista syyllisyyttä kaikesta, mahdollistaen tämän kehityskulun kautta tulleen katuturvallisuuden heikentymisen?

    Taponen varmaan sanoisi, ettei siellä Britanniassakaan mitään katujengejä ole, infra ei vaan ole sopiva sellaiseen.

  • otto suni

    Vastaa

    Lontoo on sairas kaupunki ja sitä johtaa korruptoitunut pormestari Khan, siinä vastaus!

  • juha II

    Vastaa

    Ison-Britannian uusi ämmä pääministeri kuuluu WEF:iin ja hänen hallituksessaan EI ole ainuttakaan VALKOISTA MIESTÄ!!!

  • Julli

    Vastaa

    Missä neekeri, siellä köyhyys, kurjuus ja kuolema.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi