Italian parlamentti aloittaa tutkinnan satojen rotumuukalaisten aiheuttamasta ”helvetin päivästä”

"He ovat vain rikollisten rotu, joka jätti syvän haavan yhteisööni. Elimme sodan päivän," sanoi Peschieran pormestari.

Väestönvaihto

Italia näki 2.6. laajaa kaaosta Peschieran kaupungissa, kun noin 2000 ”nuorta” tuli paikalle sosiaalisen median ilmoituksella järjestettyihin juhliin Gardajärvelle. Iso osa näistä nuorista oli afrikkalais- ja arabitaustaisia, joita jouduttiin myöhemmin rauhoittamaan mellakkapoliisin voimin.

Mustien ja arabien riehuminen oli raportoinnin mukaan alkanut laukkuvarkauden myötä, joka johti lukuisiin astaloiden ja puukkojen käyttöä sisältäneisiin tappeluihin. Tämän myötä kuumahermoiset rotumuukalaiset olivat lähteneet kaduille ja muun muassa hajottaneet kauppojen ikkunoita, ryöstelleet ihmisiä ja terrorisoineet turisteja. Mellakkapoliisin saapumisen myötä alkoi kivien heittely.

”En tiedä olivatko he ensimmäisen vai toisen polven maahanmuuttajia. He ovat vain rikollisten rotu, joka jätti syvän haavan yhteisööni. Elimme sodan päivän,” Peschieran pormestari Orietta Gaiulli kommentoi tapahtumia.

Myöhemmin illalla noin 30 paikalta junalla poistunutta rotumuukalaismiestä oli tehnyt seksuaalista väkivaltaa kuudelle alaikäiselle italialaistytölle, mistä partisaani aiemmin uutisoi. Poliisin ohella myös Italian parlamentti on ottanut päivän tapahtumat tutkinnan alle.

Rotumuukalaiset ovat aikeissa järjestää uudestaan vastaavanlaisen tapahtuman, sillä sosiaaliseen mediaan oli ilmestynyt video kutsusta uuteen ”juhlaan” Riccionessa.

”Peschiera del Garda oli vain lämmittelyä. Nähdään Riccionessa,” lukee videolla, missä näkyy kuvamateriaalia aiemmasta mellakasta.

Lähde: Remix

Afrikkalaiset Arabit Italia Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Salomon

    Vastaa

    Typerät neekerit

  • Lohikiärme

    Vastaa

    Tuo rauhan ”uskonto”

  • Riku Laine

    Vastaa

    Onko hauskaa yrittäkääs taas selittää kuinka ovat olosuhteiden uhreja ynnä muuta paskaa.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tuo tulee taatusti myös Suomeen, viiveellä mutta tulee kuitenkin.

  • Irmgard

    Vastaa

    Nuo älyllisesti kehitysvammaiset mielipuoliset barbaarit on poistettava välittömästi koko euroopan alueelta. On järjetöntä antaa heidänkaltaistensa elukoiden tuhota valkoisten ylivertaisten sivilisaatioiden rakentamat järjestäytyneet modernit yhteiskunnat. On kysymys eläimistä, ei ihmisistä. He eivät kunnioita meitä, vaan vihaavat ja käyttävät hyväkseen. He ovat valtava taakka sekä uhka, nykypäivän musta-surma, eli rutto.

  • Julli

    Vastaa

    Uunien lämmittely on jo paikallaan…

  • ValhallaX

    Vastaa

    Arkipäivän sionismia.

    Sionisti eli juutalainen ja juutalaisten perskärpänen ajaa aina valkoisten yhteiskuntien tuhoa. Koska sionistilla on totaalinen yliote mediassa, tämä tuho esitetään ns. hyvänä asiana. Sionisti ei koskaan perusta mitään totuudelle, sillä juutalaisessa maailmassa ei ole käsitettä totuus. On vain kysymys: Onko se hyväksi juutalaisille?

    Ja meidän valkoiset johtajamme on toisaalta korruptoitu (esimerkkinä nämä stubbit ja yleensä ns. oikeistolaiset, jotka korruptoidaan viroilla ja monesti myös rahalla, esim. vaaliavustuksilla) tai toisaalta ”ideologisesti” aivopesty. Ideologisesti aivopestyistä ihmisistä
    lähihistoriasta parhaita esimerkkejä ovat Neuvostoliittoon uskoneet, joista suurin osa, melkein kaikki, tapettiin heidän retkellään, joko ns. työhön vankileireillä tai nälkään. Juuri nyt ideologisesti aivopesty on yleensä nuori nainen, joka suorastaan hysteerisesti haluaa tuhota sen yhteiskunnan, joka on hänet ylös nostanut. Katsokaa vain näitä kiiluvasilmäisiä vihreitä, he ovat kuin kopio niistä idiooteista, jotka lähtivät Neuvostoliittoon tapettaviksi. Erona on tietenkin, että nyt he pääsevät tappamaan meidät, kotimaassamme, varmasti tulevaisuudessa juuri vieläpä koteihimme.

    Mutta yksi on aina varma, make no mistake: Takana varjoissa seisoo aina itse sionisti, joka valppaana valvoo, että tuho tulee ja kansamme kuolee ja kärsii.

    Kuka on ajanut neekerit tappamaan ja raiskaamaan? Kun vähänkin raapii pintaa, aina, jokaikinen kerta, paljastuu demonin eli sionistin naama. Missä maassa tahansa, tästä voit olla varma. Sionisti ei kykene koskaan tekemään mitään hyvää meille, ei menneisyydessä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Heidän ainoa oppinsa on raiskata, tappaa ja tuhota valkoiset kansat ja valkoiset ihmiset.

    Nämä rikolliset neekerit ja arabit ovat sionistien lahja meille. Sellainen on heidän kykynsä, se paljon puhuttu ”kerma, joka nousee pintaan”. Muuta annettavaa heillä ei ole ja jos he asuisivat Madagaskarilla ilman passia, maailma pelastuisi ja ihmiskunta voisi viimeinkin ratkoa ongelmansa ja mennä eteenpäin.

    Mutta ei: Saatana esiintyy Jumalana ja Jumala (jos sellainen on, mitä epäilen vahvasti) on suljettu johonkin Helvetin loukkoon ja sionisti nauraa, ja nauraa, ja nauraa… Katsokaa heidän kammottavia Hollywood-elokuviaan, he palvovat käsittämätöntä barbaarista, perkeleellistä väkivaltaa, heillä on jokin saatanallinen tarve kertoa meille kaikille, mitä he ovat meille suunnitelleet. Ehkäpä heidän liskomaailmassaan on jokin käyttäytymiskoodi, joka vaatii sen. Heidän elokuvansakin alkavat lähes aina jonkun helvetillisen suurkaupungin silhuetilla ja voit olla varma, että sen kaupungin kaduilla musta barbaari rulettaa… Swidu.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Aivan turha näitä saviolentoja on syyttää..eläin tekee, mitä eläin tekee. Minun mielestäni voitaisiin jatkossa paikkakunnilla, jossa tätä tapahtuu (esim.Suomessa) Saattaa vastuuseen kunnallispoliitikot ja paikallinen poliisijohto. En pistäisi pahakseni, vaikka muutama hyvin valikoitu valtakunnan huipulla loisiva poliitikkokin likvidoitaisiin ohessa. Uskon, että ääni kellossa muuttuisi muutaman yön pimeydessä hirtetyn poliitikon ja poliisipäälikön jälkeen (Ei haittaa vaikka joku apulaispoliisipäällikkökin hirtettäisiin) Luonnollisestikin episodin alullepanneet haittaeläimet lopetetaan myöhemmin.

  • Ketku

    Vastaa

    Aina kun näen neekerin telkkarissa vaihdan kanavaa.

  • juha II

    Vastaa

    Apinat kuuluvat luonnolliseen ympäristöönsä eli Afrikan mantereelle. Ihmisen nimen saa vain kun onn IHMISIKSI! Eikä siinä ihonväriä katsota kuin sen verran, että valkoiset ”verrokit” lähetetään pohjoisnavalle pingviinipuvussa!

    • Ketku

      Vastaa

      Kysymys: Kuinka neekeri korkataan?
      Vastaus: Otetaan neekeriä kurkusta kiinni ja nyppästään pää irti.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi