Ukraina vahvistaa rajavyöhykettä Valko-Venäjän tuntumassa – ennakoi uutta siirtolaistulvaa

Valko-Venäjän ja Venäjän tuntumassa olevien valtioiden tulee olla valppaina, sillä Lukašenka ja Putin voivat hyökätä milloin vain käyttäen turvapaikkaturisteja aseenaan.

Väestönvaihto

Ukraina on ilmoittanut alkavansa vahvistaa aitojaan Valko-Venäjän-vastaisella rajalla. Maa pelkää joutuvansa Aljaksandr Lukašenkan ja Vladimir Putinin masinoiman siirtolaiskriisin seuraavaksi uhriksi.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba ilmoitti, että maan turvallisuus- ja maanpuolustusjohtajat tapasivat viime viikonloppuna Puolan ja Liettuan suurlähettiläitä. Valtiomiehet keskustelivat siitä, kuinka he voisivat torjua Valko-Venäjän lähettämän afrikkalais- ja arabitulvan.

Kuleba painotti tiedotteessaan, että kyse on keinotekoisesta siirtolaiskriisistä. Tunkeutujia saapuu Eurooppaan vain ja ainoastaan siksi, että korruptoituneet valtiojohtajat lennättävät heidät tänne ja kannustavat heitä hakemaan turvapaikkaa.

Kuleban mukaan erityisesti Valko-Venäjän ja Venäjän tuntumassa olevien valtioiden tulee olla valppaina, sillä Lukašenka ja Putin voivat hyökätä milloin vain käyttäen turvapaikkaturisteja aseenaan.

Lähde: Breitbart

Aljaksandr Lukašenka Dmytro Kuleba Elintasopakolaiset Elintasopakolaisuus Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Politiikka Rajavalvonta Rotu Turvapaikanhakija Turvapaikka Ukraina Ulkomaat Väestönvaihto Valko-Venäjä Venäjä Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • EV

    Vastaa

    Kaikki tuki Puolalle! Viimeisiä kasassa pysyviä Euroopan maita.

  • TT

    Vastaa

    Lukašenka ja kenties taustalla Putin toimivat nyt typerästi, koska röyhkeä matu-kampanja vain tiivistää EU-alueen yhtenäisyyttä ja tarjoaa sympatiaa EU:n ja Naton ulkorajoina toimiville entisen itäblokin maille. Olen itsekin joutunut korjaamaan aikaisempia itämyönteisiä käsityksiäni. Itsenäisen Suomen (jos sellainen joskus saadaan) on syytä olla sopivan epäluuloinen sekä itään että länteen päin, mutta pyrkiä hyviin suhteisiin aina, kun se on mahdollista. Kaiken tämän sotkun keskellä ei pidä unohtaa EU:n diktaattorimaisia ja kansojen sekoittamiseen tähtääviä pyrkimyksiä (sionisti-EU). Puola on ”sankari”maa, koska puolustaa nyt selkäsi omaa suvereniteettiaan sekä itää että länttä vastaan. Otapa Suomi mallia.

    • Matti

      Vastaa

      Näin se menee..Putin suorastaan puksii Suomea kohti NATOa jos yksikin bussilasti lähi-itäläisiä ilmestyy rajoille.

      Lukasenko kasvattaa nyt henk koht kassaansa siirtolaisturismi miljoonilla ja kun kassa on sopivan kokoinen tulee Putin & Co ja kuittaa Lukasenkon kassan turvapalveluista veloitettavana kertasuorituksena ja Lukasenko saa siirtyä maanpakoon valitsemaansa kohteeseen.

      (Valko-)Venäjä palaa sitten normimpaan tilaan Putinin taatessa olot..meniköhän kohilleen ennustus.

      Evripadi häpi.

      • Sensuroimaton Totuus

        Vastaa

        Ei ilmesty bussia itärajalle. Lännestä tulevat.

  • Jesse

    Vastaa

    Suomi on hereillä, vokkien varustelu on hyvässä vauhdissa.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Mitäs tähän sanoo UMV-lehden väki kun heidän sankarinsa yrittää täyttää Euroopan rotumuukalaisilla (tarpeeksi täynnä jo muuten). Nykyään ei näemmä tarvitse käyttää sotilaita, voidaan lähettää valtavia siirtolaisvyöryjä rajoille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi