Brittikansanedustaja sai maistaa ajamansa politiikan hedelmiä – kuoli somalin puukoniskuihin

David Amess muun muassa kampanjoi "pakolaisten" auttamisen puolesta poliittisen uransa aikana.

Väestönvaihto

David Amess kampanjoimassa lorvipaikanhakijoiden puolesta.

Iso-Britannialainen pitkäaikainen konservatiivipuolueen kansanedustaja, David Amess, kuoli päädyttyään puukotetuksi poliitikon tapaamistilaisuudessa Belfairin metodistikirkossa.

Puukottaja on 25-vuotias somalimies, joka oli saapunut paikan päälle ja rauhallisesti odottanut jonossa vuoroaan päästä tapaamaan poliitikkoa.

Tilaisuutensa koitettua somali oli yhtäkkiä vetänyt veitsen esiin ja puukottanut Amessia ainakin kaksitoista kertaa, ja hän kuoli vammoihinsa ambulanssihenkilöstön ensiapuyrityksistä huolimatta. Somali ei tämän jälkeen yrittänytkään paeta paikalta ja antautui poliisille.

Asian tutkinta on kesken, mutta teon motiiviksi epäillään islamilaista radikalismia.

Amess edisti poliittisen uransa aikana valkoisten brittien kansanmurhaa ajamalla avoimien rajojen politiikkaa, jonka seurauksena hän ironisesti itse lopulta kuoli.

Lähde: DailyMail

Ääri-islamismi Britannia David Amess Ironia Islam Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pakolaiset Poliittiset viholliset Politiikka Puukotus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Somalit Talous Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Olli

    Vastaa

    Suattaapi Davidia nyt vituttaa jonkin verran.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Kerrankin tarinalla onnellinen loppu. Kiitämme.
    Seppo Lehto Tampere
    https://Ajan-Suunta.blogspot.com

  • -1

    Vastaa

    ”Didin’t see that comming”

  • Tekijämies

    Vastaa

    Suvakismi on vaarallista! Lopulta käteen jää musta pekka!

    • Kepu

      Vastaa

      Niin on! Poliisin käteen jää musta pekka.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on kyllä ironinen tapaus, hänen ajama politiikka kohdistuikin niin sanotusti omaan nilkkaan.
    Aikamoinen palkinto.

  • yhden hapsen poliitikko

    Vastaa

    Jo vanhastaan on tiedetty, että ihminen on oman kasvukulttuurinsa, arvojensa ja selviytymiskeinojensa henkinen vanki. Vain jotkut yksilöt pystyvät kunnolla ylittämään suuret kulttuurirajat.
    Siksi onkin suvaitsevaisen ja puolittain maallistuneen Euroopan kannalta ollut vahingollista ottaa
    tänne suuria määriä kehitysmaamuslimeita. Olisi pitänyt ottaa vain niitä yksilöitä.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”Olisi pitänyt ottaa vain niitä yksilöitä.”

      Hyvä huomio. Ei otettu huomioon, että tulijat tuovat mukanaan oman kulttuurinsa ja perimänsä.

      Asiasta toiseen. Tämä tapaus vahvistanee mokuttajien uskoa mokutukseen ja he näkevät parannuskeinoksi mokutuksen lisäämisen itse samalla suhtautuen entistä vihamielisemmin mokutuksen kyseenalaistajiin. Muussa tapauksessa puukotetun kuolema olisi heidän mielestään turha. 

      Voittaja oli puukottaja. Hänen nousi monta pykälää omiensa arvoasteikolla. He pitävät häntä esikuvana. Puukottaja itse on tyytyväinen, onhan hän jakanut oikeutta ja luvassa on palkinto Allahilta.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Britannian konservatiivit sosialisteja. Kuten Kokoomus Suomessa…

  • Minä

    Vastaa

    Kannattiko hankkia ääniä suvakeilta? Äänestäjien kalasteluhan tuossa on ollut miehen ”vakaumuksen” pohjalla kumminkin.

  • m

    Vastaa

    Voi kun oikeus toteutuisi vielä kaikissa muissakin vastaavissa tapauksissa.

  • rellinen

    Vastaa

    Näitä muka ”konservatiivisia” oikeistopuolueet soluttaneita sosialisteja riittää.

  • David is a bloody mess right now

    Vastaa

    Jos olisi selvinnyt hengissä, olisi hän julistanut, että ”yksittäistapaus, ei saa yleistää” ja jatkanut suvakkihömppäänsä entiseen malliin.

  • errno

    Vastaa

    Voi kumpa somppelit alkaisi puukottamaan politiikkoja Suomessakin.

    • TT

      Vastaa

      Somput, tehkää miehen työ. Saatte kaiken anteeksi.

  • Irmgard

    Vastaa

    Monikultturisti sai sen mitä ansaitsikin. Tämä uutinen sai minut hyvälle mielelle. Lisää tällaisia uutisia.

  • Örmy

    Vastaa

    Nykypäivänä sanon kyllä EI jokaisen muslimin tapauksessa kun tällainen yrittää päästä länsimaailmaan. Olkoon syy rajalla roikkumiselle mikä tahansa.
    Onhan niitä muslimimaita mistä valita. Eli vaihda musumaata jos oma maa ei kelpaa.

    Aikoinaan eräitä musuja pystyi oikein hyvin päästää maahan. Esimerkiksi Kanadaan. Lähetettiin yksi perhe tuohon pikkukaupunkiin, toinen tuonne, kolmas sinne, neljäs isompaan kaupunkiin ja monen sadannen tuhannen ihmisen kaupunkiin vaikkapa 10 perhettä (jotka eivät tunteneet toisiaan). Tämän voi hyvin tehdä esim. 10 vuotta.
    Nämä musuperheet joutuivat joko integroimaan yhteisöön tai elää erakkoelämää omassa tyhjyydessään. Useimmat integroituivat.

    Nykyään pukkaa näitä musughettoja siellä täällä ympäri Euroopan.

    Ja vaikka päätyisitkin Albertan preerialle Kanadassa niin sinulla on silti oma imaamisi huutamassa iphoneen just sitä samaa mitä sait kuulla kun olit ”kotona”. Siksi Albertankaan ei saisi päästää yhtään musua enää.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi