Helsinkiläislapset joutuvat välttelemään lähikouluja monikulttuurisen kaaoksen vuoksi

Espoolaisopettaja paljasti, että väkivaltaisten maahanmuuttajaoppilaiden vanhemmat syyttävät opettajia usein "rasismista", jos nämä pyrkivät puuttumaan ulkomaalaisten riehumiseen.

Väestönvaihto

Helsingin Sanomat (HS) myöntää harvinaislaatuisessa tuoreessa artikkelissaan, että maahanmuuttajat ovat ajamassa suomalaiskouluja peruuttamattomaan kaaokseen. Yhä useammat suomalaisvanhemmat joutuvatkin suunnittelemaan elämäänsä sen perusteella, kuinka heidän lapsensa kykenisivät välttelemään monikulttuurisia kaaoskouluja.

Ilmiö koskee erityisesti Suomen monikulttuurisinta aluetta, Helsinkiä. HS teki aiheesta yli 200 vanhempaa käsittäneen selvityksen, ja vastaajista valtaosa tuli juuri pääkaupungista. Jonkin verran vastaajia osallistui myös Espoon ja Vantaan alueilta. HS kysyi, ovatko vanhemmat pyrkineet ohjaamaan lapsia tiettyyn kouluun.

Vanhempien vastauksista selvisi, että suurin ongelma koulujen laadun, turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta ovat maahanmuuttajat. Osa vanhemmista puhui kierrellen ”kieliongelmista”, mutta useat puhuivat suoraan ulkomaalaistaustaisista häiriköistä.

Maahanmuuttoa, väkivaltaa, kehityshäiriöitä

Maahanmuuttajien määrän kasvaessa myös ”kiusaamisen, jopa väkivallan” ja ”kieliongelmien tai kehityshäiriöiden” määrä on kasvanut nopeasti. Tämä ei yllätä rotuun realistisesti suhtautuvia kansallismielisiä, mutta se vaikuttaa järkyttäneen punavihreän propagandan parissa kasvaneet tuoreehkot helsinkiläisvanhemmat. Monikulttuuriseen painajaiseen herääminen on pakottanut perheet järjestelmään arkensa kokonaan uudelleen.

”Vastausten perusteella vanhempien huoli liittyy useimmiten siihen, onko koulussa rauhallista oppia vai ei. Kyse ei siis ole siitä, että vanhemmat haluaisivat nimenomaan erottautua muista omaksi eliitikseen ja nostaa lapsensa kouluvalinnalla yhteiskunnan huipulle”, HS taustoittaa.

”[Maahanmuuttajien määrä] on johtanut siihen, että meidän alueellamme suomea äidinkielenään puhuvat laittavat lapsensa muihin kouluihin. Meidän suht suuresta taloyhtiöstä (omistusasuntoja) kenenkään lapset eivät ole lähikoulussa”, HS:lle kirjoittanut äiti totesi.

Rasistileima pelottaa

Monet vastaajista totesivat myös, ettei asiasta ole sosiaalisesti hyväksyttävää puhua ääneen, koska tästä saisi helposti ”rasistin” leiman. Valtamedian kulttuurimarxistisen aivopesun vuoksi Suomi on yhteiskunta, jossa totuuden sanominen ääneen on siis ”rikos”, jota vältellään viimeiseen asti.

Eräs äiti kuvaili suomalaisia oppilaita ”kunnioittaviksi” ja maahanmuuttajia taas ”häiritseviksi ja aggressiivisiksi”: ”Opinnoissa ei edetä yhtä pitkälle kuin kouluissa, joissa oppilaat ovat kiinnostuneita opiskelusta ja osaavat käyttäytyä aikuisia ja toisia oppilaita kohtaan kunnioittavasti. Häiritsevästi ja aggressiivisesti käyttäytyvät oppilaat syövät opettajalta täysin ajan hänen perustyöltään eli opettamiselta.”

Vanhempien mukaan lapset kutsuvat ongelmakouluja toisinaan ”gangstakouluiksi”. Termillä ”gangsta” viitataan jengiytyviin ja rikollisiin siirtolaisiin, jotka ovat yleensä taustaltaan afrikkalaisia tai arabeja.

Opettajiakin syytetään rasismista

Myös opettajat kärsivät nyky-ympäristössä. Espoolaisopettaja esimerkiksi paljasti, että väkivaltaisten maahanmuuttajaoppilaiden vanhemmat syyttävät opettajia usein ”rasismista”, jos nämä pyrkivät puuttumaan ulkomaalaisten riehumiseen.

Ongelmista huolimatta vastaajien joukkoon lukeutui myös liberaaleja tosiuskovia, jotka ovat valmiita uhraamaan lapsensa monikulttuurisuuden alttarilla. Ääriliberaali äiti kirjoitti HS:lle, että ”olisi aika oppia arvostamaan todellista kansain­välisyyttä ja erilaisuutta”.

Toinen liberaali taas valitteli, että hänen lähikoulussaan on ”kiusallisen vähän maahanmuuttajataustaisia oppilaita”. Vastaaja toivoi, että viranomaiset kykenisivät lisäämään maahanmuuttajien määrää liian suomalaisissa kouluissa.

Lähde: Helsingin Sanomat

Afrikkalaiset Arabit Helsinki Kiusaaminen Kotimaa Koulumenestys Koulut Kulttuurimarxismi Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Politiikka Rotu Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tuleva kehitys

    Vastaa

    Yksityiskoulut, aidatut asuinalueet, yms.

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    ”Tämä ei yllätä rotuun realistisesti suhtautuvia kansallismielisiä, mutta se vaikuttaa järkyttäneen punavihreän propagandan parissa kasvaneet tuoreehkot helsinkiläisvanhemmat. ” Noh, noh. Yliopistolla olen tekemisissä näiden ”punavihreäksi keskiluokaksi” toisaalla luokiteltujen ihmisten kanssa, mutta olen huomannut pitkän ajan kuluessa, että hirveän moni heistä ei olekaan punavihreää, vaan tosiasiat kyllä tiedetään sielläkin, vaikka niitä ei aktiivisesti mainosteta ulospäin. Kaikki ihmiset eivät ole poliittisia, joten ei ole mitään tarvetta huutaa näkemyksiään ja kokemuksiaan ulospäin.

    • Plääh

      Vastaa

      Tai sitten he ovat vain pelkureita ja rikollisia. Rikollisvaltio kasvattaa paatuneita ja moraalittomia kansalaisia

      • Anu Palosaari

        Vastaa

        Tai sitten eivät elä sosiaalituilla tai halua tippua sosiaalituille työn menettämisen vuoksi. Niin yksinkertaista: jos kritisoit, menetät työsi ja kunnioituksen akateemisessa maailmassa. Tämän vuoksi minulla ei tule ikinä olemaan mitään kunnioitusta siellä, ja toimeentuloni on varsin eksentrinen.

  • Paavo A

    Vastaa

    Kuka syyttää ketä mistäkin, mutta pohjimmiltaan näissä väestönsiirtoilmiöissä lienee kyse jostain ilmiöstä, jota emme (vielä) osaa selittää.

    New Yorkissa on samanlainen ilmiö, että vanhemmat ottavat lapsensa pois koulusta ja vaihtavat toiseen koulupiiriin, yleensä kokonaan toiseen osavaltioon.
    – Siellä syyksi sanotaan pakkorokotukset.

    • Goobeli

      Vastaa

      Kyllä nyt on kyse rasismista. Syvälle rakenteisiin juurtuneesta rasismista, kuten Pasilan trollitehdas, Erkon Sanomat ja muut paskamediat ulisevat. Ei raketti-insinöörien, aivokirurgien, huippuosaajien, voimavarojen, jne, jne lapset ikinä häiritse opetusta. He tietävät, että heidänkin tulevaisuus on kiinni opppimistuloksista. Sen vuoksi MaTu, Negge, karvakäsi, yms. lapsukaiset ovat parasta opiskelija ainesta. Oikeasti häiriköitä ovat suomalaislapset, kun he eivät pärjää opinnoissa kehitysmaalaisille, niin he ryhtyvät häiritsemään opetusta (siis jo pienet lapset on rasisteja!).

      Uskokaa vaan nyt karu totuus!

  • Kuka maksaa..

    Vastaa

    Näin sitä mennään kohti suuntaa Ranska ja Ruotsi. ’slamisti perheet eivät hyväksy läntistä todellisuutta ja opettavat ”pyhän” kirjansa oppeja lapsilleen. Videoita ruotsin puolelta lasten käyttäymisestä on kyllä nähty ..

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Partisaanin kannattaa kiinnittää huomio myös Sanomien kanteluun EU-komissiolle Yle Areenasta. Sanoma-konserni haluaa Yle Areenan alas sillä perusteella, että Areena vie kilpailutilaa Sanomilta. Kyseessä on käytännössä hyvin epäisänmaallinen teko, joka syö Suomen kansan sivistys- ja koulutuspääoman. Areena näyttää sellaistakin tiede- ja taideohjelmaa, joka ei ole kaupallisesti kannattavaa – koska korkeatasoinen tiede tai taide tai muu sivistys ei sitä koskaan ole – mutta jota kaupalliset kanavat eivät myöskään tule jatkossa näyttämään. Sen lisäksi ‚että tässä halutaan syödä suomalaisten sivistys- ja koulutuspääoma, tämä on sananvapauskysymys. Julksiin arkistoihin on pääsy kenellä vaan – jos Areena lakkautetaan, tulee olemaan mielenkiintoinen kysymys, että miksi julkiseen arkistoon ei pääse – kun se on verkossa digimuodossa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Suosittelen lukemaan kirjan Perhe (kirjailija Johanna Bäckström Lerneby) joka kertoo eräästä Ruotsissa asuvasta libanonilaista alkuperää olevasta rikollissuvusta ja heidän toiminnastaan.

  • Plääh

    Vastaa

    Onko tuolla uutisarvoa lopultakaan? Tietenkin Hesari haluaa kaiken itselleen

  • Nationalisti

    Vastaa

    Helsingissä on jo useita kouluja, joissa todella suuri osa oppilaista on maahanmuuttajia ja meno on myöskin sitten sellaista, ei kukaan täysjärkinen ja lapsistaan välittävä suomalainen pidä omia lapsiaan samassa koulussa, jossa mellakoi neekerilaumoja, ei siitä oppimisesta tule yhtään mitään.

    Suomessa on jo nyt havaittavissa ”white flight”-ilmiötä, eli kantaväestöön kuuluvat muuttavat pk-seudulta kehyskuntiin tai kokonaan toiseen maakuntaan kasvavien monikulttuuristen ongelmien takia.
    Sama ilmiö on useissa muissa Euroopan suurkaupungeissa, mutta poliitikkoja se ei kiinnosta pätkääkään, he ulisevat jostain ”rasismista” ja ”äärioikeistosta”.

    Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka saisi ”rasistileiman”, tuon kortin avulla yritetään vain saada suomalaiset vaikenemaan. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään ulina rasismista, minä puhun aina asioista niiden oikeilla nimillä.

  • R.E.

    Vastaa

    The lamb cannot co-exist with the tiger.Stand up Finland, for your country.Racist be damn.Just a word.

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Mutta ilmeisesti et kuitenkaan omalla nimelläsi. Jospa palataan siihen ulinaan sitten kun ilmoitat asian omalla nimelläsi ja omalla kuvallasi. Sama pätee muihinkin täällä ulisijoihin: kritisoikaa omalla nimellä ja tunnettavuudella (internetistä löytää kuvan ja muut henkilötiedot ynnä työpaikka, mahdollisesti perhesuhteet myös). Muuten on turha inistä, että ”pelkuri sitä tai tätä”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi