Nuori afrikkalaisnainen painostaa Suomen puolustusvoimia muuttumaan – ”Me eletään nykypäivää!”

Vaikka puolustusvoimilla on useita sääntöjä, joiden vuoksi omien päähineiden käyttö on kiellettyä, kokee medialta vetoapua saanut 20-vuotias musta nainen tietävän asian paremmin.

Väestönvaihto

Fardowsa Mohamud.

20-vuotias Helsingissä asuva afrikkalaisperäinen musliminainen yrittää painostaa puolustusvoimia muuttamaan käytäntöjään liittyen pukeutumissääntöihin. Hän väittää halunneensa käydä armeijan Suomessa, mutta perui hakemuksensa hijabin käyttöön liittyvien sääntöjen vuoksi. Suomi menettää siis yhden afrikkalaisen naissotilaan vahvuudestaan.

Fardowsa Mohamudin mukaan puolustusvoimien tulisi muuttaa käytäntöjään, koska ”elämme nykypäivää”.

Puolustusvoimien yhtenäisen pukeutumisen tulisi siis huomioida musliminaisten pukeutuminen ja luultavasti kaikki muutkin tarpeet, jottei äärimmäisen harvalukuisen vapaaehtoisjoukon tunteita loukata.

Suomen uudet kasvot?

Vaikka puolustusvoimilla on useita sääntöjä, joiden vuoksi omien päähineiden käyttö on kiellettyä, kokee medialta vetoapua saanut 20-vuotias musta nainen tietävän asian paremmin.

”En usko, kaikkien varusteiden lisäksi olisi vaikeaa keksiä hijab, joka sopisi palvelukseen”, sanoo Mohamud ja jatkaa: ”Jos Suomikin voisi ottaa askeleen eteenpäin ja vain hyväksyä sen, että me eletään nykypäivää.”

Mohamudille ei ole vaihtoehtona ottaa huivia pois palveluksen ajaksi, joten hän on päättänyt tehdä kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan, että huivin käyttö sallittaisiin poliisin työssä ja puolustusvoimissa.

Lähde: Helsingin Sanomat

Afrikkalaiset Hijab Kotimaa Kulttuurimarxismi Lobbaus Maahanmuutto Muslimit Puolustusvoimat Rotu Väestönvaihto Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

33 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Evplasse

    Vastaa

    Tnne tullaan valittamaan mikä on väärin Suomessa pitäisi hänenkin mennä maasto värinsä mukaisiin valtiohin siellä kaikki on heille paremmin

  • Los6666

    Vastaa

    vittu miten typerä akka… yhtä vitun ainutta muslimia ei tarvita suomen armeijjaan

    • Marskin miekka

      Vastaa

      Jep kumminki yrittävät varastaa kertasinkoja esimerkiksi

  • Minä

    Vastaa

    Maahanmuuttajan tulee sopeutua Suomeen, ei sopeuttaa Suomi itseensä.

    • PLÖSÖ

      Vastaa

      Minkä maahanmuuttajan?
      Hän on Suomessa syntynyt ja kasvanut.

  • Minä

    Vastaa

    Keskiaikaisia tapoja tyrkyttävä sanoo, että elämme nykypäivää. Tulisi sitten nykyaikaan ja lakkaisi vaatimasta tosia alistumaan hänen keskiaikaisiin uskonnollisiin tapoihinsa.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Näiden ”elämään nykypäivässä” kuuluu myös omien lasten sukupuolielinten silvonta.

    • Nimetön

      Vastaa

      Voi jestas mikä populisti! Menkööt takaisin kotiin jos ei Suomi kelpaa.

  • EI ISLAMILLE! SUOMI SUOMALAISILLE!

    Vastaa

    EI ISLAMILLE! SOMALIT PAINUTKOOT SINNE MINNE KUULUVAT! POLPO & MUUT MAANPETTURIT SAMALLA KYYDILLÄ!

  • RanBurg

    Vastaa

    Huumeiden käyttäjät myös haluavat huumeet armeijaan mutta se ei käy. Musta nainen voi lähteä takasin afrikkaan kotimaahansa. Saadut sosiaalirahat voidaan laskuttaa hänen kotimaataan. Missään ei ole ilmaisia hotelleja.

  • jani

    Vastaa

    Muslimit lähettää aina noita akkoja itkemään mediaan kuinka muslimeja muka sorretaan.
    En tiedä pakottaako joku ne vai ovatko vapaaehtoisia jihadisteja. Tuo on tuollaista arkipäivän jihadismia eli yritetään ujuttaa islamin asiaa kierolla ja valheellisella tavalla.
    Tuossa esimerkki https://youtu.be/_Z_RAbOJcu0

  • Tuhnu

    Vastaa

    Tulee vielä aika kun noille selviää kenen tämä maa on ja minkä mukaan täällä eletään, sen voi kertoa kyllä että ei ainakaan islamistien mukaan.

  • Eikka

    Vastaa

    Islam ja nykyaika eivät kuulu yhteen. Islam on tapoineen lähinnä keskiaikainen pakanauskonto, jossa palvotaan pedofiilia ja kehoitetaan tappamaan vääräuskoisia. 

    Ehdotan ratkaisuksi Fardowsa Mohamudille matkustamista nykyaikaiseen Afrikkaan ja varusmiespalveluksen suorittamista yhteismajoituksessa muiden Islamia palvovien miesten keskuudessa.

  • Häivy suomesta

    Vastaa

    Niin vittuuntunut näihin vähemmistö mulkkuihin, jotka ovat inisemässä yhteiskunta järjestyksen muuttamista omiin agendoihinsa. Esim nämä muslimikeenerit ja mm naispoliitikot uhriutumassa harva se päivä jostain. Tämäkin sinne somaliaan armeijaan tai mitä terroristi ryhmittymiä siellä onkaan. Siellä voi pukeutua jätesäkkiin rynkky kädessä. ”Elämme nykypäivää ” . Voi vity somppu. Etkö parempaa keksinyt.

  • JK

    Vastaa

    Salliiko hänen rauhan uskontonsa sotimisen (vääräuskoisten puolesta) tai naimattoman naisen asumisen samassa huoneessa/teltassa vieraiden miesten kanssa? Vaikea nähdä, että uskonnollinen päähine olisi tässä tapauksessa ollut se suurin rajoite.

  • Petri Ronkeli

    Vastaa

    Oikeassahan typykkä on. Aivan samoin kuin uskonsisarensa, somaliatar hänkin, joka julisti, että heillä on oikeus hajottaa Senaatintoria ympäröivät rakennukset, koskapa ovat ne itse verihiellään rakentaneetkin. Lentävään Spagettihirviöön uskovana vakaumuksellisena pastafarina minä taas katson oikeudekseni pitää päässäni pastasiivilää. Armeija eläköön tätä päivää kuin viimeistä ja lovetkoon kypärään aukon siivilän kädensijaa varten.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Saatanan paska rättipää – vai muka armeijaan rätit päässä!!!

  • Schlageter

    Vastaa

    Olen samaa mieltä: ”puolustusvoimien tulisi muuttaa käytäntöjään”.
    Puolustusvoimien tulisi LOPULTAKIN alkaa puolustaa suomalaista kansallisvaltiota.
    Ensimmäisen maailmansodan aikana pari tuhatta suomalaista riskeerasi koko tulevaisuutensa menemällä Saksaan saamaan sotilaskoulutusta isänmaansa vapauttamiseksi. Heistä tuli jääkäreitä, joiden johdolla valkoinen armeija voitti punikit ja ryssät ja teki Suomesta vapaan maan. Sen jälkeen he loivat Suomen puolustusvoimat ja johtivat taisteluita vuosina 1939–1944 (ja valitettavasti vielä vuoteen 1945).
    He olivat esimerkillisiä suomalaisia miehiä. Isänmaan etu meni heillä silloisten lakien edelle, sillä lait eivät olleet suomalaisten etujen mukaisia.
    Nyt on sama tilanne, suomalainen isänmaa on uhattuna. Mutta isänmaallisten sotilaiden ja upseerien tilalla meillä on jotain hemmetin valtion virkamiehiä, velttohousuja, joille suomalaisen isänmaan etu ei merkitse mitään.
    Upseerit katsovat vierestä, kun suomalaista Suomea tuhotaan.
    Saunan takana on taas tilaa.
    Eläköön voitto!

  • Isis iskee

    Vastaa

    Nyt ollaan asian siinä pisteessä että tämä pitäisi ottaa vakavasti. Meinaan, kun nyt muslimeja/islamisteja on koulutettu Suomen armeijassa kohta 10 vuotta niin onko kenekään mieleen tullut että me koulutamme maamme sisällä, ja euroopan alueella, toimivia pontentiaalisia terroristeja?

    Pyhä sota kristittyjä kohtaan ei koskaan loppunut islamistien toimesta. Se oli hetken (sata vuotta tai silleen) tauolla, mutta se on koko ajan ollut olemassa. Nyt me olemme päästäneet nämä maamme rajojen sisälle ja koulutamme ne NATO-aseisiin, aiempien vanhojen Neuvostoliiton kaluston sijaan. Ne tietävät meidän tapamme edetä, hyökätä, suluttaa, liikkua sekä koodisanastomme taajuuksineen. Ne osaavat ja tuntevat maastomme sekä taktiset pisteemme.

    Jos katsotte Vekaranjrven kuvia kotiutuvista niin ei ole epäselvää keitä sielä koulutetaan. Ja tässä kerran vielä tämä linkki, vaikka se vanha onkin.

    https://markusjansson.blogspot.com/2015/09/isis-iskee-suomessa-miten-se-tapahtuu.html

    …ja tämä päivä tulee vielä. Eikä se välttämättä ole kaukana.

  • Rainer Terho

    Vastaa

    Vai ei kotoutus tuota tulosta? Nää on jo niin kotoutuneita, että kokevat oikeutenaan sörkkiä tämän elättäjämaansa tapoja/ lakeja sekä arvoja! Menepäs valkoinen nainen yksin tuonne ny vaikka Mogadishun kadulle korkokengissä, minihameessa se tiukka toppi yllä ja päässä aurinkolasit, otsalla? Eliniän odote muutama minuutti! En tällä hekumoi tai tuomitse sitä fanaattisuutta joka tuolla päin maailmaa vallitsee! Siellä pidetään omista arvoista kiinni, täällä ämpyillään josko meidänkin pitäisi muuttaa käsityksiämme kun kourallinen ( onneksi ei vielä enempää) näitä hyvin kotoutuneita alkaa sorvata Suomen ja sen kansan elämäntapaa joka on se ainoa ja oikea suomalaiselle!

  • Ristus notta

    Vastaa

    Jos on noin kova kiima päästä sotimaan niin uskon että hän voi liittyä Somaliwabali heimon aseistettuihin jäseniin, siellä voi laahustaa missä räteissä haluaa.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Ellei kyseessä olisi jälleen yksittäinen tapaus jatkuvasta ja voimakkaasta yrityksestä islamisoida Suomea vihervasemmistovaltamedian tukemana ja siten varsin vakavaksi vetävä, maapetoksellinen toiminta, nauraisin partaani kuullessani n. tuhat vuotta suomen kansaa kulttuurisesti jäljessä elävältä kehoituksia meille suomalaisille elää nykyaikaa.

    Voisiko joku nyt ystävällisesti ohjata nämä vähälahjaiset jälkijättöiset jonnekin muualle pohtimaan isalmin suhdetta nykyaikaan? Alkaa verenpaineet nousta näiden vajakkien takia.

  • Elävästä elämästä

    Vastaa

    Pitää olla varovainen näiden ulkolais taustaisten kanssa. Sitähän uutisoitiin että ISIS kehottaa kannattajiaan hakeutumaan oleskelumaidensa sotilaskoulutukseen. Koulutuksesta saa arvokasta tietoa ja taitoa ISIS joukkojen kouluttamiseeen.
    Eli yksi riskitapaus torjuttu!

  • Entinen komukka

    Vastaa

    ”Fardowsa Mohamudin mukaan puolustusvoimien tulisi muuttaa käytäntöjään, koska elämme nykypäivää.”

    Tuotanoin.… voisiko arvoisa Fardowsa harkita tulevansa nykyaikaan, missä ei palvota muinaisten satuhahmojen tai kivikautisten alistavien ja tunkkaisten poliittisuskonnollisten hurmosliikkeiden totalitaarisia taikauskokirjoja?

    Jos Fardowsa löytää ensin edes renessassin ajalle, niin voimme ehkä käydä keskustelua. 

    Aaaah näitä tunkkaisten alistavien muinaisuskontejen uhreja. Aina pakottamassa uskontojaan muille.

    Kiitos ei.

  • NiemisMika

    Vastaa

    Fardowsa olisi halunnut yhteismajoitukseen miesten kanssa 😀

  • Sanna Marisija

    Vastaa

    ”Me eletään tätä aikaa. Nyt on tämä vuosi.” Siinä on näitä argumentteja, jotka ihan terveisiä perseestä. Sopivat juuri keharimaalaisille ja muille hörhöille.

  • Susa

    Vastaa

    Mitä tuo armeijassa olisi tehnytkään?
    Palautettu kunnottomana kotio, kuten 13 palautuu !

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Valtio ei anna poliisille sarjatuliasetta, mutta jihadistille se totta kai annetaan. Enää puuttuu taistelijan rynnäkkölentomatto rukoilua varten.

  • lena

    Vastaa

    Kun kerran eletaan nykyaikaa, niin miksi tuo naisoletettu haluaa palata 1000 vuotta takaisin

  • Leo Mannermaa

    Vastaa

    Nythän nämä kehitysmaalaisnaiset ulostelevat jo ihan julkisesti Hesburgereiden ikkunakaiteilla, kun sisällä syödään samaan aikaan. Nyt sitten heidän pitää päästä ruotuväkeen hiukan korvilla! Voi v‑tu tätä idiotiaa.

  • Leo Mannermas

    Vastaa

    Siis hame korvilla.

  • aahoo

    Vastaa

    Tyttö alkakoon itse elämään nykypäivää. Hän voi halutessaa myös muuttaa maahan, missä asepalveluksen saa suorittaa huivi päässä.

  • Hely Alhainen

    Vastaa

    Tuo nainen palvelee takapajuista paimentolaiskulttia, jonka kehitys on polkenut paikallaan tuhansia vuosia. Alistushuivi ei ole nykyaikaa!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi