Macron uhkailee maahanmuutosta ja sisällissodasta varoittaneita ranskalaiskenraaleja

Rothschild-pankkiirina aiemmin työskennellyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron on raivoissaan kenraaleille, jotka varoittavat massamaahanmuuton ajavan maan sisällissodan partaalle.

Väestönvaihto

Ranskan presidentti Emmanuel Macron (keskellä).

Sekasortoisessa Ranskassa ymmärretään jo korkeissakin asemissa, että maa on romahduksen partaalla. Viime viikolla 20 armeijan kenraalia varoitti maata sisällissodasta julkaisemalla vetoomuksen, jossa he lupaavat puolustaa niitä tahoja, jotka ajavat Ranskan intressejä. Ainakin tuhat sotilasta on allekirjoittanut vetoomuksen.

Vetoomuksessa tuodaan esille maan ongelmia, jotka kärjistyvät koko ajan: antirasismi, islamismi, maahanmuuttajajengit sekä niin sanotut no-go-alueet, joita Ranskassa on runsaasti. Kenraalit syyttävät hallitusta siitä, ettei se kuuntele kansalaistensa huolta, vaan pysyttelee passiivisena kuitenkin käyttäen voimaa tuhotakseen keltaliivien kaltaisia kansalaisliikkeitä.

Kenraalien mukaan maa tulee ajautumaan sisällissotaan, mikäli ongelmiin ei puututa, mikä tulee johtamaan tuhansiin kuolemiin. Joukon päämiehenä toimii muukalaislegioonan entinen komentaja Christian Piquemal.

Ranskan sionistinen pankkiiripresidentti Emmanuel Macron raivostui vetoomuksesta, sillä Ranskassa ei sallita suoraa puhetta maahanmuuton ongelmista. Macron on ryhtynyt uhkailemaan allekirjoittajia ”rangaistustoimilla”.

Lähteet: Gallia Daily, Helsingin Sanomat

Afrikkalaiset Arabit Armeija Christian Piquemal Emmanuel Macron Kenraalit Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Ranska Ranskan muslimiyhteisö Rikos Rothschild Rotu Rotusota Sensuuri Sionismi Sisällissota Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Ranskassa olisi korkea aika muodostaa Régime de Vichy 2.0 ja telottaa nykypoliitikot.
    Macron hirttolavalla, tai ison terän edessä…lämmittäisi

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kyllä on merkillinen maailma, kun totuuksia puhuvia tahoja aletaan uhkailemaan, kertoo siitä, että esitetyissä varoituksissa on hyvinkin paljon perää.
    Tuollaiset havainnot tavallinen kansa on tehnyt jo aikoja sitten, monikulttuurisuus ei ole toiminut yhdessäkään länsimaassa, eikä tule ikinä toimimaan.
    Macron on hyvä esimerkki siitä, kuinka ajetaan vain juurettoman, globalistisen raheliitin etuja ja vähät välitetään kansasta.

  • Minä

    Vastaa

    Vääristä puheista halutaan rangaista. Hyvin on sananvapaus kohdillaan sielläkin.

    Siis järjen ja totuuden puhuminen on Ranskankin suvakkilassa rikollinen teko.

  • Perverssejä

    Vastaa

    No, Macron saa temppuilla apinahäkissään miten haluaa. Totuus on kuitenkin se että jos legioonan entinen komentaja käskee niin eläkkeellakin olevat legioonalaiset vastaavat. Heitä ei aktiivipalveluksessa ole kuin se 1500 miestä mutta ehkä yksi legioonalainen vastaa 100 maahanmuuttajaa. Ja kaikki ruskeapaidat yhdessä niin siinä on voimaa. Tiedä vaikka joku eläkeläinen matkustaisi paikanpäälle verryttelemään. Jos vaikka sivilielämä on käynyt tylsäksi.

    Mutta se mikä tässä on merkityksellisintä on se että tavalliset kansalaiset eivät enää näe muuta vaihtoehtoa kuin siivota nurkat uus-ranskalaisista. Niistä on tullut niin suuri ongelma että muita vaihtoehtoja ei enää ole. Turvattomuus on pahimmillaan.

    On sitä Ranskassa ennenkin ollut vallankumouksia ja sielähän se giljotiinikin keksittiin. Tiedä sitten pelkääkö Macron jo kaulansa vai pilinsä puolesta. Jos tämä nykyinen edes on se oikea Macron. Tiedä vaikka oikea olisi tapettu ja tämä on vain halpa kopio. 

    Ihmetyttää kuitenkin että euroopassa johtotehtäviin pääsee nykyisin yllättävän helposti perverssioita omaavat henkilöt.

    • Pete

      Vastaa

      Legioonassa n. 8 000 miestä tällä hetkellä. Enimmillään vahvuus ollut n. 40 000 miestä. Palvelevat ja taistelevat ensisijaisesti Legioonan puolesta.

  • jupi

    Vastaa

    Kun Euroopassa tapahtuu vallankumous, tapahtuu se Ranskassa ensin, 100% varmuudella. Sitten dominoefekti käy läpi mantereen, soditaa, vähän, ja lopuksi Saksa saa taas syntipukin roolin. Jos komas maailmansota tulee, se alkaa I & II maailmansodan tapaan Euroopassa. Nyt erona on kuitenkin se, että eliitin vastustajat ovat löytäneet yhteisen vihollisen, jota vastaan taistellaan yhdessä, kaikki kansakunnat vastaan EU ja sitä hallitsevia sionistejä vastaan.

  • juha.

    Vastaa

    Paskahousu! Macron nimittäin.

  • Goobeli

    Vastaa

    Millähän Marko-poika rankaisee muukalaislegioonaa? Siellähän kaverit on lojaaleja toisilleen ja komentajilleen/esimiehille. Armeijasta varmaan valtaosa on saamaa mieltä muukalaislegioonan jamppojen kanssa. 

    Tulisiko USA:n Nato-joukot suorittamaan Marko-pojan esittämää rankaisua Ranskaan? Euroopasta ei varmaan löydy Natolaisia, jotka lähtisivät tappamaan legioonalaisia tai Ranskan armeijan väkeä. Varmaan kävisi päinvastoin eli ne liittyisivät legioonalaisten ja Ranskan armeijan puolelle.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Rangaistustoimilla uhkaamisen sijasta Macron olisi voinut selittää kenraaleille, missä he ovat erehtyneet ja miksi. Kyllä sotilaat järkipuhetta ymmärtävät. Olisivat olleet kiitollisia ja kiittäneet Macronia kädestä pitäen. Sitten olisi yhdessä laulettu Kumbayaa.

    Nyt Macron toimillaan antoi kenraalien ymmärtää, että he ovat oikeassa ja että heidän kantaansa ei pysty kumoamaan edes muutamalla järkevällä lauseella.

  • mie

    Vastaa

    low profile

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi