Ruotsin vihreä tasa-arvoministeri haluaa valkoisten naisten luovuttavan valtansa rotumuukalaisille

Valkoisten miesten syrjään siirtymisestä on puhuttu jo pitemmän aikaa, mutta nyt monikulttuurisuus on jo niin edistyneessä vaiheessa, että samaa vaaditaan myös valkoisilta naisilta.

Väestönvaihto

Märta Stenevi.

Vihreään puolueeseen kuuluva tasa-arvoministeri Märta Stenevi antoi hiljattain lausunnon, jossa hän kertoi, että valkoisten naisten on siirryttävä syrjään ei-valkoisten naisten tieltä, jotta nämä voivat saada valtaa Ruotsissa.

”Jotta ulkomaalaiset naiset voivat saada valtaa, valkoisten naisten on siirryttävä,” Stenevi linjasi.

Hän lisäksi sanoi vihreiden olevan miesäänestäjien epäsuosiossa, koska ”ne, joilla on etuoikeuksia” saattava tuntea olonsa uhatuksi vallan uudelleenjaon seurauksena.

Vihreät aiemmin kehottaneet ”rasisteja” poistumaan maasta

Vuonna 2018 Eslövin kunnan vihreät kehottivat etnisiä ruotsalaisia, joilla on ongelma monikulttuurisuuden kanssa, poistumaan maasta. Lisäksi vihreät vihjasivat, että pois muuttoon pitäisi saada jonkinlaista avustusta valtion taholta.

”Jos et nauti monikulttuurisuudesta, niin mielestämme henkilölle pitäisi antaa mahdollisuus saada apua maasta poistumiseen,” paikallisten vihreiden johtaja Lars Ahlfors linjasi.

Eslövin vihreät pyysivät myöhemmin anteeksi Ahlforsin lausuntoa, sanoen sen olleen vain satiiria.

Lähde: Breitbart

Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Pohjoismaat Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Ruotsi Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämä on hyvä asia. Ainoa mikä ravisuttaa naisia on heidän oma elinkeinon, aseman ja arvostuksen katoaminen. He ei välitä, jos kyse on miehistä, koska feminismi on aivopessyt heidät, mutta kun valkoiset naiset joutuvat kilpailemaan samoista titteleistä, työpaikoista ja ennen kaikkea resursseista muiden rotumuukalais naisten kanssa, niin heidän ääni muuttuu kellossa.

    Tuota ”valkoisten naisten pitää siirtyä” ‑retoriikkaa pitää puskea kaikkiin suvaitsevaisuus, feminismi ja monikulttuurisuus aloille. Aina kun on valkoinen vasemmistoliberaali nainen johtamassa yritystä, puoluetta tai järjestöä, niin se pitää leimata uuskolonialismiksi, rasismiksi ja että heidän pitää päästää tumma rodullistettu nainen tilalleen. 

    Tämä toimii filtterinä, joka pakottaa työttömäksi ja yhteiskunnan ulkopuolelle äärivasemmistolaiset naiset, jotka joutuvat taistelemaan ja puolustamaan omia työpaikkoja ja asemiaan yhteiskunnassa. Jos syytökset kohdistuu konservatiivisiin ja etnokeskeisiin naisiin, niin he kieltäytyy luovuttamasta paikkaansa. Samalla myös äärivasemmistolaiset naiset joutuvat puolustamaan etnonationalistisella retoriikalla työpaikkojaan ja asemiaan normalisoiden etnistä kansallismielisyyttä naisten keskuudessa ja herättäen heidät etnoajatteluun.

    Nuo ovat catch 22 tilanteessa, jossa ei ole voittoa. En ymmärrä miksi tätä ei kansallismieliset puske. Olen itse puhunut tästä jo vuosia. Käyttäkää heidän omaa ideologiaa heitä itseään vastaan. Pääasiallisesti tuota ideologiaa on aseistettu valkoisia konservatiivisia miehiä kohtaan, mutta se voidaan ihan yhtälailla aseistaa feministejä ja vasemmistoa vastaan.

    Tärkein asia kuitenkin on se psykologinen vaikutus, joka tuolla on. Mikään ei ravisuta pois ihmisiä ideologioista, kuin ideologian lähtökohtainen ja siinä hetkessä selkeä haitallisuus ihmistä itseään kohtaan. Kun ihminen pakotetaan myöntymään asiaan vasten hänen tahtoaan alkaa ihminen kyseenalaistamaan sitä logiikkaa ja perustelua, jolla hänet pakotetaan. Tämä on syy miksi rikkaat ja menestyvät olivat pitkään suvaitsevia, koska heidän elämä oli helppoa. Edelleen nämä suvakit elävät elämää helpolla vaisteella, ja nämä päätökset ja modernistinen ideologia ei ollut heiltä pois. Taas pientuloiset jotka joutuivat asumaan ja kilpailemaan maahanmuuttajien kanssa resursseista ja mahdollisuuksista ovat ensimmäisiä, jotka alkavat kyseenalaistamaan modernismia. Siispä tuokaamme haittavaikutukset myös heille.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Niin, muuten erinomainen kirjoitus, mutta täytyy muistaa idealistien sokeus omalle ideologialleen. En laittaisi paljoa likoon vihervasemmistolaisten naisten heräämisen tai yleensäkään järjenjuoksun puolesta sillä useimmat ovat tyhmyydessään niin sitkeitä että vertauskuvallisesti eivät tajua ideologiansa pahuutta kuin vasta siinä pisteessä kuin missä noin 10 000 Neuvostoliittoon loikannutta suomalaista kommunistia viimein tajusi, joukkohautametsässä naganin piippu niskassa ja ”oman” ideologian kannattajan, toverin sormi liipaisimella.

  • Jonne

    Vastaa

    Ministeri voisi toimia esimerkkinä.

  • juha.

    Vastaa

    Puolue on putoamisen partaalla valtiopäiviltä. Sekopäistä sakkia.
    Eipä enää itsetuhoisempi voi enää olla, mutta kummakos tuo kun on vihreistä kyse. Turha on kyseisen pumpulipään huolta kantaa valkoisten ruotsalaisten kohtelusta, sillä islamin oppeja noudattavat muslimit kyllä hoitavat homman siinä missä vesikin valuu alamäkeen.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Antaisi tuokin batiikkinoita oman joutovirkansa lemmikeilleen.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Märtä rouva voisi itse osoittaa esimerkkiä luopumalla ministerin postistaan ei-valkoisten naisten hyväksi.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Tasa-arvoministeri Märta Stenevi voisi nyt näyttää esimerkkiä ja luovuttaa ministerin tehtävänsä jollekin matu-naiselle.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ////
    ”Jos et nauti monikulttuurisuudesta, niin mielestämme henkilölle pitäisi antaa mahdollisuus saada apua maasta poistumiseen,” paikallisten vihreiden johtaja Lars Ahlfors linjasi.
    ////

    Toivottavasti joku on osannut vastata Lars Ahlforsille, että jokaiselle, joka ei nauti ruotsalaisesta Ruotsista tulisi antaa mahdollisuus saada apua maasta poistumiseen.

    Esimerkiksi himosuvakit ja muslimit saisivat muuttaa Afrikkaan tai Lähi-itään.

  • Laittakaa maa puoliksi

    Vastaa

    Suvakkien ja ”rasistien” kesken.Esim. Länsi- ja Itä-Ruotsi.Katsotaan talven jälkeen, mikä on meininki monikulttuurisessa utopiassa, jossa väestö koostuu pelkästään matuista ja suvakeista.

  • Lars

    Vastaa

    Jälleen yksi käytännön esimerkki siitä, kuinka vakavasti mielisairaita vihreän fanaatikkoliikkeen toimijat ovat. Miksi valtaa pitäisi luovuttaa ulkomaalaistaustaisille tummille, älyllisesti jälkeenjääneille ja mitään osaamattomille alkukantaisille henkilöille?. Jos puhutaan Ruotsista, niin valkoihoiset kantaruotsalaiset, sekä mm. Suomalaiset maahanmuuttajat ovat Ruotsin ja sen hyvinvoinnin rakentaneet ja luoneet. Rotumuukalaiset ovat tunkeutuneet valmiiseen pöytään vaatimaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, antamatta yhteiskunnalle takaisin yhtään mitään. Sen lisäksi he harjoittavat vakavaa rikollisuutta jopa siinä määrin, että heidän voitaneen sanoa tuhonneen Ruotsin jo lähes kokonaan ja lopullisesti. Kehitysmaalaiset pitäisi poistaa välittömästi koko Euroopan alueelta. He eivät ole rikkaus, eivätkä voimavara. He ovat nykypäivän rutto.

  • Tervo

    Vastaa

    On noita ideologisesti tärähtäneitä ja ehkä omassakin elämässään holhousta tarvitsevia vihreitä melko äänekkäissä paikoissa. Jokuhan on perustavassa tilassa pahasti pielessä että päätyy edes ajattelemaan moisia aivopieruja.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi