Väkivaltakohun keskellä olevan ”monikulttuurisen” koulun rehtori: ”Minä olen uhri!”

Koulu nousi otsikoihin, kun joukko kuudesluokkalaisia oppilaita päätti pahoinpidellä yksinäisen uhrin.

Väestönvaihto

Maarit Hosio. Lähde: Twitter.

Vantaan Kytöpuiston koulun väkivaltarikokset ovat herättäneet kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa viime päivinä. Nyt koulun ”monikulttuurisuutta” juhliva rehtori Maarit Hosio väittää joutuneensa rikoksen uhriksi jouduttuaan kestämään julkista kritiikkiä.

Koulu nousi otsikoihin, kun joukko kuudesluokkalaisia oppilaita päätti pahoinpidellä yksinäisen uhrin raa’asti. Lapsi oli kaadettu maahan ja tätä oli hakattu niin pahasti, että paikalle tarvittiin ambulanssi.

Koulun johto on ollut vaitonainen asiasta. Helsingin Sanomille ei olla esimerkiksi haluttu kommentoida, näkikö välituntivalvoja väkivaltarikoksen. Vielä ei ole selvinnyt, pyrkiikö koulu vaalimaan ”monikulttuurisen onnelan” imagoa vaikenemisen kulttuurilla. Viime vuosina erityisesti pääkaupunkiseudulla on tullut esiin tapauksia, joissa koulut eivät ole halunneet puuttua maahanmuuttajaoppilaiden harjoittamaan suomalaisvastaiseen väkivaltaan.

Rehtorilta vaaditaan vastuuta

Erityisesti kansa on vaatinut vastuunkantoa koulun rehtorilta, Maarit Hosiolta. Rehtori on kuitenkin päättänyt vaieta rikoksesta visusti. Monet ovat epäilleet, että syyt tähän ovat ideologisia.

Viime kesäkuussa Hosio kirjoitti Twitterissä: ”Huipputiimissä töitä tarjolla 1. luokan opettajalle! Kytöpuiston koulu on 1–6 luokkien monikulttuurinen koulu, jossa on innostunut ja yhteistyötä arvostava työyhteisö.” Koulun ”monikulttuurinen” luonne oli Hosiolle niin tärkeä asia, että hän tahtoi mainita sen heti rekrytointikampanjansa ensimmäisessä kappaleessa.

Väkivaltakohun jälkeen Hosion sävy Twitterissä kuitenkin muuttui: ”En tässäkään kommentoi koulussani tapahtunutta väkivallantekoa tai kouluuni liittyviä asioita, vaan totean, että seuraavaksi teen tutkintapyyntöjä useista itseeni kohdistuneista kommenteista. #rehtori”

Tuorein kommentti on herättänyt jälleen uusia kysymyksiä. Pitääkö Hosio todellakin itseään uhrina tapauksessa? Eikö hän usko, että suomalaisilla on oikeus tietää, mitä koulun seinien sisällä tapahtuu? Kuka puolustaa väkivallan uhreja monikulttuurisessa koulussa, jossa henkilökunta liputtaa poliittisen korrektiuden puolesta?

Lähteet: Twitter (1, 2), Helsingin Sanomat

Kotimaa Koulut Kulttuurimarxismi Kytöpuiston koulu Maahanmuutto Maarit Hosio Pahoinpitely Rikos Rotu Väestönvaihto Vantaa Yhteiskunta

Keskustelu

47 kommenttia

  • EV

    Vastaa

    Ei vain hakattu ja potkittu, vaan kuristettu tajuttomaksi… Toivottavasti suomalaiset tajuavat siirtää lapsensa pois tuosta terrorikoulusta, Hosion päivityksistä päätellen opettajat ainakin lähtevät. Nauttikoot Hosio muslimikersoista ihan yksinään.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Suvakeille on ominaista, että kaikki vastuu kiistetään ikävissä asioissa. tämä on vakiintunut tapa myös virkamiehillä. Kun tulee kritiikkiä liittyen virkaan liittyviin laiminlyönteihin, niin sitten heittäydytään uhriksi, kuten tässä tapauksessa.

    Ehkäpä rehtorin kannattaisi hankkia itsellensä peili.

    Poliisissa tämä toimintamalli näkyy erittäin selvästi. Mielivaltaisia toimia toistuvasti jopa poliisijohtoa myöten! Miksi näin toimitaan? Vastaus on helppo! Virkakoneistoon on rakennettu järjestelmä, jossa kukaan ei tutki/syytä toista virkamiestä, ellei virkakoneisto itse hyödy siitä.

    Suomessa virkavastuu on myytti.

    • Juha Pekkala

      Vastaa

      Virkavastuu on yhtä mystinen tarueläin, kuin käsite, että asiat kussut broileri kantaa ”poliittisen vastuunsa”

    • Oikeudenmukaisuus!

      Vastaa

      Nämä terroristikersat pitäisi laittaa vastuuseen teoistaan, samoin kuin heitä puolustelevat ja piilottelevat opettajat!

  • Suomellako paras oppilaitosjärjestelmä?

    Vastaa

    Kyllä se on rehtori viimekädessä jonka tehtävänä on ylläpitää kuria ja järjestystä. Hän määrää millaisen politiikan esim. väkivaltaan opettajat ottavat. Rehtori määrää miten valkoisiin kohdituvaan rasismiin suhtaudutaan, onko siinä nollatoleranssi vai suvaitaanko ei-valkoisten terrori valkoisiin oppilaisiin. Rehtori myös vastaa siitä että välitunneilla on tarpeeksi ulkovalvojia ja että koulussa on rauhallista.

    Tulee mieleen että rehtori on rakentanut koulusta oman näköisensä. Sellaisen jonka hän kuvittelee olevat hyvä laitos. Toivottavasti näillä näytöillä ei koskaan saa sitä tohtorinhattua. Jos se tulee niin johan suomalaisille tohtoreille nauretaan kautta koko maailman.

  • Opettaja Lahtinen

    Vastaa

    Yksi tapa taistella tuon koulun käytänteitä vastaan on nostaa syyte jotakuta opettajaa vastaan; ei ehkä rehtoria, heitä on vain yksi. Ei siksi, että sillä olisi mitään lopputulosta vaan siksi, että kukaan ei halua hakeutua opettajaksi, jos seurauksena on edes mahdollinen syyte.

    • Plääh

      Vastaa

      Taitavat peltä enemmän syytteitä tai potkuja, jos yhtään puututtaan mamujen tekemisiin

  • p.grandell

    Vastaa

    uskomatonta toi uhriutumisen vietti, heti kun pitää ottaa vastuuta työstään. täysin kommunismin lumoihin uppoutunut henkilö.……valehdellaan ja nähdään vaan oma ideologia, mitä olisi tapahtunut jos rehtorin oma lapsi olisi ollut kysymyksessä? olisi antanut vaan mennä…tai jos reksilläkin on ”tumma” perillinen tai ukko? mutta ideologia on kova tätillä.….huh huh.…

    • Suomimies

      Vastaa

      Mitäs monikulttuuria se on jos islamilainen kulttuuri on ylikorostettu.

  • Liisa Nikkanen

    Vastaa

    Opettajalle syyte heitteille jättö

    • ss

      Vastaa

      ja virkavirhe

      • Nimetön

        Vastaa

        Kyllä Koulunja koulun rehtorin ja koulun johtokunnan pitää ottaa vastuu. Tehdä systeemini
        Nii selväs no juu juu no juu juu

  • Antti Räsänen

    Vastaa

    Rehtorin olisi syytä keskittyä rehtoraatin hoitoon, eikä tutkintapyyntöjen laatimiseen koettuaan mielipahaa itseensä kohdistuneisra kommentoinneista.

  • ipsu666

    Vastaa

    uhriutuu heti kun pikkasen kansa suutahtaa ja ilmaisee näkemyksensä asioihin… on kummaa kun ei vastuutaan osaa ottaa… varmaan kohta toteaa että oppilas itse pahoinpiteli itsensä ja mitään ambulanssia ei koululla koskaan käynytkään…

  • Maritta Tinkanen

    Vastaa

    Tiedättehän, että opettajat valmistuvat vihervasemmistolaisista opinahjoista? Aivan kuten teatterikoulusta, mediakoulutuksista ym…Tämä on tätä vihervassari-ideologiaa jota pusketaan meidän yhteiskuntaan valtavalla volyymilla. Vain Perussuomalaiset voivat (yrittää vielä) pelastaa Suomen ja suomalaiset näiltä järkyttäviltä invaasioilta (vv-ideologia, matuhyysäys). Ottakaa nyt, hyvät suomalaiset, asiat vakavasti!

    • Nimetön

      Vastaa

      Eikös kaikki opet oo perinteisesti porvareita?

      • Totuus.

        Vastaa

        80-luvulla joo viimeistään 2000 alusta vihervasemmistolaisia, holtittoman maahanmuuton ja monikultin unelmoijia & paapojia, mamu on aina uhri.

    • Plääh

      Vastaa

      Perussuomalaiset eivät ole edes yrittäneet mitään. Paitsi kansallismielisten vainoamista

  • Nimetön

    Vastaa

    Rehtori on ensijaisessa vastuussa koulun alueella sattuneista törkeistä pahoinpitelyistä olivatpa tekijät maahanmuuttajataustaisia tai suomalaisia.
    Rehtori tuo ilmi sekavan identeetin maahanmuuttajiin, joka toiminta jo sellaisenaan on peruste hyllyttää rehtori toimestaan ja siirtää johtovastuu vararehtorille.
    Koulun johtokunnan täytyy tehdä päätös välittömästi.

    Koska välituntivalvojia oli tiettävästi jopa kahdeksan, ei ole käytännössä mahdollista, ettei kukaan heistä ole nähnyt pahoinpitelyä ja vielä vastuuttomampaa on olla puuttumatta siihen, kun oikeus välituntirauhaan kuuluu jokaiselle oppilaalle.
    Pahoinpidellyn oppilaan vanhempien tulee ottaa oikeusavustaja ja syyllisistä maahanmuuttajista tulee tehdä lastensuojeluilmoitukset.
    Ikänsä puolesta he eivät ole rikosvastuussa.

    Rehtori toimi ja toimii väärin ja inhottavasti.

  • Nobody

    Vastaa

    Jos tällainen käytös tässä vaiheessa hyväksytään, niin voitte uskoa, että tilanne muuttuu aina vain pahemmaksi, koska olemme muukalaisia omassa maassamme ja muslimitaustaiset perheet ottavat hallinnan, niin kouluissa kuin muuallakin ja sille annetaan hallituspuolelta tuki ja hyväksyntä.
    Olen koulukiusatun lapsen vanhempi ja tiedän, että kiusatulla lapsella istuu nämä arvet hyvin syvällä ja aina opettajat ovat sitä mieltä, että kiusatussa lapsessa on jotain vikaa, ei koskaan hänen kiusaajissaan.
    Tällaiset opettajat ja rehtorit, jotka tämän kiusaamisen hyväksyvät, pitäisi erottaa tehtävistään heti.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lain mukaan rehtori/opettaja ei voi kommentoida yksittäisiin oppilaisiin liittyviä asioita. Ei koskaan. Ihan sama oliko kyseessä Ahmed vai Minna.

  • JiiPee

    Vastaa

    Tekijät irakilaisia – siksi asiaa peitellään loppuun asti.
    tieto löytyi m‑infosta

  • Toni Barck

    Vastaa

    Tähän täytyy tulla muutos. Kiusaajat ja pahoinpitelijät siirtona eri kouluihin ja vakavia seurauksia perään. ***taa niin suuresti. Pääsisinpä nostamaan syylliset rinnuksista seinille, ihan hellästi vain!

  • Pekka S

    Vastaa

    Vantaan kaupungin opetuksesta vastaavana johtajana Ilkka Kalo voisi omalta osaltaan katsoa minkälaisia rehtoreíta valitaan ? Ollessasi poikani koulussa Mikkolassa reksinä jäin miettimään kompetenssiasi ja mietin sitä edelleen; missä kannanottosi tähän tapaukseen?

    • GLGL

      Vastaa

      Pekalle tsemppiä. Toivottavasti lapsesi tilanne on nyt parempi.

  • sotatila

    Vastaa

    Kiusattu uhri pahoinpideltiin tajuttomaksi. Oliko tapon yritys?

    Koulun rehtorin johtamislinja vaarantaa suomalaisten lasten hengen ja terveyden?

    Rehtorista ja hänen toiminnastaan koulussa rikosilmoitus?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Koulun rehtori on näitä silakkaliikkeeseen kuuluvia, se selittää tuon suoranaisen idiotismin.
    Vaikenee asioista loppuun asti.
    Tuollaiset pitää erottaa virasta välittömästi, hän on laiminlyönyt törkeästi hommansa.

  • Heritage of Heydrich

    Vastaa

    Eihän tähän ole kuin yksi ratkaisu. Kaikki tiedämme mikä, mutta kukaan ei halua ottaa johtajuuden taakkaa. Ainakaan vielä.

  • Juepu

    Vastaa

    Onneksi lähdin ajoissa 90-luvulla. Vaikka jo silloin tilanne oli järjetön, niin rajaa ei vain näy vieläkään. Olisi helppoa katsoa länsinaapuriin ja ymmärtää mitä ovat tekemässä isiensä maalle.

  • Tuija Niemelä

    Vastaa

    Olen järkyttynyt näistä kommenteista. Jonkun on johdettava sitäkin koulua jossa sattuu tällaista. Kun on monta kulttuuria, on johdettava monikulttuurista koulua. Mitä muuta voi tehdä? Edes yrittää. Rehtoria syyllistetään nyt joukolla, vähän sivistyneempää kuitenkin kuin se että hurrataan Pariisin toreilla giljotiibiteurastuksissa vallankumouksen aikana.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Rehtoria syyllistetään ihan aiheesta, sillä hän ON syyllinen. Kuukausien ajan hän on vaiennut koko asiasta, hän ei ole tehnyt yhtään mitään ja vieläkin yrittää lakaista ongelman maton alle.
      Rehtorin pitää erottaa välittömästi virastaan.
      Eikö sinua yhtään järkytä se, että suomalaislapsia pahoinpidellään maahantunkeutujien toimesta hyvin monissa kouluissa?

    • Jewzy

      Vastaa

      ”Olen järkyttynyt näistä kommenteista”

      Et ole ollenkaan järkyttynyt, että 11 vuotias on hakqttu tajuttomaksi, ja koulu systemaattisesti laittaa silmät kiinni.

      Hosiolle tulee antaa 10 vuoden porttikielto kaikkiin Suomen kouluihin ja kielto lähestymästä lapsia seuraavan kymmenen vuoden aikana. Samoin eduskunnan maanpetturipoliitikoille, ikuinen porttikielto kaikille eduskunnassa jotka vähänkin yrittävät ”ohittaa” tämän keissin

  • Ollipoika

    Vastaa

    Vanhempien pitää ottaa rehtori ns. saunantausta puhutteluun. Sen jälkeen saadaan uusi rehtori edellisen jäädessä työkyvyttömyyseläkkeelle.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Onko Partisaani soittanut rehtorille ja pyytänyt haastattelua?
    Mielenkiintoista olisi tietää, millä tavalla rehtori selittää julkisesti nämä pitkään jatkuneet ongelmat, joihin ei ole puututtu.
    https://sivistysvantaa.fi/kytopuistonkoulu/index.html

  • Ehdotus

    Vastaa

    Tässäkin ketjussa on entisiä koulujen opettajia jo 90-luvulta lähtien. Mielestäni he ovat osasyyllisiä tilanteeseen vaikenemalla asioista. Ymmärrän sen, että heitä painostetaan olemaan hiljaa ja että asioiden julkituominen saattaa vaikuttaa negatiivisesti työuran jatkamiseen.

    Ehdotankin, että kaikki entiset ko. koulujen pois potkitut tai eronneet rehtorit ja opettajat, kiusattujen oppilaiden vanhemmat, entiset oppilaat, kaikki jotka tietävät ja ovat läheltä nähneet ongelman, yhdistykää! Teitä on valtava määrä! Yhdistäkää voimanne ja alkakaa taistelemaan koulujen epäkohtia vastaan.

    Ehkä Partisaanikin voisi kiinnostua asiasta?

  • Mika

    Vastaa

    Saatanan ämmä paras erota.

  • karttakeppi

    Vastaa

    Valikoimaton monikulttuurisuus tuottaa lähinnä konflikteja, joten sellaista ei pidä lähtökohaisesti edes suosia, Mistään isommasta ihmisryhmästä vartavasten poimittu valioyksilö ei koskaan edusta yhtään mitään tuosta ryhmästä.

  • huolestuneet vanhemmat

    Vastaa

    Useissa Helsingin kouluissa, joissa on ulkomaalaisia lapsia tilanne on tosi paha. Nämä ulkomaalaiset lapset ryöstävät ja pahoinpitelevät muita lapsia. Häiritsevät opetusta mölyämällä ja rikkomalla kaiken mahdollisen mitä voi luokkahuoneessa rikkoa. Nämä ulkomaalaiset lapset eivät kunnoita opettajia ja haukkuvat ja pilkkaavat naisopettajia huoriksi. Käyvät käsiksi opettajiin ja ovat raiskanneet naisopettajia ja ahdistelleet seksuaalisesti nuoria työttöjä ja raiskanneet joitakin. Suuri määrä näistä ulkomaalaisista lapsista on partalapsia eli ovat valehdelleet ikänsä alle 15 vuotiaiksi, vaikka ovat todellisuudessa 20–40 vuotiaita. Nämä häirikkö ja ongelma lapset ovat kaikki lähes poikkeuksetta islaminuskoisia.

    Mitä tekevät poliisi ja opettajat ja rehtori. Eivät yhtään mitään, vaikka nämä ulkomaalaiset lapset tekevät selviä rikoksia raiskauksia, seksuualista ahdestelua, varastelua, rikkovat muiden lasten ja koulun omaisuutta. Poliisi, opettajat ja rehtori suojelevat näitä ulkomaalaisia lapsia ja uhkailevat kaikkia niitä suomalaisia lapsia, jotka joutuvat näiden rikosten uhreiksi. Yhä useampi näiden rikosten uhreiksi joutunut suomalainen lapsi. Syyllistetään opettajien ja rehtorin ja poliisin toimesta ja pelottelevat ja uhkailevat suomalaisia lapsi uhreja, että asiasta ei saa puhua kenellekkään, eikä koskaan. Muuten koulu rankaisee näitä suomalaisia lapsi uhreja erinlaisilla keinoilla. Poliisit uhkailevat näiden suomalaisten lapsi uhrien ja vanhempien voivan syyllistyä laittomaan vihapuheeseen, jos kertovat asiasta eteenpäin kenellekkään.

    Kouluissa siis suojellaan näitä ulkomalaisia ”lapsia” ja pimitetään kaikki näiden ulkomalaisten lasten tekemät ongelmat ja rikokset. Poliisi ei edes ala tutkimaan suurinta osaa rikosilmoituksista, mutta poliisi muistaa tehdä huostaanotto ilmoituksen kaikista lapsien vanhemmista, jotka uskaltavat kertoa asiasta julkisuudessa tai tehdä rikosilmoituksia.

    Tilanne on pahentunut koko ajan, koska ulkomaalaisten määrä kasvaa jatkuvasti. Ovat myös ongelmat kasvaneet ja pahentuneet. Poliisin, rehtorin ja opettajien tämän ongelman salailu ja ongelmien pimittäminen ovat myös valtavasti lisääntyneet. Poliisin, rehtorin, ja opettajien otteet ja pelottelu ovat koventuneet rikoksen uhreiksi, joutuneita lapsia ja vanhempia kohtaan, jotta nämä eivät uskaltaisi puhua asiasta julkisuuteen, eikä tehdä rikosilmoituksia. Asiat yritetään pimittää ja salata viimeiseen asti. Jokainen opettaja tietää, että asian paljastaminen johtaa irtisanomiseen ja uran loppumiseen. Näistä syistä opettajat, lapset ja vanhemmat ovat hiljaa ja vaikenevat näistä valtavista ongelmista ja valtavasta rikollisuudesta, jota nämä ulkomaalaiset lapset tekevät kouluissa. Nämä ulkomaalaiset lapset avoimesti terrorisoivat suomalaista koulujärjestelmää, suomalaisia lapsia, opettajia vastaan. Siksi suuri määrä perheitä joutuu tämän tilanteen takia vaihtamaan koulua ja jopa useastu, koska tilanne on kestämätön ja pahenee jatkuvasti.

    Tilanne pahenee kaikissa kouluissa missä ulkomaalaisten islamin uskoisten lapsien määrä kasvaa. On havaittu, että näiden aiheuttamat ongelmat kasvavat ja myös rikosten tekeminen lisääntyy. Koko järjestelmä kuitenkin suojelee näitä ulkomaalaisia lapsia, että he voivat tehdä mitä vain ilman mitään seurauksia. Opiskelu on käynyt lähes mahdottomaksi useissa luokissa näiden ulkomaalaisten lapsien terrorin takia. Tyttöjä ja naisopettajia nämä ulkomaalaiset lapset, joista suurin osa on oikeasti aikuisia ahdistelevat seksuaalisesti ja raiskaavat. Hyvät ihmiset herätkää ja vaihtakaa koulua, jos siellä on islaminuskoisia lapsia. Sellaisiin kouluihin, joissa ei ole islaminuskoisia lapsia tai hyvin vähän. Monelle vanhemmalla herätys on karu, kun nämä ulkomaalaiset lapset ovat ahdistelleet seksuaalisesti tai raiskanneet juuri heidän lapsensa. Silloin, kun he heräävät ja yrittävät saada oikeutta, koko järjestelmä on heitä vastaan. Poliisi, opettajat ja rehtorit ovat silloin kyllä heti tekemässä yhteistyössä lasten huostaanotto ilmoituksia sosiaaliviranomaisille. Jos vanhemmat uskaltavat puhua asiasta julkisuuteen tai tehdä rikosilmoituksia asiasta. Tätä valtavaa salailua mitä kouluissa nyt tapahtuu ympäri koko Suomen tulisi saada paljastettua paljon enemmän, koska uhreja on useita tuhansia jopa yli 10 000 vuodessa.

    Suomalaiset viranomaiset suojelevat kaikin keinoin jopa isis-terroristien lapsia. Tämä asiahan paljastui monelle, kun terroristien lapset tuotiin Suomeen. Kuinka paljon enemmän nämä kaikki viranomaiset, opettajat, rehtorit suojelevat sitten islaminuskoisten lapsia kouluissa. Herätkää nyt ja alkakaa toimimaan ja ottakaa ne lapset pois monikulttuurisista kouluista.

    Ulkomaalaiset lapset tekevät paljon pahempia asioita, kuin koulukiusaaminen oli joskus Suomessa. Koulun omaisuuden tuhoaminen, tyttöjen ja naisopettajien seksuualinen ahdistelu ja raiskaaminen. Muiden oppilaiden omaisuuden tuhoaminen ja pahoinpiteleminen. Ulkomaalaiset lapset siis tekevät koulussa sellaisia asioita, jotka ovat rikoslaissa määritelty eli ne rikkovat lakia melkein joka päivä. Mikä pahinta ulkomaalaisten lapset tai vanhemmat eivät joudu minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan. Eivät joudu maksamaan mitään korvauksia ja eivät saa mitään tuomioita vaikka moni partalapsi on selvästi aikuinen, mutta on valehdellut olevansa alaikäinen. Yhteistä näille ulkomaalaisille partalapsille on islamin uskonto.

  • Kansalainen

    Vastaa

    Jos se olisi toisen päin, se olisi todennäköisesti rasismia. Nyt se on ”yksityinen tapaus” jota ratkaisaan vaatimalla lisärahaa valtoilta.

  • Koululaisen äiti

    Vastaa

    Lain mukaan rehtori tai opettaja ei saa kommentoida tätä asiaa. Se on laissa määrätty. Täällä haukutaan törkeästi, faktoja tietämättä, arvailujen varassa nyt ammattilaisia jotka eivät voi puolustautua. Tällainen ryöpyttäminen on rikollista.

  • sotatila

    Vastaa

    Tämä koulu on suljettava toistaiseksi kunnes tilanteeseen saadaan selvyys. Mitä siellä on tapahtunut ennen tätä pahoipitelytapausta, ja missä ovat opettajat välitunnilla.

    Vaikuttaa siltä että tämän koulun rehtorin valitsema linja on vaaraksi koulun kantaväestön oppilaille.

    Nyt loppu monikulttuurisuudelle Suomen kouluissa. Suomalaiset oppilaat: älkää menkö kouluun ennen kuin se on turvallista.

    Kaikki koulut Suomessa jotka ovat turvattomia kantaväestön oppilaille kuuluu merkitä näkyvästi jotta vaaran pystyy tiedostamaan.

  • sotatila

    Vastaa

    Suomen kouluissa oli tulevaisuus…nyt ne ovat terrorin saarekkeita.

  • Heillä oli unelma, tätä se sitten on...

    Vastaa

    Tajuan toisaalta opettajiakin. Koittakaapa itse puhua järkeä jonkun lähi-idästä tai afrikasta saapuneen kakaran vanhemmille. Ensinnäkään he eivät osaa Suomea kunnolla ja yleensä englantiakin vaan muutaman sanan (asylum, racist).

    Mutta vaikka osaisivatkin, kaikkeen kritiikkiin vastataan mielipuolisella raivolla ja syyttelyllä (”sinä olla rasisti”). Lisäksi suvakkiyhteisö ympärillä vahtii haukkana, ettei vaan pyhää maahanmuuttajaa luokata millään tavalla. Mikä tahansa vihjauskin siihen suuntaan, että sikailulla olisi jotain tekemistä esim. islamin kanssa, johtaa kyseisen opettajan erottamiseen. Helpompi on vain katsoa toiseen suuntaan, ja toivoa, että kiusattu vaihtaa koulua.

    Naapurimaassa on jo käynyt niin, että näihin maahanmuuttajakouluihin on todella vaikeaa saada opettajia, mikä taas lisää entisestään maahanmuuttajaghettojen asukkaisen syrjäytymiskierrettä. Tietystä kulttuureista tulevien on näköjään mahdotonta ymmärtää, että kun he tuovat sen kulttuurin mitä ovat paenneet mukanaan uuteen kotimaahan, myös olosuhteet uudessa maassa muuttuvat pikku hiljaa samanlaisiksi kuin siellä mistä he ovat paenneet.

    Kohta alkaa monissa länsimaissa kantaväestön nuoriso miettiä, mihin voisivat itse paeta. Kanada on tarkka siitä millaisia maahanmuuttajia ottaa vastaan, Australia ja Japani eivät ota heitä juuri ollenkaan. Nämä ovat länsimaisen älymystön todennäköisiä muuttokohteita vuosisadan loppupuolella.

    • jokke

      Vastaa

      Isänmaallisille hyviä turvallisia maita ovat Puola, Unkari, Viro, Latvia, Liettua…

      • Plääh

        Vastaa

        Puolassa ja Unkarissa tosin ei passaa epäillä holohoaxia ja Puolassa montaa muutakaan juttua

  • Anonym

    Vastaa

    Kaikki se mitä siionistit väittävät tapahtuvan Suomen kouluissa, kuten nyt muka Kytöpuiston koulussa on vain yksi pieni osa kv. huijausta joka on maailman laajuisen soroslaiseliittijutkujen aurinkokuntamme valloitusagendaa. Ilmiselvä tarkoitus on lietsoa sotaa ja anarkiaa eri kansojen ja kulttuurien välille periaatteella hajoita ja hallitse. Rauhanuskonto Islam ei ole ongelma, ongelma on kaiken maailman siionismi, vihollinen ei ole muslimi vaan ystävä, kansanvihollinen on jutku. Kaikki isänmaalliset ja vapautta rakastavat nouskaamme nyt äkkiä barrikaadeille vastarintaan yhdessä aseveljemme muslimien kanssa yhteiseen Jihadiin kv. siionismia vastaan niin maassamme kuin miehitetyssä palestiinassa.

  • Kaarina

    Vastaa

    Jos ei virhettä myönnä , niin ei voi koskaan kehittyä eteenpäin asioiden suhteen. Ensimmäinen asia on myöntää virheet tai virheensä, siitä asia lähtee kehittymään parempaa suuntaan pikku hiljaa.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi