Italian Salvinia uhkaa 15 vuoden vankeus laittomien siirtolaisten käännyttämisestä

Eliitin mielestä tiukka rajapolitiikka on rangaistusasteikolla murhaan verrattava rikos.

Väestönvaihto

Italian korruptoitunut ”oikeuslaitos” tahtoo rangaista ex-sisäministeri Matteo Salvinia siitä, että tämä toteutti äänestäjilleen lupaamaansa tiukkaa rajapolitiikkaa. Salvinin väitetään syyllistyneen vakaviin rikoksiin estäessään laittomien siirtolaisten pääsyn maahan.

”Länsimaisissa demokratioissa” lähtökohta on, että kaikki päättäjät toteuttavat valtaan päästyään samaa globalistista politiikkaa. Poliitikot voivat valehdella vaaleissa äänestäjille sulkevansa rajat laittomalta siirtolaisuudelta, mutta vaalivoiton jälkeen poliitikkojen oletetaan toteuttavan George Sorosin linjaa maahanmuuttoasioissa.

Salvinin ”rikos” oli se, ettei hän tahtonut puukottaa äänestäjiään selkään, kuten kunnon demokraatin kuuluisi tehdä. Lisäksi hän teki ”rikoksen” suojellessaan Italiaa rikollisesti maahan pyrkiviltä afrikkalais- ja arabiturvapaikkaturisteilta.

”Demokratia” on pelkkä vitsi

Italian senaatti päätti purkaa Salvinin syytesuojan, jotta tätä voitaisiin rangaista mahdollisimman tuntuvasti. Häntä uhkaa nyt 15 vuoden vankeus, koska hän esti syksyllä 2019 laittomia siirtolaisia kuljettaneen aluksen maihinnousun. Eliitin mielestä tiukka rajapolitiikka on siis rangaistusasteikolla murhaan verrattava rikos.

Virallinen rikosnimike on ”vapaudenriisto”. Eliitin mukaan laittomilla siirtolaisilla on ”vapaus” tulla Eurooppaan valkoisten elätettäväksi. Eurooppalaisilla ei sen sijaan ole vapautta vaalia rajojensa koskemattomuutta. Salvinia tullaan syyttämään syksyllä myös toisesta vastaavasta tapauksesta.

Mitä EU-maiden kansalaiset voivat tapauksesta oppia? Vaikka äänestäisimme ”maahanmuuttokriittiset” valtaan, voi globalistieliitti kumota kansan tahdon leikiten. Lisäksi parlamentaariseen politiikkaan osallistuvia voi uhata murhatuomiota huomattavasti ankarampi rangaistus tiukasta rajapolitiikasta. Ellei EU:sta ja globaalista pankkivallasta irtaannuta täydellisesti, vaalituloksilla ei ole juurikaan väliä.

Lähde: Yle

Italia Lega Matteo Salvini Politiikka Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

  • Niinpä tietenkin.

    Vastaa

    Mä vaan ihmettelen sitä, että kun euroopan maat on tarpeeksi matutettuja, ja kaikki logistiikan huoltoketjut sen myötä katkeavat ja ekosysteemi sanoo lopulta sopimuksen irti, niin minne tämä eliitti silloin pakenee? Kyllä luulis maanalaisista bunkkereistakin ruoan loppuvan ennen pitkää.Tuntuu siltä että he ovat huomattavan paljon tyhmempiä kuin kieroja.Rahalla saa kyllä turvallisuutta tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei enää silloin kun eletään matujen kanssa ylikansoitetuissa kaupungeissa tappituntumalla.

  • Seppo

    Vastaa

    Nää uustulijat kun tulevat selväksi enemmistöksi ympäri maailmaa, niin ruuantuotannon ja terveyspalvelujen loputtua, edessä on nälänhätää ja tauteja. Vain pieni osa ihmiskunnasta jää jäljelle ja paluu pronssikaudelle on tosiasia.

  • Elisabet Swart

    Vastaa

    Etsikääpä netistä hakusanalla: Kalergisuunitelma . Selviää kaikille mistä kauheudesta kansanvaihdossa on kysymys. YK ja EU ovat täysin Lusiferin käsissä. EU:n tilastoissa Suomessa tulee olemaan yli 62 miljoonaa asukasta!
    https://vk.com/video353410894_456239346

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi