Poliisi ehdottaa ”pehmeitä keinoja” katujengikriisin ratkaisemiseksi

PolPo vaatii, ettei jengiongelmaan puututa väestöpoliittisella päätöksenteolla, kuten maahanmuuton rajoittamisella ja pakkopalautuksilla.

Rotu

Suomen poliisi on politisoitunut kiihtyvään tahtiin 2000-luvulla.

Vuosia jatkuneen järjestelmällisen valehtelun ja kiistämisen jälkeen Suomen poliittinen poliisi (PolPo) on joutunut pitkin hampain myöntämään, että rotumuukalaisten katujengit ovat rantautuneet kotimaahamme, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista. Nyt virka-asuisten kansanvihollisten liitto ehdottaa ”pehmeitä keinoja” ongelman ratkaisemiseksi.

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne toteaa juutalaisomisteisen valemedia Helsingin Sanomien (HS) haastattelussa, että poliittisia näkemyksiä ei saisi sekoittaa keskusteluun katujengeistä. Toisin sanoen PolPo vaatii, ettei jengiongelmaan puututa väestöpoliittisella päätöksenteolla, kuten maahanmuuton rajoittamisella ja pakkopalautuksilla.

”Äkkiä tulee jaottelu ’me vastaan muut’. Pitäisi päästä kiihkotta ilmiöön kiinni ja keskustelemaan ilman poliittista väriä. Haluan välttää kaikenlaista polarisaatiota, se ei auta tässä asiassa lainkaan,” Rinne saarnasi HS:n lukijoille.

Pehmeät keinot käyttöön

PolPo kiisti ”poliittisen korrektiuden” nimissä katujengien olemassaolon niin kauan, että ongelma räjähti lopulta käsiin. Rinne itse kuvaa tilanteen kehitystä seuraavasti: ”Nyt on ehkä saavutettu se piste, että tämä asia todella kaatuu syliin.”

Rinteen mukaan tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa, sillä tilanne voidaan ratkaista ”pehmein keinoin”. Näitä ovat muun muassa maahanmuuttajien integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan sekä viranomaisten ja koulujen välisen yhteistyön vahvistaminen.

”Nuorelle pitäisi voida näyttää, että hän on osa suomalaista yhteiskuntaa eikä katujengiä,” Rinne visioi ja petaa samalla omalla hampaattomalla toiminnallaan entistä väkivaltaisempaa rotukonfliktien tulevaisuutta Suomeen.

Lähde: Helsingin Sanomat

Järjestäytynyt rikollisuus Jonne Rinne Kotimaa Kulttuurimarxismi Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Poliisi Poliisin korruptio Poliittiset viholliset Politiikka PolPo Rikos Rotu

Keskustelu

30 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mutta kun asia on niin ettei somaleita,afgaaneja,syyrialaisia eikä irakilaisia ole mahdollista kotouttaa,vaikka kuinka yrittäisi niin ei onnistu.Jos se olisi mahdollista,olisi siinä jo jokin maa onnistunut mutta yksikään maa maailmassa ei ole onnistunut.

    • Että näin

      Vastaa

      Sitä eivät käsitä ‚etteivät nämä idän tietäjät myöskään halua ”kotoutua”, vaan muuttaa ympäristönsä itselleen sopivaksi ts. sama perseily kuin kotomaassakin.
      Tuossa noita huuahotteja kun seuraa, niin lapsilleenkin puhuvat sitä arabiaa/paskastaniaa, opi siinä nyt suomen kieltä kunnolla ja tiedossa on teini-iässä oikeita ongelmia kun koittaa sopeutua kahteen täysin vastakkaiseen kulttuuriin.
      verenperimä ja degeneraatio näillä pitää huolen siitä etteivät miltään osin tule ”integroitumaan”, joten internointi olisi parempi.

  • Observer

    Vastaa

    No kumiluodithan ovat pehmeitä ja C‑4 suorastaan muovailuvahamaista.

  • Salomon

    Vastaa

    Jonnet ne rinteellä jaksaa höpistä edelleen jutustelusta ja sopeutuksen puutteesta, eikä valkoisten rasismikaan auta yhtään. Tätä yhteiskuntaa( koko valkoista rotua) kaadetaan valon-nopeudella.

  • Kuka noita hulluja vielä uskoo?????

    Vastaa

    ”Nuorelle pitäisi voida näyttää, että hän on osa suomalaista yhteiskuntaa eikä katujengiä,”

    Kaikki tuo on turhaa. Ei apinan aivoilla mihinkään yhteiskuntaan kuuluta eikä tulla ikinä kuulumaan.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Ruotsalaiset diskuteeraasivat, ja tarjosivat konnille pullakahveja ja käyttivät ”pehmeitä keinoja”. 

    Ei toiminut. Tulokset ovat uutisissa.

  • Minä

    Vastaa

    Rinne jauhaa samaa hölynpölyä kuin mitä Ruotsissa aikoinaan jauhettiin. Kohta Rinne varmaan tarjoaa pizzoja ihan Ruotsin malliin. Olemme siis Ruotsin tiellä, jopa selittelyaaltoja myöten. Samaa ongelman välttelyä, eikä se lopu ennen kuin tilanne on aivan mahdoton ja remmiin tulevat lopulta ne, joilla on pokkaa laittaa asia järjestykseen tavalla, joka toimii. Lällyttely eli pehmeät tavat, joista tuokin hyväkäs puhuu, eivät ole toimineet missään, joten mitä järkeä on tehdä samat tyhmyydet kuin muutkin.

  • pöh

    Vastaa

    Ne pizzatarjoilut voisi lopettaa, ja kokeilla sitä että karkotetaan koko perhe jos ei kakara rupee oppii tavoille.

  • p.grandell

    Vastaa

    on tämä tom of finlandia mennyt ihan sekaisin, ei noita marakatteja voi opettaa, ihan uskomatonta sceidaa, kova kovaa vastaan, eikö järki voita. Tyhmät päättäjät taas eu.n kilttejä hunapurkin nuolijoita, kai tässä on eläkepäiviä mentävä viettää unkariin, s‑tanan tunarit kuten kekkonen olisi sanonnut.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Polpo on puolensa valinnut ja se puoli EI ole suomalaisten puolella.
    Viranomaiset tässä maassa ovat järjestäen kuin jostain saatanan surkeasta komediasta.
    Painostetaanko ne näihin lausuntoihin vai ovatko ne oikeasti noin saatanan tyhmiä olentoja?

  • suvakki 964

    Vastaa

    Osuiko partisaanin silmiin taposen twiitti. 

    ”Jari Taponen
    @JariTaponen
    ·
    Oct 1
    On ehkäpä hyvä pysähtyä tämän kuvion äärelle!

    Elämme aikaa, jolloin nuoren riski joutua väkivallan kohteeksi on historiamme pienin.

    #nuoret #väkivalta twitter.com/jaritaponen/st…
    Readers added context
    Viestissään Taponen yhdistää nuoren kokemuksen ja riskin keskenään. Kuvake ei mittaa, kuin nuoren kokemusta.

    Poliisin mukaan nuorten tekemät väkivaltaisuudet on lisääntyneet viime vuosina 2017 > 2020 +~30%. Kohteena useimmiten on toiset nuoret (67% kohteista alle 18v)

    poliisi.fi/documents/2523…
    Do you find this helpful?”

  • Poliisikin on sekaisin kaiken muun lisäksi

    Vastaa

    Pehmeitä keinoja on käytetty ja käytetään. Mikään ei muutu. Kuten eräs ydinfyysikko sanoi, jos joku tekee saman virheen toisen kerran, se tyyppi on hullu.

  • Järki on kadonnut hallinnostamme

    Vastaa

    Perustakaa työryhmä muodostamaan jotain automaattisia jengiytymisen estämismekanismeja. Onhan EU:llakin paljon porinaa vastaavasta sheissestä.

  • GLGL

    Vastaa

    ”Nuorelle pitäisi voida näyttää, että hän on osa suomalaista yhteiskuntaa eikä katujengiä,”

    Eli jälleen valkoisen miehen syy. Emme ole ”voineet” näyttää. Mihin tuo höttöväite perustuu?

    Nuorelle pitäisi voida näyttää, että hän ei ole mikään kingi ja hänen perseilynsä lopetetaan tehokkaasti ja hyvin nopeasti. Tätä ”voimista” ei tällä hetkellä voi toteuttaa, kiitos niiden oikeiden syyllisten, eli uus-liberaalien marksistien ja niitä ohjailevien eminessien.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Kuvassa poliisimiehet ikäänkuin ovat tukemassa BLM-liikettä, jonka nimissä USA:ssa mellakoitiin, tuhottiin, ryösteltiin ja tapettiin. Polttivat jopa poliisilaitoksen Minneapoliksessa.

    https://www.bbc.com/news/world-us-canada-52844192

    Ymmärsivätköhän nämä suomalaiset poliisit minkä aatteen kannattajina ja tukijoina esiintyivät.

  • Liimatainen

    Vastaa

    Poliisi ehdottaa, mutta ministeri kävelköön poliisin yli, kyllä ministerit lyttäävät maamme kansalaisille tärkeämpiäkin asioita. Vrt. ed. hallitus.

  • Misantroposofia

    Vastaa

    ”Äkkiä tulee jaottelu ’me vastaan muut’ ”

    Eikä tule, sillä me olemme kaikki samanlaisia ja rotuja eikä täten myöskään niiden erilaisuuksia ole olemassa.

  • TT

    Vastaa

    Polpo siis ehdottaa tai suorastaan vaatii, että nykyistä tuhoon johtavaa maahanmuuttopolitiikkaa jatketaan. Tässä ei ole mitään uutta, sillä jo vuosikymmenet luemdemokratiaamme ovat johtaneet byrokraatit yhdessä suuryritysten ja pankkien kanssa. Nämä kertovat kansan valitsemille päättäjille sen, mitä tehdään. Tähän on myös kansan tyytyminen. Virkamiehistö eli nk. Deep State yhdessä valtamedian kanssa keksii aina vain uudenlaisia konsteja, joilla aitoja muutoksia vaativien päättäjien näkyvyys ja nousu kansanvallan huipulle estetään. Myös keskustelua eri vaihtoehdoista yritetään vaimentaa kaikin keinoin.

  • Make

    Vastaa

    Joo, integrointi onnistuu hyvin suomessa, mustalaiset on siitä hyvä esimerkki, 500 vuotta integrointia, eikä ne ole siinä ajassa oppinut mitään muuta kuin meidän kielen, keräämään kaikki mahdolliset tuet ja välillä testaavat varastelun ja valehtelun taitoja, mikä tietysti helpottuu kun suvakit opettaa niitä vinkumaan rasismista. Suomi on siis ainut maa mikä ei ole onnistunut integroimaan edes mustalaisia!

    Nyt sit kokeillaan kotiutusta porukoiden kanssa joita kukaan ei ole onnistunut integroimaan ja tehdään se vieläpä ruotsin tyylillä, sentään ei oteta yhtä kovalla tahdilla laitonta porukkaa meidän riesaksi, mutta yritys on yhtä kova!

  • iiiihquuu

    Vastaa

    Eiköhön meillekin kohta saada näitä pakoloisia lisää ja sankoin joukoin. Miksi muuten viranomaiset harjoittelevat juuri ko. tapahtuman varalta? Eli ihqua monikulttuurista värinää, mukavia pelihetkiä ja poikasten keppostelua luvassa mera och mera. Ja mikä parasta: ne tekee ihan sairaan siistiä safkaa. Sitäpaitsi, monikulttuurisuus on rikkaus (Adolf Stupido, tuleva Suomalian presidentti).

  • globalistit vittuun

    Vastaa

    Viranomaiset aloittivat mittavan harjoituksen laajamittaisen maahantulon varalta
    https://yle.fi/a/74–20052866

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Haluatteko kuulla vitsin?
    Suomen poliisi!
    Sisällissota ja täydellinen puhdistus sen jälkeen, voi enää pelastaa Suomen.

  • Imppa

    Vastaa

    ”Rikosseuraamuslaitoksen mukaan lapsivangeille pitäisi miettiä jokin muu sijoituspaikka kuin vankilat. Sellainen voisi olla esimerkiksi lastensuojelulaitos.” Näin sanoi eilen Rikosseuraamuslaitoksen tuore pääjohtaja Anna Arola-Järvi MTV Uutisille. Siis kun esim. perussuomalaiset ehdottavat, että rikoksentekijän alarajaa laskettaisiin alle 15 vuoden, niin täällä ehdotetaan, että lisättäisiin pään silitystä. Ovatko nämä ihan järjissään? Eihän tuollainen päänsilitys ole toiminut missään maailman kolkassa. Lisäksi Suomen ”lapsivangit” ovat iältään 15–18 vuotiaita. Ovatko ne nyt ihan lapsia? Pitäisi Suomessakin olla samanlainen laki kuin Amerikassa, jos rikos on riittävä esim. murha, kuten Ruotsissa tapahtuu nykyään paljon, niin rikoksentekijä voidaan tuomita aikuisena, oli hän sitten vaikka 12 vuotias.

    • Hektor

      Vastaa

      USA:ssa kovemmat tuomiot neekereille eivät toimi, joten on tultu siihen tulokseen, että mustat lapset ja nuoret oppivatkin vain pelkäämään ja sitten vihaamaan poliisia, joka puuttuu heidän kepposteluihinsa. Helpompi onkin antaa lajityypillisen keppostelun jatkua ja vain huutaa ”rasismia!” joka kerta neekerin keppostellessa. Aivan kuten ”vihapuhujienkin” jahtaaminen on huomattavasti helpompaa kuin oikeiden rikollisten perässä meneminen.

  • Armas

    Vastaa

    Poliisi tykittää tänään 4.10.2023, kun iso neekerien huumetakavarikko tehty: ”Suomeen ei ole tullut mikään erityinen jengi, vaan kyseessä on suuri, kansainvälinen verkosto.” Aha, no sittenhän se meni ihan hyvin. Istuksikaa vielä vähän pidempään käsienne päällä, niin ettette saa tuonkaan vertaa kiinni siitä kamasta, joka Suomeen valuu. Poliisin äänestä oikein kuuli sen kiukun: ”Ei ole tullut mikään jengi Suomeen!” Kuka helvetti näille käsikirjoittaa tätä? Aikaisemmin tänään poliisi sanoi Ylen radiouutisissa: ”Kyseessä ovat aivan tavalliset, hyvinkäyttäytyvät nuoretmiehet.” Ei voi olla todellisia nuo kommentit, mutta kun ne omin korvin kuulee, niin pakko se on vain uskoa.

  • Mies

    Vastaa

    Siirtolaiset. Hmmm..

    Oletteko huomanneet että kun ennen puhuttiin venepakolaisista, pakolaisista, sitten maahanmuuttajista, niin nyt puhutaan Siirtolaisista?
    Miten ihanan neutraali, suorastaan positiivista tunnelmaa henkivä nimitys!

    Helposti lampaalla tulee fiilis, että tämä Siirtolainen on jotain hyvää ja kannatettavaa, joka varmasti omalta osaltaan vain parantaa Suomen kansan elämää!

    Tämäkin on yksi pieni konsti, miten valtamedia ohjaa lampaitten mielipiteitä ja suhtautumista tähän maahantunkeutumiseen ja väestönvaihtoon ja sitä kautta Suomen valloitukseen.
    Tulevaisuudessa Suomen alkuperäisväestö on vähemmistössä ja tottelee nöyrästi muslimivallanpitäjien ja muslimienemmistön oikkuja ja konttaa tomussa, kumartaen Mekkaan.

    Paitsi, jos päätämme toisin??

  • Topi

    Vastaa

    Sosiaalitantat ja koulutädit nyt juttelemaan pehmeästi pikkujengiläisten vanhempien kanssa. Mistä luulette pikkuelukoiden surkean kasvatuksensa saaneen – vai tuleeko sekin rasistisista kouluistamme vasta? Ruotsissahan jo 13-vuotiaat ampuvat porukkaa kaduille, sillä eivät saa mitään rangaistuksia teoistaan.

  • Plääh

    Vastaa

    Mihin niitä kovia tiedustelukeinoja tarvitaan, vaikka niitä piti saada jengiväivallan torjumiseksi? Ilmeisesti muuhun jörjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ainiin, persujen edellisellö hallituskaudella kansallismielinen toiminta määriteltiin järjestäytyneeksi rikollisuudeksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi