Oikeus: Milan Jaff syyllistyi kahteen raiskaukseen ja pedofiliaan – passitettiin mielentilatutkimukseen

Raiskaajat tunnetaan vankilahierarkian alimpana kastina, mikä tarkoittaa lisko-osastolla istuttavia vuosia Jaffille.

Rotu

Helsingin käräjäoikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan ulkomaalaisten katujengiä johtava Milan Jaff on syyllistynyt kahteen eri raiskaukseen. Toisessa tapauksessa uhri oli vain 13-vuotias lapsi, jonka Jaff oli huumannut.

Oikeuden mukaan Jaff raiskasi huhtikuussa 2019 13-vuotiaan lapsen ensin juotettuaan tälle alkoholia ja tarjoamalla kannabista. Päihteistä veltostunut lapsi oli helppo uhri aggressiiviselle kurdille, joka väkivaltaa käyttäen raiskasi lapsen asunnossaan.

Lapsi oli päätynyt Jaffin asunnolle kaverinsa suosituksesta. Hän oli ollut huostaanottopaikastaan hatkoissa, jolloin Jaff tarjosi piilopaikan tälle. Vaikka ystäväkin oli maininnut Jaffin maineen nuorten tyttöjen ahdistelijana, olivat he molemmat uskoneet, että tällä kertaa ei ahdistelua tapahtuisi.

Uhri oli menettää tajuntansa

Toisessa tapauksessa kurdi oli raiskannut uhrinsa elokuussa 2020. Myös tällä kertaa raiskaus tapahtui Jaffin kotona. Teon aikana Jaff painoi uhria kurkusta, ja tämä oli menettää tajuntansa. Teosta aiheutui uhrille mustelmia kaulan lisäksi muualla vartaloon.

Helsingin käräjäoikeuden välituomiossa Jaff määrätään mielentilatutkimukseen ennen kuin varsinainen tuomio tulee. Hän on jo ennestään saanut 10 vuoden tuomion jengirikoksista, minkä lisäksi häntä syytetään murhan yrityksestä liittyen katujengien väliseen ammuskeluun. Lisävuosia lienee siis vielä luvassa.

Raiskaajat tunnetaan vankilahierarkian alimpana kastina, mikä tarkoittaa lisko-osastolla eli pelkääjien osastolla istuttavia vuosia Jaffille. Hän on kertonutkin pelkäävänsä vankilassa – ei tosin raiskaussyytteen vaan mahdollisten vasikointiepäilyjen vuoksi.

Lähde: Iltalehti

Kotimaa Kurdimafia Kurdit Lapsenraiskaus Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Milan Jaff Pedofilia Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Seksuaalinen ahdistelu Seksuaalirikokset Vasikointi Yhteiskunta

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Rapefugees

    Vastaa

    Kuolemantuomio koko tuolle rotumuukalaisjengille olisi inhimillisin ratkaisu.

    • Mertzi Leif Rainer

      Vastaa

      Samaa mieltä. Ei tarvitsisi olla kenenkään huolissaan ja valtio säästäisi. Olisi myös mainio esimerkki muillekin tulevasta.

  • Pyöräilijä

    Vastaa

    ihmiskunnan loppusijoitussaastaa

  • Nimetön

    Vastaa

    Matujengissä tuollainen lapsen raiskaaminen on vaan gangstapisteitä lisäävä juttu

  • Huru-ukko

    Vastaa

    Kuka ja millä perusteella moinen jaffa on päästetty Suomeen? Oliko asialla ehkä Pekka the peppu vai maisa hutisalo???

  • Hh1488

    Vastaa

    nyt olis mahdollisuus lauermalla toimia kunniallisesti,passita hannu jaff pakkohoitoon loppurlåmäkseen,ei nämä tunari politiikot sitä saa karkotettua

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Asianajaja sitä on neuvonut. Leiki hullua, mene hoitoon ja parane päivässä. Tadaa, taas saa raiskata lapsia. Ellei onnistu, rasismi ja 1v 10kk linnaa, joka varmaan on jo istuttukin. Raiskaaminen senkun yltyy entisestään. Tuo kun on normaalisti ehdollinen, niin raiskaamisesta saatetaan jopa maksaa.

  • errno

    Vastaa

    ”minkä lisäksi häntä syytetään murhan yrityksestä liittyen katujengien väliseen ammuskeluun. Lisävuosia lienee siis vielä luvassa.”

    Oikeusvaltiossa, kuten Suomi, lisärikokset toimivat leikkurina pienentäen alkuperäistä tuomiota.

  • Valkoisen Euroopan ja Venäjän puolesta

    Vastaa

    Viekää ny vittuun tuo sairas Levelin Slimmin ja Jude-Junnun kääpiökaveri. Turkkiin tai kuljetus Itään!

  • juha II

    Vastaa

    Eli tyyppi julistetaan ”täyttä ymmärrystä vailla olevaksi” ja lasketaan ”laitumille” ”*aterrrioimaan”!!!
    *”susi” pulliaisen puheenparsi 1970-luvullabsusien raatelemista poroista Lapissa. Erkki Pulliainen oli tulenpalava suurpetojen suojelija ja verisesti vihattu lappalaisten taholta. Erkki Pulliainen myös eduskunnassa vielä ollessaan hakkasi oman metsänsä sileäksi kuultuaan, että hänen maansa on suunnitteilla liitettäväksi EU:n suojelualueeseen, jota kutsuttiin Naturaksi. Eli ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä!” Tosin aikanaan Pulliaistakin pidettiin syvien kansankerrosten silmissä ”täyttä ymmärrystä vailla olevaksi”.

  • Tamperelainen tietotoimisto

    Vastaa

    https://youtu.be/NumuKo7RY4s
    Näyttää vaan tuo Levelin Iranin ihme ja Giansanti Jude kommari pesevän Jaffin kalsarit kuin maineenkin huomenna. Ja nuo hemmot on VKK porukan eduskuntavaaliehdokkaita sekä valtuutettuja Hesassa ja Vantaalla. Olivat tämän viikon Fixit miekkarissa puhujina Edarilla.

  • Vihainen

    Vastaa

    Siinä on taas kotoutus onnistunut erinomaisesti. Ja näitä jotku idiootit vielä suojelee, ja tekevät kaikkensa estääkseen niiden karkotuksen.

  • Nimetön

    Vastaa

    jätkänretale saa viherpunaperkelehyysäreitten toimesta vielä rikoksistaan paljousalennusta niinkuin hölmölässä tapana,”tee 5 törkeää rikosta,lusi yksi on ohisalon motto ” !

  • Tapani

    Vastaa

    Mitä nämä kehitysmaalaiset kehitysvammaisten sukurutsaajien jälkeläiset luulevat olevansa?. Tuollaisia älyllisesti kehitysvammaisia saastaisia hyödyttömiä torakoita päästetään tuhansittain Suomeen loisimaan ja rikoksia tekemään. Nämä erittäin vaaralliset ja vahingolliset parasiitit on joko karkoitettava tai hävitettävä lopullisesti niinkuin syöpäläisille yleensä tehdään.

  • Salomon

    Vastaa

    Niin, mielentilatutkimukseen. Eli tulee pääsemään vielä helpommalla. Ihmisen mieli on kyllä mielenkiintoinen kapistus. Tää pedari on just sellainen, että kun on ”frendit” vierellä rohkeutta kyllä riittää ja ”tekoja”. Nyt kun heiluukin häkki valuu löysää ja korvista asti, tätä vesseliä pelottaa todellisuudessa ihan vitusti. No nyt se sitten pääsee pehmeimpiin koppeihin missä voi joutessaan vaikka kakkailla housuunsa, hoitolaitosten läskit suvakkitädit kyllä halivat jaffeliinia varmasti, osa hoitaa pikku tissirunkutkin tarpeen tullen

  • Ilmari

    Vastaa

    Parempi on jos hän saa terveen paperit. Silloin hän joutuu vankilaan.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Jutun kuvituksesta tuli mieleen mikä ihmeen hinku noilla on esiintyä ja uhota yläruumis paljaana. Jokin homojuttu?

    • Nimetön

      Vastaa

      Niitähän ne

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi