Puolet Amerikan osavaltioista asettamassa valkoiset koronarokotejonon perälle

Tässä tapauksessa "positiivinen syrjintä" on valkoisille eduksi.

Rotu

Kaksikymmentäviisi osavaltiota Amerikassa on suunnitellut myöntävänsä tulevan koronarokotteen ensimmäiseksi ei-valkoisille sen sijaan, että sitä jaettaisiin lähtökohtaisesti iän ja terveydentilan mukaan.

Lisäksi Kalifornian ja New Yorkin osavaltiot ovat aikeissa rokottaa jopa ei-valkoiset laittomat maahanmuuttajat ennen valkoisia kansalaisia.

Päätöksen laillisuus on luonnollisesti kyseenalaistettu, mutta erilaiset oikeusoppineiden ryhmät ovat ilmoittaneet olevansa yhtä mieltä päätöksen laillisuudesta. 

Myös Yhdysvaltain tautikeskuksen ohjeiden mukaan rokotetta tulisi jakaa heidän ”sosiaalisen haavoittuvuuden indeksin” perusteella, johon kuuluu muun muassa ”vähemmistöasema” ja englannin kielen osaamattomuus.

Kiireellä markkinoille tuodun koronarokotteen turvallisuus on kyseenalainen ja se onkin jo lyhyessä ajassa ehtinyt aiheuttamaan erilaisia komplikaatioita, kuten allergisia reaktioita, pyörtymisiä, kasvohalvauksia ja väitetysti jopa kuolemia. Jää nähtäväksi, millaisia sivuvaikutuksia rokotteella tulee olemaan pitkällä aikavälillä.

Lähde: National Justice

Amerikan latinot Amerikan mustat Koronavirus Lääketeollisuus Politiikka Rokotteet Rotu Rotukiintiö Ulkomaat Valkoisiin kohdistuva rasismi

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Niin että käyttävät rikastajia koekaniineina. 🙂

  • Doktoores Ilman Aivoja

    Vastaa

    Aivan mahtavaa 😄

  • jupi

    Vastaa

    vasemmisto ymmärtänyt väärin! Gates ja Soros sanoi että kaiken pahuuden äiti, valkoiset heteromiehet ensin, älykkäät ja itsenäisesti ajattelevat jonon ohi!

  • jani

    Vastaa

    Pandemia loppuu vasta kun laumasuoja on saavutettu.
    Laumasuoja saavutetaan sairastamalla tai rokotteella.
    Jos jatketaan ilman rokotusta siten että Suomessa 1000 ihmistä päivässä saa tartunnan tämä tilanne jatkuu 14 vuotta. Haluatteko että 14 seuraavaa vuotta ovat samanlaisia kuin 2020? Ainoa tolkullinen vaihtoehto on ottaa rokote ja pandemia on ohi alle vuodessa.
    Lisäksi mitä pidempään tämä jatkuu sen todennäköisempää on että virus mutatoituu supertappavaksi. Ihmiset eivät ymmärrä mitä pandemia tarkoittaa ja mitkä potentiaaliset riskit ovat pahimmillaan. Pahimmassa tapauksessa koko ihmiskunta tuhoutuu.

    Kaikki rokotteet aiheuttavat kuolemia ja erilaisia oireita.
    Mutta itse tauti aiheuttaa kuolemia ja oireita satoja tai tuhansia kertoja enemmän joten hyötysuhde on valtava. Siksi rokotteita käytetään.

    • Saatanan tunarit

      Vastaa

      ”Pitää rokottaa”
      Tai sitten vain todetaan että flunssa on flunssa eikä sen takia tarvitse tuhota koko maata. Koronameemin kuolleisuus on 0,0014% (CDC). Tiedätkö mikä on normaalin flunssan? 0,001%. Ihan vitun naurettavaa väittää että flunssan takia pitäisi tehdä yhtään mitään. Sikainfluenssa, lintuinfluenssa, hevosinfluenssa jne olivat KAIKKI tappavimpia eikä YHTÄÄN MITÄÄN tehty asialle. Nyt päätä pois perseestä mitään 14 vuotta tule menemään yhtään mihinkään vaan KAIKKI AUKI HETI.
      Vitun taliaivo

    • Saatanan tunarit

      Vastaa

      ”Lisäksi mitä pidempään tämä jatkuu sen todennäköisempää on että virus mutatoituu supertappavaksi.”
      Kuinka helvetin tyhmä oikein olet? Miten luulet että virus selviytyy jos se TAPPAA KANTAJANSA? Virus mutatoituu VÄHEMMÄN TAPPAVAKSI ja HELPOMMIN LEVIÄVÄKSI. Virus tarvitsee ELÄVÄN KANTAJAN selvitäkseen itse. Ilman kantajaa VIRUS KUOLEE. Avaapa ekaa kertaa kirja elämässäsi ja katso sieltä ”evoluutio” ja mieti kumpi polku auttaa virusta selviämään. Vittu että teitä taliaivoja saa hävetä jopa täällä vaihtoehtomedioissa

  • Käpy

    Vastaa

    Aivan oikeinhan tuo menee, testataan ensin värillisillä.

  • J. Jörgensen

    Vastaa

    Saattaahan se olla, että näiden kotimaisten päättäjien tuherruksessa on myös viisautta: annetaan hätäisempien kokeilla rokotetta kaikessa rauhassa, ja otetaan se laajemmassa mitassa käyttöön täällä vasta kun turvallisuudesta on väestötasolla selvempi käsitys.

  • Ville

    Vastaa

    Psykologinen temppu, jotta valkoiset saadaan vaatimaan rokotetta itselleen

    • Rafael

      Vastaa

      Huomionarvoinen ajatus tilanteessa jossa joukkoviestimet heittävät kaiken ”keittiön tiskiallasta myöten” kallistaakseen viestinnän kohteet myönteiselle kannalle fasttrack-rokotteen ottamisen suhteen.

  • Ei ollenkan huono

    Vastaa

    Tossa on jotain positiivista, nyttenhän rokotteeseen voisi laittaa sitten jotain vähän tehokkaampaa.

  • Amerikan malli meillekin!

    Vastaa

    Samapa tuo kuinka matuista päästään eroon, pääasia että päästään!

  • Beetta Uros

    Vastaa

    Itse olen valmis luopumaan paikastani rokotejonossa pakolaisten, homojen ja LGTB-ihmisten hyväksi.

    • Tehdäänkehitysmaayhdessä

      Vastaa

      Minä annan paikkani jonossa myös vihervasemmistolle , sekoomukselle , kepuleille ja svenskatalandebättrefolkille.

  • Näin

    Vastaa

    Hedelmättömyyttä potentiaalisesti aiheuttava rokote rotumuukalaisille ensimmäisenä siis. Heh.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi