Rasismi on poliittinen lyömäase valkoisia kansoja vastaan

Meidän mielestämme Suomi on suomalaisten kansallinen koti, jossa asuminen on valkoisten suomalaisten etuoikeus.

Politiikka

Vallassa oleva oikeistohallitus ja aivan erityisesti sen perussuomalainen osa ovat saaneet muutaman vuoden välein käytävän suomalaisen rasismikeskustelun syttymään uudestaan liekkiin. Rasismi ja sen luonne sekä ilmenemismuodot kuuluvat suomalaisten keskusteluohjelmien vakioaiheisiin, ja hyvin usein niihin osallistuvat samat poliittisesti aktiiviset asiantuntijat, joiden elanto on riippuvainen kyseisen ilmiön olemassaolosta. Antirasismin ympärille onkin muodostunut viimeisten vuosien aikana oma julkisesta rahoituksesta riippuvainen teollisuudenalansa, joka pyrkii aggressiivisesti levittäytymään amerikkalaista esimerkkiä noudattaen myös yksityiselle sektorille. Tämä teollisuuden haaran olemassaolo varmistaa myös sen, ettei rasismi tule koskaan olemaan konkreettisesti ratkaistavissa oleva ongelma, minkä jälkeen tiedostavat henkilöt voisivat keskittyä yhteisöään oikeasti hyödyttävään työhön. Rasismi on alati pimeässä vaaniva mörkö, jonka tunnistamiseen ja nujertamiseen tarvitaan vuosi vuodelta enemmän yhteiskunnan eli valkoisen veronmaksajan resursseja.

Rasismi on määritelmällinen sekasotku, jonka soveltaminen on täysin riippuvainen niistä ihmisistä, jotka saavat siitä itselleen poliittista etua. Samaan aikaan, kun sen määritelmää pidetään tietoisesti joustavana, sen tuomittavuus pysyy aina ehdottomana. Ei ole mitenkään epätavanomaista, että jokin aikuinen länsimaalainen ihminen voi kovasanaisesti tuomita rasismia osaamatta kuitenkaan antaa sille tarkkaa määritelmää. Kymmenen hengen joukosta löytyy helposti kymmenen eri rajanvetoa sen suhteen, mikä yksittäinen ele, sana tai motiivi on luonteeltaan rasistinen. Tilanteessa, jossa suurin osa ihmisistä tuomitsee jonkin yksittäisen asian hetkeäkään epäröimättä ilman sen määrittelyä, yhteiskunnallinen valta alkaa väistämättä siirtyä niille, jotka puhuvat aiheesta eniten (ja hyvin usein myös työkseen).

Mikäli rasismi on niin vaarallinen ja väkivaltainen uhka kuin liberaalit ja vasemmistolaiset antavat ymmärtää, sen tulisi jollain tavoin myös näkyä käytännön politiikassa. Se näkyisi myös Suomen ja muiden länsimaiden rikostilastoissa sekä yleisenä turvattomuuden tunteena värillisen vähemmistön keskuudessa. Rasistiset yhteiskunnat pyrkisivät varmasti aktiivisesti rajaamaan värillisiä poliittisen vallankäytön ulkopuolelle, karkottamaan näitä omiin kotimaihinsa, katsomaan läpi sormien näihin kohdistuvaa väkivaltaa ja tietoisesti harjoittamaan etnistä suosimista työelämässä sekä kouluissa. Näissä yhteiskunnissa esiintyisi myös spontaaneja pogromeita, joissa valkoiset väestönjoukot ajaisivat muukalaisiksi koettuja ryhmiä ulos kotikaupunkinsa liepeiltä.

Todellisuus on kuitenkin täysin päinvastainen. Värilliset kansat ovat kaikissa länsimaissa, myös Suomessa, yhteiskunnan julkisten palveluiden suurimpia hyötyjiä, ja he pääsevät nauttimaan valkoisten yhteiskuntien tarjoamista palveluista ja elintasosta, joita heidän maanmiehensä eivät kykenisi koskaan tarjoamaan heille omassa kotimaassaan. Rotujen välillä esiintyvä väkivalta on Euroopassa ja Yhdysvalloissa hyvin yksipuoleista – sitä harjoittavat pääosin värilliset vähemmistöt, ja sen uhreiksi valikoituvat useimmiten puolustuskyvyttömät kantaväestön edustajat. Vasemmistolaisten kriitikoiden syytökset läntisten keskusvaltojen ja viranomaisten rasistisuudesta tuntuvat myös omituisilta, kun otetaan huomioon näiden hallintojen tietoinen pyrkimys houkutella omiin maihinsa lisää Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia sekä pyrkimykset tukahduttaa kaikki valkoisen vastarinnan muodot esimerkiksi vihapuhelakeihin tai terrorismin vastaiseen toimintaan vedoten. Kirsikkana kakun päällä toimii se tosiasia, että ns. viharikoksienkin osalta maahanmuuttajat ovat kantaväestöön verrattuna tuntuvasti yliedustettuina.

Monet akateemiset ihmisoikeusaktivistit ovat tietoisia todellisten rasististen rikosten vähäisyydestä, minkä vuoksi he pyrkivät siirtämään keskustelun koskemaan niin kutsuttua rakenteellista rasismia, jota voidaan pitää liberaalien omana salaliittoteoriana. Rakenteellisella rasismilla tarkoitetaan käytännössä tilannetta, jossa valkoisille ja värillisille annetaan yhteiskunnan takaamana samat mahdollisuudet, mutta ne johtavat toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin. Lopputulosten välinen ero nähdään johtuvan ”rakenteellisesta rasismista” eli jostain mystisestä muuttujasta, joka hyödyttää valkoisia suomalaisia värillisten kustannuksella. Se, että esimerkiksi saman koulun suomalaiset oppilaat siirtyvät jatkokoulutukseen ja värilliset pyörittävät katujengejä, johtuu näiden aktivistien mielestä jostain näkymättömän rasismin muodosta, jolle he eivät osaa antaa mitään yksiselitteistä syytä. Valkoisten oppilaiden ”valkoinen etuoikeus” tarkoittaakin käytännössä ainoastaan sitä, etteivät he käyttäydy samassa tilanteessa yhtä huonosti kuin värilliset lapset. Tämä ajattelu tekee värillisistä nuorisojengeistä uhreja ja näistä valkoisista uhreista näiden sortajia, mikä paljastaa hyvin antirasistisen ideologian fanaattisen inhon valkoisia ihmisiä kohtaan.

Rasismi nähdään samojen ihmisoikeusaktivistien ja tutkijoiden mielestä kumpuavan usein yhteiskunnan/poliisin/median/yliopistojen liiallisesta valkoisuudesta, jota voidaan torjua parhaiten etnistä monimuotoisuutta lisäämällä. Valkoisuus mielletään siten ongelmaksi, joka pitää ratkaista valkoisten ihmisten määrää vähentämällä. Jos rasismi nähdään lähtökohtaisesti kumpuavan valkoisuuden läsnäolosta, silloin valkoisten hävittäminen poistaa myös rasismin olemassaolon. Rasisminvastaisuus on siten aktiivista toimintaa eurooppalaisperäisiä ihmisiä vastaan.

Ilman valkoisten läsnäoloa läntiset yhteiskunnat taantuisivat nopeasti samalle tasolle kuin värillisten kansojen omat kotimaat, minkä jälkeen ne vieläpä ajautuisivat päättymättömiin etnisiin konflikteihin värillisten vähemmistökansojen keskinäisessä reviiritaistelussa, joiden sovittelijoina valkoiset eivät enää tuossa tilanteessa olisi. Valkoiset eivät ole rasismin aiheuttajia ja ylläpitäjiä, vaan kehittyneiden yhteiskuntien kriittisin komponentti, joita ilman läntisen järjestelmän ylläpitäminen muuttuisi mahdottomaksi. Ihmisoikeusaktivistien unelma ei johtaisi mihinkään maanpäälliseen paratiisiin vaan maapallon laajuiseen slummiin.

Sinimusta Liike on kaikissa julkisissa ulostuloissaan korostanut ajavansa valkoisten suomalaisten etua alati kansainvälistyvässä ja suomalaisille vihamielisemmässä maailmassa. Puoluettamme ei pelota rasistiseksi leimautuminen, sillä olemme rodullisen preferenssimme suhteen täysin avoimia. Meidän mielestämme Suomi on suomalaisten kansallinen koti, jossa asuminen on valkoisten suomalaisten etuoikeus. Me emme halua maastamme monirotuista ostoskeskusta, vaan uniikin ja turvallisen turvapaikan vuosituhansia vanhalle kansallemme, jonka toivomme kukoistavan myös tulevaisuudessa.

Lähde: Sinimusta Liike

Filosofia Kotimaa Politiikka Rotu Sinimusta Liike Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Joonas

    Vastaa

    painukoot helvettiin Euroopasta, takaisin sinne mistä noita tulivat, niin eivät koe ”rasismia”!!!!!!

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Rasismi ja vihalait on suunnattu oppositiota vastaan kaikkialla maailmassa.

    • Snif

      Vastaa

      Nimenomaan, joka ikisessä euroopan maassa on sama ulina jos meinaa tai on päässyt isänmaallinen puolue hallitukseen. Että jumalauta vihaan nykymeno!

  • Helen

    Vastaa

    Kuten Pohjois-Koreasta loikannut nainen Yeonmi Park kirjassaan kertoi, että Usa on enemmän kommunistinen kuin kotimaansa.
    P‑Korea syyllistää kansalaisiaan rasismista sekä lähestulkoon jokaisesta epäkohdasta maailman historiassa, tekniikka on siis sama kuin täällä euroopassa kommunistien kesken ja kauhuksemme voimme todeta, että me suomessa olemme esikuva P‑Korealle miten alistaa kansalaiset.

  • TT

    Vastaa

    Rasismin määritelmä: puun oksalta riippuva neekeri on rasismia. Kaikki muu on joutavaa lätinää rasismista.

  • Pekko

    Vastaa

    jos perussuomalaiset olisivat oikeasti valkoisen suomalaisen puolella, kai he sentään jotakin tekisivät tämän romahtaneen syntyvyyden eteen. mutta kun ei, he ovat kapitalistin asian ajajia, he muuttavat SUOMALAISEN VEREN pääomaksi. aikaa on yksi sukupolvi, sitten on myöhäistä

  • Helen

    Vastaa

    oikea ja vasen siipi kuuluu samalle linnulle

  • CV

    Vastaa

    Maailmaa hallitaan mielikuvilla, symboleilla, logoilla. 

    Tarvitaan joku symboli, lippu joka kokoaa yhteen hajallaan olevat kansalliset voimat.

    Mikään pieni kansallisvaltion lippu ei riitä. Moderni, uudelleen muotoiltu hakaristi lippu? Tai jotain aivan muuta. Valkoisen miehen ja naisen historia ja perimä, kulttuuri voi olla vaikea saada mahtumaan, ja siitä voi tulla vaikeaselkoinen. 

    Linnake jonka muurien sisälle kansamme kokoontuu suojaan. 

    Muistetaan että Linnake tarvitsee aseistetut joukot suojakseen.

    Koulujärjestelmän ja median aivopesusta on päästävä irti.

    Onko jo liian myöhäistä? Onnistuuko yhteen hiileen puhaltaminen. Ei hyvältä näytä.

    Sillä aikaa on jo perustettava pieniä sissiryhmiä ennen kuin iso kuvio selviää.

  • Fresh Hatred

    Vastaa

    Minä en vihaa, enkä pelkää ketään ihonvärinsä perusteella. Minun vihani muita kohtaan perustuu ainoastaan heidän käyttäytymiseensä. Kun minä vihaan valkoista, naistaan hakkaavaa sossupummia joka hankkii lisätienestejä varkauksilla ja huumeita kaupustelemalla niin se on okei ja minä olen helvetin hyvä ja rehti mies. Mallikansalainen. Unelmavävy. Kun vihaan tasan samaa tekevää keltaista/ruskeaa/mustaa miestä niin se tekee minusta nykyaikana islamofobisen super-rasistinatsin. Auschwitzin kuninkaan. Lastentappajan, n**kerihirttäjän ja musliminaisten hukuttajan joka pitää hiljentää tai mieluiten tappaa. Vähintäänkin minun on menetettävä työpaikkani sekä taloni ja maineeni on mustamaalattava julkisesti/ikuisesti tekemistäni rikoksistani ihmiskuntaa vastaan. Näin siinä käy kun vasemmistolla ei ole hajuakaan mitä ”rasismi” tai ”islamofobia” oikeasti ovat vuonna 2023. Ne ovat muukalaisten kultabonus-etukortteja joilla haalivat erityiskohtelua mielensä mukaan. Ei ne tyhmiä ole, tyhmä on se joka maksaa. Tyhmä on se joka ei usko vaikka näkee.

    Haukkukaa rasistiksi minkä ehditte, muuta teillä ei sitten olekaan. Eikä minua haittaa yhtään.

    • GLGL

      Vastaa

      Asia on juuri noin, kun ”Fresh Hatred” kirjoittaa. Hyvin tiivistetty.
      Aina, kun johonkin ilmiöön, ismiin, liittyy vahvoja kaksoisstandardeja, joita yritetään aktiivisti peitellä, on taustalla pelkästään hyötymistarkoitus, eli iso kusetus.
      Jos haluat varmuuden siitä, ovatko ”rasismi”, ”transhumanismi”, ”ilmastonmuutos”, ”sosiaalidemokratia”, ” avoimet ovet”, ”uudet sukupuolinormit”, ”feminismi”, jne., pelkkää kusetusta, niin etsi niiden sisältä kaksoisstandardeja ja niiden käsittelytapoja. Mikäli kaksoisstandardeja löytyy ja niihin ei osittaudu olevan mitään ratkaisuhalukkuutta, niin kyseessä on varmuudella kusetus.

  • Vellu Lähteenmäki

    Vastaa

    Se on tämä kaikenkattava Woke-kulttuuri/uskonto, joka on löytänyt Suomen, valitettavasti.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Yksi hyvä havainto on sanassa rasimi. Sana ontaa kuvan Suomen eduskunnan väestä, ainakin enemmistöstä. Miten voi olla, että nykyisessä velkaantumiskierteessä ja heikossa taloustilanteessa eduskunnan keskeisin aihe on rasismi, ainakin median mukaan? Tervejärkinen edustajisto kiinnittäisi kaiken huomionsa Suomen tuleviin vuosiin sekä taloudessa että turvallisuudessa ja yrittäisi yhdessä ratkaista ongelmat. Eduskunnan suuri enemmistö koostuu aatteen luomista narsistisista psykopaateista, muuhun käsitykseen ei voi päätyä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi