Sinimusta Liike – Eduskuntavaalit 2023 – 88 ehdokasta

Puoluesihteeri Terhi Kiemungin mukaan keskittäminen neljään vaalipiiriin oli strateginen valinta. – Realistinen tavoitteemme on saada vaaleissa läpi vähintään yksi kansanedustaja, ja vallitsevan vaalimatematiikan vuoksi puoluehallitus katsoi keskittämisen välttämättömäksi, jotta saadaan täysiä listoja niihin vaalipiireihin joissa asetamme ehdokkaita, Kiemunki sanoo.

Politiikka

Sinimusta Liike on asettanut yhteensä 88 ehdokasta eduskuntavaaleissa. Ehdokkaat on keskitetty neljään vaalipiiriin, Keski-Suomeen, Pirkanmaalle, Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Puoluehallitus kiittää aktiivista jäsenistöään erinomaisesta ehdokashankinnasta, jonka loppukiri käytiin viimeisiin päiviin asti. 88:s ehdokas, espoolainen Pertti Kettunen saatiin mahtumaan vielä Pirkanmaan listalle Uudenmaan ollessa täynnä.

Sinimusta Liike on asettanut ehdokkaita eduskuntavaaleissa keskitetysti neljässä piirissä. Puolueen puheenjohtaja Tuukka Kuru on erittäin tyytyväinen ehdokashankinnan tulokseen. – Me olemme varsin uusi puolue, ei vielä vuottakaan rekisterissä ja meillä on näin paljon motivoituneita eduskuntavaaliehdokkaita. Vain hyvin pieni osa heistä on ollut aiemmin mitenkään mukana politiikassa. Pidän tätä vahvuutena, jäsenistöömme – eikä niin ikään ehdokasjoukkoonkaan kuulu leipääntyneitä tai ryvettyneitä poliitikkoja, vaan se on poikkileikkaus suomalaisesta kansasta, joka haluaa säilyttää oman kulttuurinsa, perimänsä ja kielensä, sekä palauttaa Suomen täysivaltaisen itsenäisyyden irtaantumalla haitallisista kansainvälisistä sopimuksista, Kuru toteaa ja jatkaa: – 88 ehdokasta ensimmäisissä eduskuntavaaleissamme kertoo siitä, että täysin muista puolueista eroavalle linjallemme on tilaus ja tarve.

Puoluesihteeri Terhi Kiemungin mukaan keskittäminen neljään vaalipiiriin oli strateginen valinta. – Realistinen tavoitteemme on saada vaaleissa läpi vähintään yksi kansanedustaja, ja vallitsevan vaalimatematiikan vuoksi puoluehallitus katsoi keskittämisen välttämättömäksi, jotta saadaan täysiä listoja niihin vaalipiireihin joissa asetamme ehdokkaita, Kiemunki sanoo. – On valitettavaa, että niin monessa vaalipiirissä ei voi näissä vaaleissa äänestää Sinimustaa Liikettä. Hajautettu ehdokasasettelu olisi valitettavasti saanut aikaan vajaita listoja kautta maan ja koska vaalilistan kokonaisäänimäärällä on suuri merkitys, päätimme näin. Me olemme vasta yhdeksän kuukautta vanha puolue, joten pidän ehdokkaiden määrää ja laatua erittäin hyvänä. Kaikkia halukkaita ei olla ehdolle hyväksytty, puolueen ohjelma on radikaali ja puoluekuri tiukka ja jokainen ehdokas on sitoutunut puolueen arvoihin ja linjaan.

Keski-Suomessa ehdokkaita neljätoista

– Ei tunnelmat voisi nyt paljon paremmat olla. Nyt kun on saatu kovalla työllä puoluekartalle uusi tinkimätön puolue, joka edustaa muista puolueista erottuvaa aidosti kokonaisvaltaista suomenmielistä politiikkaa, niin on erityisen innostavaa lähteä tässä mukavassa porukassa vaalitaistoon, iloitsee Keski-Suomen Sinimustien puheenjohtaja Tommi Lukkarinen.

Puolueen ehdokkaat Keski-Suomen vaalipiirissä:
Pasi Hokkanen, Timo Hokkanen, Christian Kautto, Eemeli Liimatainen, Tommi Lukkarinen, Hanne Matikainen, Eero Molkoselkä, Esa-Pekka Mustonen, Henry Mustonen, Olli Pasanen, Lasse Tähtivaara, Ilkka Viinikainen, Timo Väljä ja Janne Ylitalo.

Pirkanmaalla kaksikymmentä ehdokasta

– Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Ehdokkaiden keskittäminen neljään piiriin ja täysien listojen tavoittelu oli mielestäni hyvä vaalistrategia. Tavoitteemme näissä vaaleissa on saada yksi ehdokas sisään ja tämä parantaa tavoitteen toteutumisen todennäköisyyttä. Joku voisi katsella tällaista kikkailua kieroon, mutta meidän maailmankuvassamme demokratia on pyhän itseisarvon sijaan työkalu muiden joukossa. Tällä kertaa päätimme käyttää tätä työkalua tällä tavalla, toteaa Sinimustan Liikkeen Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Lauri Hokkanen.

Puolueen ehdokkaat Pirkanmaan vaalipiirissä:
Jarno Ahtimaa, Paavo Annala, Toni Helleharju, Lauri Hokkanen, Suvi Hokkanen, Jasmina Jalonen, Kainu Jokipii, Jarmo Kalliola, Riitta-Liisa Karinen, Pertti Kettunen, Terhi Kiemunki, Mikko Lehtimäki, Anton Lindeman, Antti Niemi, Petri Nordman, Tapio Rantanen, Joni Salonen, Johannes Sipola, Pasi Vahtola ja Aleksi Veikkola.

Uudellamaalla 37 ehdokasta

– Se, että saimme Uudellemaalle täyden listan huolimatta suuresta ehdokasmäärästä on ihan kiitettävä saavutus.
Vaaleihin lähtiessä mieliala onkin toiveikas ja luottavainen, sanoo Sinimustan Liikkeen Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pyry-Lii Soinio ja muistuttaa, että tätä ei olisi saatu aikaan ilman koko puolueen yhteistä ponnistusta eikä ilman ehdokkaiden rohkeutta laittaa omat kasvonsa likoon aatteen puolesta.

Puolueen ehdokkaat Uudenmaan vaalipiirissä:
Valtteri Annala, Merja Fager, Janne Hanka, Juuso Heijari, Riku Hietamaa, Olli Huovinen, Toni Jalonen, Anton Jansson, Jani Karpila, Meri Kartta, Pasi Kuronen, Tuukka Kuru, Ossi Laine, Atte Lammi, Jasper Leppänen, Nina Metsälä, Janne Moilanen, Ilmari Ollila, Petri Partanen, Janne Peltonen, Joona Piisinen, Kim Saari, Sami Saastamoinen, Miro Sarola, Iisak Selin, Juho Seppälä, Aaro Siironen, Iiro Siironen, Miki Sileoni, Liisa Sirainen, Eero Snellman, Oona Soinio, Pyry-Lii Soinio, Marcus Tamminen, Petja Ursin, Eemil Virkkunen ja Otto Virkkunen.

Varsinais-Suomessa ehdokkaita seitsemäntoista

– Varsinais-Suomen Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Antero Kivisaari on erittäin motivoituneissa tunnelmissa. – Nyt meillä on kasassa piirin kärkitaistelijat vaaleihin ja muut piiriläiset tukee heidän menestystään. Ajattelemalla epätodennäköisen olevan mahdollista, saa käyttöönsä ihan uusia voimavaroja itsessään ja silloin vain taivas on rajana. Täysillä päälle ja katsotaan kuinka pitkälle se riittää, hehkuttaa Kivisaari.

Puolueen ehdokkaat Varsinais-Suomessa:
Patrik Heimola, Jarno Henninen, Marja-Terttu Henninen, Pauli Kaila, Antero Kivisaari, Kari Kulmala, Taika Mourujärvi, Tommi Mourujärvi, Kim Nieminen, Roni Nieminen, Ville Nurmela, Milka Ojala, Timo Rumpunen, Veini Tuominen, Julia Virtanen, Markus Virtanen ja Joona Välimäki.

Tutustu ehdokkaisiin: https://sinimustaliike.fi/vaalit/

Lähde: SML

Aktivismi Eduskuntavaaliehdokkaat Eduskuntavaalit Kotimaa Politiikka Sinimusta Liike Terhi Kiemunki Uutiset

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • J P

    Vastaa

    Kuka oli sinimustien neljästoista ehdokas? Mielestäni se on hienompi numero kun voi sanoa olevansa liikkeen 1488 ehdokas. Tuo kettusen 88 on myös ihan hyvä numero.

  • Ronald Raygun

    Vastaa

    Esittäisin Sinimustien johdolle hieman hankalan kysymyksen. Koska teillä ei ole ehdokkaita Oulun vaalipiirissä niin pitäisikö täällä äänestää persuja vai kristillisdemokraatteja vai jotain muuta puoluetta?. Äänestämättä en kumminkaan aio olla.

    • Ville

      Vastaa

      Äänestä ketä tahansa nuorta joka ei ole aiemmin ollut eduskunnassa. Jos joudut valita kahden yhtä hyvän väliltä, niin valitse se, joka hymyilee kuvassa vähemmän. Hän ei todennäköisesti valehtele yhtä paljon.

    • society

      Vastaa

      Ei kannata äänestää yhtäkään sionistipuoluetta. Sinimustat tai ei mikään. Eikös Junesta ja Tiinaa voi äänestää

    • T . T

      Vastaa

      Olen sitä mieltä, että jos piirissäsi ei ole mahdollista äänestää sinimustia niin äänestä persua.
      Huolimatta puolueen laadusta se on kuitenkin parempi kuin ei mitään. Heidän politiikkansa ainakin hidastaa edes vähän väestönvaihtoa ja rappiota. Suomi tai sinä et siis oikeastaan menetä mitään jos Oulussa äänestät persua. Kristillisdemokraatit kannattaa unohtaa, he eivät ole kansallismieliä mistään näkökulmasta, vaikka arvokonservatiiveja ovatkin. VKK maanpetturit ovat Suomen vihollisia, joten älä äänestä niitä.
      Muut ”isänmaalliset” ja libertaristiset pikku puolueet, kuten vapauden liitto jne, kannattaa myös unohtaa.

  • Tuukkis

    Vastaa

    Tuukka menee läpi niin että heilahtaa

    • ABCDEG

      Vastaa

      Näin on. Siksi kannattaa äänestää muitakin puolueesta. Sieltä vain etsimään sopivaa. ”Nuorten vaalikone 2023 – Allianssi” ← Tuohon ovat ainakin SML:n porukat vastanneet. Kaikkiahan ei kaikista vaalikoneista löydy. Ihan läpällähän voi kokeilla konetta myös. Joissakin koneissa on tylsät tai tyhmätkin kysymykset. Esim. kun ehdotetaan tuomioiden koventamista AINOANA ratkaisuna jengirikollisuuteen tjmv., niin mitä tuohon pitäisi vastata – samaa mieltä, eri mieltä? Eihän se ole edes mikään ratkaisu ko. ongelmaan. Tai jos mietitään ympäristönsuojelua, niin puhutaanko silloin kehitysmaalaisten raijaamisen lopettamisesta ja liikakansoituksesta vai jostakin perkuleen pieruverosta?

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Homma saattaa vaikka toimia. Asiallista ja harkittua vaalipolitiikkaa. Toista kuin aiempien puolueviritysten epätoivoinen parin ehdokkaan listat hajallaan pitkin Suomea.

  • Melina

    Vastaa

    Jos en voisi äänestää SML Liikettä, niin äänestäisin kristillisdemokraatteja.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Miksi antaisit äänesi sionisteille?

  • Läpi menee

    Vastaa

    Pirkanmaalla ehdottomia suosikkeja ovat Antti Niemi ja Petri Nordman. Vanhan liiton miehiä.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Valintani Satakunnassa on vapaus kommunismia vastaan.
    Marko Mellberg. Nato, EU, ilmasto. 100% samaa mieltä.

  • Omat turvallisuusjoukot

    Vastaa

    Täytyy olla omat turvallisuusjoukot turvaamassa vaalitilaisuuksia.

    Polpo tai masonic police on puolueellinen eikä poliisiin voi luottaa. 

    Muistin virkistämiseksi mitä tapahtui Helsingin keskustassa. Poliisi katsoi vierestä.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8012f20d-5afb-4ae6-ada8-669469673002

  • J.S.

    Vastaa

    Pitäisikö homoilla olla oikeus mennä naimisiin? Mielestäni kyllä. Saavat tuolloin tasavertaisen aseman avioparien kanssa eli perimisjutut ymv. Eriarvoinen juridinen kohtelu ei mielestäni ole oikeutettua. Entä lasten kasvatus? Ei mielestäni kuulu kahdelle miehelle. Ei varmaan kauheampaa kohtaloa voi kuvitella lapselle, kuin kaksi isää/äitiä. Ei ole normaalia, vaikka miten yrittäisin miettiä. Suvakki saattaa ehdottaa, että homot ovat luontaisesti ja luonnollisesti parempia vanhempia, päätyvät harvemmin eroon, kohtelevat kaltoin lapsiaan harvemmin jne. Ehkä itseltään munat pois leikanneet trans-miehet ovat kaikista parhaimpia äitejä? Ken tietää.

  • Vihervassarit paitsioon

    Vastaa

    Edes Hjallis ei saa toista edustajaa sisään, SML, Suomen aito natsipuolue ei saa lähellekään samaa mitä Harkimo Liike Nyt. 

    Teette vihervasemmiston työtä kun kerrankin olisi saatavissa 0‑haittamaahanmuuttopuolue, PS pääministeripuolueeksi.

  • Plääh

    Vastaa

    Persujen mukaan haittamaahanmuuttoa on ihmeen pieni osa maahanmuutosta.

    Eipä uskoisi, että kehdataan tännekin spämmätä tuota ropakantaa, jota on Ylis täynnä.

    PS-puolueen äänestäminen on yhtä kuin Israelin ja maailmanjuutalaisuuden äänestäminen. Siis Suomen ja suomalaisuuden tappio

  • Sammy

    Vastaa

    ”Äärioikeistotutkija” Sami Eerola: ”Sinumustan liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru kannattaa valkoista nationalismia.” Eikös Israel kannata israelilaista nationalismia, mustan Afrikan maat neekerinationalismia ja pohjois-Afrikan maat pohjoisafrikkalaista nationalismia jne.? Mikä v*tun ongelma tässä on? Voisiko joku superälykäs suvakki nyt selittää minulle kerrankin tämän jutun, ettei tarvitse enää miettiä asiaa! Siis miksi Suomi ei saa olla suomalainen, mutta kukaan ei itke, jos Intia on intialainen, Japani japanilainen, Somalia somalialainen, Afganistan afganistanilainen jne.

  • Zeke

    Vastaa

    VS Mourujärvi sukua voimamies Antti Mourujärvelle?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi