Sinimusta Liike lyttää ETLA:n tuoreen tutkimuksen suomalaisvastaisena

Jaamme Sinimustan Liikkeen kannanoton.

Politiikka

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Suomi tarvitsee liki kolminkertaisen vuosittaisen nettomaahanmuuton Tilastokeskuksen ennustamaan maahanmuuttoon nähden. Etla perustelee väitettään huoltosuhteen muutostarpeella ja vaikutuksilla julkiseen talouteen. Tuoreen Etla-raportin ”Maahanmuutto ja työvoiman riittävyys” mukaan kansantalouden kasvu hidastuu ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus vaikeutuu, jos vuosittainen nettomaahanmuutto on vähemmän kuin 44 000 henkilöä nykyisellä ikä- ja sukupuolirakenteella. Tilastokeskuksen ennusteen mukaisella maahanmuutolla vähenee työikäinen väestö vuoteen 2070 mennessä lähes 20 prosenttia. Jos maahanmuutto nousisi 44 000 henkeen, työpanos kasvaisi Etlan mallilaskelmien mukaan lähes 10 prosentilla vuoteen 2040 mennessä ja noin 40 prosentilla vuoteen 2070 mennessä.

‒ Maahanmuuton vaikutukset julkiseen talouteen ovat kuitenkin simuloinneissamme selkeästi positiivisia. Työeläkejärjestelmän kannalta palkkasumman reipas kasvu tarkoittaa matalampia työeläkemaksuja ja muukin julkinen talous hyötyy maahanmuutosta verotulojen kasvuna. Valtion velan suhde bkt:hen olisi yli 40 prosenttiyksikköä matalampi vuosisadan vaihteessa, ja kestävyysvajekin pienenisi, toteaa Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

Sinimustan Liikkeen mukaan Etlan osoittama tarve perustuu käsittämättömän mielikuvituksellisiin olettamuksiin. Tähän mennessä maahanmuutto Suomeen on heikentänyt huoltosuhdetta, kasvattanut sosiaalimenoja ja polkenut osaavan ammattihenkilöstön palkkoja. Lisäksi sen ansiosta poliisin työmäärä on kuormittunut ja oikeuslaitos ruuhkautunut kasvaneen väkivaltarikollisuuden vuoksi. Tulijoiden koulutus, kielitaito ja sosiaalinen sijoittuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei paranna tulevaisuudessakaan huoltosuhdetta, vaan päinvastoin.

Etlan mukaan Suomen matalan syntyvyyden trendin muuttaminen politiikalla on hyvin vaikeaa, ja ratkaisut ovat syvästi yksilöiden ja perheiden yksityiselämään liittyviä. Tässä, kuten monessa muussakin kansantaloutta heikentävässä poliittisessa päätöksenteossa on kyse tahdosta. Suomen valtiovalta pystyy halutessaan tekemään nopeitakin muutoksia, jotka kääntävät valtion rahoituksen kansallisen edun puoleen ja kannustavat syntyvyyden kasvuun.

Sinimustan Liikkeen mukaan suomalaisia nuoria tulee kannustaa ja rohkaista varhaisempaan lasten hankintaan sekä lapsiluvun kasvattamiseen esimerkiksi palauttamalla tuloverotuksen lapsivähennys tai kehittämällä perustulomallista ”äidin palkka”, jossa lapsiluvun mukaan kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle maksetaan korotettua perustuloa. Sinimusta Liike esittää nuorille perheille kannustimeksi valtion takaamaa nollakorko-lainaa, joka kuittautuu lapsiluvun kasvaessa. Vakaa talous vähentää epävarmuutta tulevaisuutta kohtaan ja tukee kansalaisten perhemyönteisyyttä.

Yhteiskunnan on lisäksi edistettävä perinteisen perheinstituution arvostusta sen sijaan, että esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmissa mahdollistetaan lasten asennemuokkaus tavoitteena normalisoida liberaali irtosuhdekeskeinen pariutumiskulttuuri sekä epänormaalit sukupuoli-identiteetit.

Sinimusta Liike vaatii suomalaisen talouspolitiikan kokonaisvaltaista suunnanmuutosta kohti kansallista etua. Tämä tarkoittaa sosiaaliturvan lopettamista muilta kuin kantasuomalaisilta, ilmaista terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa vain kantasuomalaisille, kaikenlaisten maahanmuuttoon liittyvien erityispalveluiden karsimista, kehitysavun lopettamista ja irtaantumista kalliiksi tulevista kansainvälisistä sopimuksista.

Tarvittavaa työvoimaa löytyy uudelleenkouluttamalla työvoimapulasta kärsiville aloille, kun karsitaan järjestelmän sisältä, muun muassa hallintoportaista ja monenlaisista maahanmuuttoon liittyvistä organisaatiorakenteista kustannuksia. Suomeen on lähivuosikymmenten aikana paisunut valtava julkinen hallintokoneisto, jonka työtä tehostamalla on mahdollisuus lisätä tuottavuutta ja irrottaa uudelleenkoulutettavaksi työvoimaa aloille, joissa tarve on suurempi.

Sinimustan Liikkeen mielestä työllisyyspolitiikan eräs tärkeimmistä tehtävistä on turvata suomalaisten työllisyys koko maassa. Työttömyyden hoito täytyy uudelleenorganisoida yksilöllisemmäksi tueksi koulutuksen ja rekrytoinnin kautta. TE-toimisto ei voi olla hyödytön, kallis ja omaa koneistoaan työllistävä byrokratia, vaan palvelu, jonka avulla työ ja tekijä kohtaavat. TE-toimistojen järjestämien koulutusten tulee olla täydennyskouluttavia, ja uuteen ammattiin pätevöittäviä. Etäkouluttautumisen mahdollisuuksia täytyy kehittää ja oppisopimuspaikkoja lisätä. Myös opiskelun ja samanaikaisen työnteon tulee olla kannattavampaa, jotta opiskelijoilla on paremmat mahdollisuudet korkeampaan tulotasoon, joka vähentää riippuvuutta opintolainasta. Samalla opiskelijat saisivat aikaisin työkokemusta, mikä helpottaa työllistymistä tulevaisuudessa. Tämä myös mahdollistaisi paremmin alanvaihtajien uudelleenkouluttautumisen. Valtion tulee seurata aktiivisesti, millaiselle osaamiselle on tarvetta, ja ohjata sekä helpottaa kannattamattomien alojen työntekijöiden siirtymistä uusille aloille.

Lähde: Sinimusta Liike

Aktivismi Kotimaa Politiikka Rotu Sinimusta Liike

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Seant

    Vastaa

    on samaa tasoa kuin Jyrki Katainen sanoi toistakymmentä vuotta sitten Suomi 1.8 miljoonaa maahanmuuttaja 2020 mennessä, ei tullut, silti Suomi ei kaatunut.
    Sama juttu on nämä ilmasto ennustukset, joista suurin ei ole toteutunut, kuten Al Core vuosikymmeniä sitten, jäämeri olisi nyt sula läpi vuoden.

    • GLGL

      Vastaa

      CO2 itseasiassa aiheuttaa ilmaston viilenemistä.
      https://www.nature.com/articles/s41467-023–35799‑4

    • Teemu

      Vastaa

      Ei, vaan ikuisen kasvun korkovelkatalousutopiaa ylläpitääkseen pitäisi saada 1 800 000 uutta veronmaksajaa, mutta Katainen sanoo siinä haastattelussa sen olevan mahdotonta.

      https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

      Tuossa klippi ja missään kohdassa ei sanota, että maahan ollaan ottamassa 1,8 miljoonaa. Idioottikin ymmärtää sen olevan mahdotonta. Viime viikolla Ylen uutisissa sanottiin, että nyt tarvitaan 50 000 työperäistä maahanmuuttajaa 20 vuoden aikana eli miljoonan verran. En usko tuonkaan toteutuvan, vaikka tosin ukrainalaisia on nyt tullut tuota tahtia, mutta se varmaan on jo tyrehtynyt pienemmälle tasolle? Joku asiaa enemmän seurannut voi kommentoida.

      Eli oikeastaan nämä käsienheiluttelijoiden heitot ovat samaa tasoa vappusatasten, maahantunkeutujien tuoman kulttuurin rikkauden tai valtionvelan lopettamisen kanssa.

      • Suttung

        Vastaa

        Tuo miljoonan tai kahden maahanmuuttajan ottaminen on täysin laskennallinen juttu, jolla yritetään vain selittää, kuinka paljon Suomi taas velkaantuu. Eli niin ja niin paljon tarvittaisiin lisää miestyötunteja ja lisää tuotantoa, mutta eiväthän nuo investoinnit tule koskaan realisoitumaan. Ainoa pomminvarma fakta nyt ja tulevaisuudessa on velan ja sen korkojen kiihtyvä kasvu. Kokoomus toki lupasi alkaneella viikolla pysäyttää valtionvelan kasvun 2031 mennessä, joka tietenkin on vain sanojen virtaa vailla mitään syvempää merkitystä: kaikki raha on korollista velkaa, joten koko lause on täysin absurdi. Mitä Kokoomus todellisuudessa tarkoitti on, että valtionvelan ottamisen määrän kiihtyminen kääntyy 2031 mennessä heidän unelmissaan/valheissaan nollaan/miinusmerkkiseksi. Se ettei velkaa otettaisi lainkaan tarkoittaisi koko systeemin pysähtymistä. Olen kyllä miettinyt sitäkin. Ehkä tämä Agenda 2030 tarkoittaakin juuri sitä: ei päästöjä; Suuri nollaus.

  • TT

    Vastaa

    Globalistien vaatimukset ovat keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi Vihreä Siirtymä eli hiilipäästöjen (turha) vähentäminen hyötyisi suuresti, mikäli Suomen väkiluku maltillisesti pienenisi esim. jonnekin kahden-kolmen miljoonan tasolle. Suomen väkiluku on joka tapauksessa suhteutettava sille tasolle, minkä Suomen oma ruokahuolto pystyy pitämään yllä. Tällä hetkellä globalistit vaativat Suomen ruokahuollon alasajamista tai korvaamista ötököillä.

    Huoltosuhdeongelma on joka tapauksessa tilapäinen ja väestöpyramidi oikenee ajan kuluessa. Tosin globalistit ja kulttuurimarxistit ovat aiheuttaneet lapsiperhevastaisella propagandallaan ja kenties piikeilään ilmiön, jossa syntyvyys vajoaa vuosi vuodelta. Vaarallisille depopulaattoreille, kuten Bill Gatesille on tarjottu suora pääsy synnytysikäisten naisten elimistöön. Tämäkin on yksi ilmiö, joka laittaa miettimään, onko lasten synnyttäminen sekopäiden ja murhaajien johtamaan Suomeen sittenkään mielekästä. Toisaalta meitä painaa vastuu suomalais-ugrilaisen populaation selviytymisestä. SML on ainoa puolue, joka kantaa tästä aidosti huolta.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    TOISTOSSA ON TOTUUS, siis vielä kerran: S U O M I EI T AR V I T S E yhtään ainutta maahanmuuttajaa töihin, kaikki muut kannanotot ovat pelkkiä mielipiteitä, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden ja todellisuuden kanssa!

  • Mistä noita idiootteja oikeen sikiää

    Vastaa

    Etla on kuspäiden keskittymä.

    • Joonas Jonne

      Vastaa

      Yliopistoista.

  • Nimetön

    Vastaa

    Suomi, tuo parasiittien luvattu maa

  • Teemu

    Vastaa

    50 000 maahanmuuttajaa 20 vuoden ajan. Siinä on suunnitelma. Kuulostaa hienolta! Mitä sitten? Onko sitten game over ja happy ending? Ei, vaan sama rumba jatkuu: maahanmuuttajat ovat porsineet maahan lisää ruokittavia suita ja hoidettavia eläkeläisiä & muuten vain työttömiä. Lisää, lisää, lisää. Kasvua, kasvua, kasvua. Paikoillaan olo ei ole hyvä, kun marksilaisuuden sääntöjen mukaan mennään. Kaiken täytyy pysyä jatkuvassa liikkeessä. Miettikää nyt hetki kuka sitä loputonta talous- ja väestönkasvua tahtoo! Kumpikaan noista ei ole edes mahdollinen asia. Pankkiirit tietävät sen itsekin, mutta korkovelkatalous perustuu siihen, että jostakin on puute jatkuvasti. Pysähtyä ei saa. Asiat eivät saa olla hyvin. Muutos ja sota ovat toivottuja asiantiloja. Välissä saattaa nopeasti näyttäytyä rauha, vauraus ja vakaus. Ja se (maahanmuuttajien) työttömyyskään ei vaivaa, sillä koko EU perustuu tulonsiirtoihin. Eivät todelliset päättäjät vahingossa asioita tähän jamaan saata. Kaikki on suunniteltua. Ei Suomeen miljoonaa maahantunkeutujaa oteta siinä toivossa, että kaikki menisi hyvin. Tahdotaan ongelmia, joita sitten ”ratkaista” eli lykätä eteen päin, jolloin voidaan pumpata lisää korkovelkaeuroja kansakunnan päälle.

  • Julli

    Vastaa

    Ulkomaisen koulutetun väestön tai ulkomaisen koulutettavaksi kelpaavan väestön tuominen Suomeen erityisesti kehittyvistä maista työtä tekemään Suomen ja suomalaisten hyväksi on nykyajan orjuuttamista ja röyhkeää valtiollisen tason hyväksikäyttöä.

    Ihmisten pitäisi saada kehittyä ja kasvaa omassa tutussa kulttuuri- ja väestöyhteisössään ja näin rakentaa omia yhteiskuntaan tuleville sukupolville.

    Jos kehittyvien maiden vähänkin kyvykkäämmät yksilöt houkutellaan länsimaihin, ketkä rakentavat kehittyvistä maista parempia yhteiskuntia? Vaihtoehdoksi jää vähemmän kyvykkäät.

    Vähemmän kyvykkäiden rakentamista yhteiskunnista maailmalla on useita esimerkkejä. Suurin osa näistä esimerkeistä on ehdottomasti Afrikasta.

    Kehitysapu, jos sellaista halutaan jatkossakin maksajan oman hyvän mielen takaamiseksi maksaa, pitäisi kehitysapu muuttaa koulutukseksi kehittyvien maiden asukkaille. Koulutuksen saaneille pitää myös asettaa vähintään 10 vuoden velvollisuus toimia omassa yhteiskunnassaan koulutuksensa puitteissa.

    Näin kolmansilla mailla olisi todellinen mahdollisuus kehittyä eikä mahdollistettaisi kolmansien maiden kansalaisten valtiotasoista hyväksikäyttöä länsimaisissa yhteiskunnissa.

  • Juhis

    Vastaa

    Yle rummutti eilen lauantaina miten suomalaiset ovat säästäneet kovin sähköä. Pakkohan se on laittaa lämmitykset pienelle pakkasillakin, kun kWh tunti maksaa yli 40 senttiä. Suomelle käy vielä kuten mustalaisen hevoselle eli opimme olemaan syömättä. Mutta olkaamme ylpeitä 5 %:n sähkönkulutuksen pienentämisestä pakon edessä. Toinen Ylen ”uutisessa” korvaan särähtänyt tieto oli se, että viikolla tehtiin Suomen tuulisähköntuotannon ennätys, mutta ei tuulen takia, vaan ennätyksellisen korkean käytössä olevan kapasiteetin takia. Olen tässä talvikuukausinakin pyöräillyt 1000 km kuukaudessa eli pihalla tulee oltua runsaasti. Torstaina ja perjantaina eli 9. ja 10.2.2023 oli kovin tuuli (länsi/etelä), jonka olen koskaan todistanut. Käsittääkseni pohjois-Suomessa oli vieläkin kovempi tuuli kuin alempana ja myräkkää oli koko maassa. Jos näillä keleillä ei ennätyslukemiin päästä tuulen takia, niin taitaa olla jotakin mätää tuossa koko propellibisneksessä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi