Puolan ja Unkarin hallitusten välit jälleen lämpenemässä

Ukrainan konflikti aiheutti säröjä maiden välille, sillä geopoliittisista ja historiallisista syistä puolalaiset ovat perinteisesti olleet unkarilaisia länsimielisempiä.

Politiikka

Ukrainan konfliktin myötä tulehtuneet Puolan ja Unkarin hallitusten väliset suhteet ovat parantumassa, uutisoi Bloomberg. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoi julkisesti maiden lähentymisestä.

Puola ja Unkari ovat viime vuosina olleet Euroopan johtavia konservatiivisiin ja isänmaallisiin arvoihin pohjaavia hallintoja. Molemmat valtiot ovat vastustaneet tiukasti muun muassa värillisten massamaahanmuuttoa Eurooppaan, homolobbausta, kommunistien valtaa julkisissa virastoissa ja EU:n liittovaltiokehitystä.

Ukrainan konflikti aiheutti säröjä maiden välille, sillä geopoliittisista ja historiallisista syistä puolalaiset ovat perinteisesti olleet unkarilaisia länsimielisempiä. Nyt Puolan pääministeri on kuitenkin sitoutunut rakentamaan uuden liittolaisuuden Unkarin kanssa, vaikka hallitukset eivät jakaisikaan täysin samoja geopoliittisia näkemyksiä.

Lähde: Bloomberg

Euroopan unioni Isänmaallisuus Kansallismieliset Kansallismielisyys Maahanmuutto Politiikka Puola Sota Ukraina Ulkomaat Unkari Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kasaarien nousu ja tuho

    Vastaa

    Ehkä ne nyt katselevat Ukrainan maa-alueita ihan uusin silmin. Puolahan on havitellut Karpaatteja itselleen monet kerrat. Ja miksi Ukarillekkin kelpaisi valmiiksi viljelty maa. Eikä varmasti Itävaltakaan pistäisi pahaksen pientä laajennusta. Vaikka ihan siihen toisen maailmansodan rajoihn asti.

    Unkarista on tulossa hyvää vauhtia tynkävaltio jos ympäristövaltiot ottavat osansa. Kokonaan toinen kysymys on, jääkö Unkarista mitään jäljelle.

    • joo

      Vastaa

      Ymmärsin viimeisen virkkeen siten että Ukrainan tilalle oli hupsahtanut Unkari.
      Jos kuitenkaan kyseessä ei ole köpö (joihin itsekkin sorrun) niin avaisitko ajatusta hieman.

    • GLGL

      Vastaa

      Ehdottomasti noin. Oletettavasti siellä on jo päästy sopuun, miten Ukrainan maa-alueita jaetaan sitten, kun se luhistuu. Ilmeisesti Unkari on sitoutunut puoltamaan isojen alueiden siirtämistä Puolalle. Puola sitten puolestaan demppaa EU:n Unkariin kohdistuvaa raivoamista.

  • Timppis

    Vastaa

    Hyvä juttu molemmille.

  • juha II

    Vastaa

    Onkin tyhmää pelata EU:n ja globalistien pussiin, sillä nuo molemmat maat ovat olleet kiviä ilmiselvien murhaajien kengissä. Ulkopolitiikka ja sisäpolitiikkaa ovat luonnollisesti erottavia tekijöitä, jotka jotka johtuvat geopoliittisesta asemasta kuten aikanaan oli YYA-sopimus Suomen ja NATO Norjan laita. Molemmat maat silti lukeutuivat aikanaan pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin kaiketi nykypahiksen presidentti Urho Kekkosen pitäen lujasti kiinni pohjoismaisesta yhteistyöstä. Vaikka Neuvostoliitto vartio mustasukkaisesti jokaista Suomen liikettä länteen päin. Kekkosta voi aikalaisena verrata nykypäivän voimakastahtoiseen ja itsenäiseen Unkarin presidentti Viktor Orbaniin, jolla on munaa vastustaa EU:ta niin kuin Kekkosella Neuvostoliittoa. Kekkosta mustamaalataan raskaasti niiden taholta, jotka ovat itse kuin ruumenia viljan joukossa. Ja mitä nuo rikkiviisaat maansa pettäneet niljakkeet ovat saaneet aikaan Suomelle ja sen liian hyväuskoiselle ja rehelliselle kansalle? Jokainen kunnian ihminen tietää vastauksen ITSE111

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Koittakaa nyt rauhoittua noissa hulluissa jakosuunnitelmissanne. Ryssänperkele se vain pyrkii ”uusjakoon”, ei muut.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi