Maria Ohisalo käskyttää poliisia rokotekriitikoiden suhteen – kesällä oli eri ääni kellossa

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Twitterissä "keskustelleensa" (lue: käskyttäneensä) poliisia sen suhtautumisessa lasten koronarokotuksista huolestuneisiin kansalaisiin.

Politiikka

Rokotuksista huolestuneet kansalaiset ovat jalkautuneet kouluihin valistamaan ihmisiä rokotehaitoista, mikä ei rokotuksia pakottavalle sisäministerille kelpaa. Hän onkin ottanut yhteyden poliisiin ohjeistaakseen näitä, vaikka Suomessa on virallisesti vallan kolmijako, eli poliitikkojen ei tule puuttua poliisin toimiin.

Poliisi onkin noudattanut sisäministerin käskyä ja pidättänyt rokotekriitikkoja perjantain aikana.

Vielä kesällä Ohisalolla oli poliisin ohjeistamisen suhteen toinen ääni kellossa, kun Elokapina piti mielenosoitusta Helsingissä. Kun Ohisalolta kysyttiin, miksei hän puutu mielenosoitukseen, vetäytyi hän kolmijako-verhon taakse ja vastasi:

”Minusta on ihanaa elää maassa, jossa sisäministeri ei ohjeista poliisia mielenosoituksissa kuten Valko-Venäjällä […] Sen ei pitäisi olla poliitikkojen asia päättää, millä tavalla mieltä osoitetaan […] Poliisi tekee tätä punnintaa poliisilain ja perustuslain nojalla, että missä menevät perusoikeudet, ja mistä aiheutuu kohtuutonta haittaa yhteiskunnalle. Se on poliisin operatiivisen tason toimintaa.”

Tuolloin hän kiisti tiukasti puuttuneensa poliisin toimintaan mielenosoituksen suhteen. Jostain syystä tällä kertaa Ohisalolla on eri ääni kellossa.

Lähteet: Iltalehti, Twitter

Aktivismi Elokapina Hyvinvointi Koronavirus Kotimaa Mielenosoitus Poliisi Politiikka Rikos Rokotteet Talous Teknologia Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tyrsky

    Vastaa

    Asetelma on nyt toinen kuin Elokapinan mielenosoituksen aikaan. Nyt Ohisalon pitää huomioida tämä:
    https://www.partisaani.com/news/enemies/2021/08/12/kymmenien-miljoonien-kaupat-veronmaksajat-ostivat-ohisalon-miehelta-tappiollisen-bisneksen/

    Ohisalo tietää, että tässä muuttuneessa tilanteessa täytyy selvittää ketkä poliiseista ovat valmiit edistämään uraansa ns. ehdollistetun lojaliteetin periaatteella.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Meillä on äärimmäisen vastenmielinen sisäministeri.
    Hän ei piittaa pätkääkään lasten terveydestä, vaan toimii ainoastaan globalistien äänitorvena.
    Tuomio tuolle ämmälle pitäisi julistaa suomalaisvastaisesta toiminnasta.
    On kummallista, kun haittavaikutuksia tuodaan julki ja niistä halutaan julkista keskustelua, sekä kyseenalaistetaan ylipäätänsä rokotteiden tarve tässä ”pandemiassa” varsinkin lasten osalta, niin sinut pyritään vaientamaan hyvin nopeasti sen sijaan, että alettaisiin puhumaan faktoista.

  • Sirkusapinat

    Vastaa

    Hmm… Meillä ei ole enää pitkään aikaan ollut vallan kolmijakoa. Se purettiin nimikkeellä ”presidentin valtaoikeuksien kaventaminen”. Sen jälkeen oikeuslaitos alistettiin poliittisten toimijoiden alle ja presidentiltä vietiin valta. Samalla kertaa Suomi lakkasi olemasta puoleeton itsenäien valtio ja se muuttui ”osaksi EU:ta tai muuta vastaavaa liittovaltiota”. Myös Suomen kansa putosi pois suojeluksesta. Sitä ennen ”Suomen työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa” hävisi perustuslaista.

    Kaikki nämä jotta poiittisen sirkuspellet pääsisivät pätemään kukin haluamallaan tavalla.

    Usei sanotaan että kestihä Suomi kaksi kautta Haloskaakin, mutta totuus on toinen. Kovisto aloitti kansamme omaisuuden varastamisen ja Haloska peesasi minkä ehti. Ähkysaaern ei sitten enää tarvinnutkaan juuri pistää tikkua ristiin. Riitti että se matkusteli veronmaksajien piikkiin ympäri maaailmaa. Taisi kautenaan jäädä vain kolme maata missä se ei käynyt.

    Ja toiset vielä hehkuttaa että ”Jos nukkuvat saataisiin uurnille niin SITTEN persut muuttais kaiken kullaksi”.

  • Sikamaista hyväksikäyttöä

    Vastaa

    Kun asia sanotaan selkokielellä: sisäministeri Ohisalo käy sotaa omaa kansaa vastaan joka on verhottu erilaisiin ohjelmiin ja ilmaisuihin kuten vedätykset ilmasto ja korona asiassa.
    Poliisia käytetään häikäilemättä vallan väärinkäyttöön vihreän globalisti sisäministerin, ja punavihreän hallituksen globaalin agendan edistämiseksi.

  • Sinä ensin

    Vastaa

    Montakos piikkiä raskaana oleva Ohisalo on itse tähän mennessä ottanut, ja ottaako ne kaikki jotka tarjotaan? Ihmetteleepi asiasta sillai kiinnostunut. Ja jokohan on Li Andersson varannut vauvalleen rokotusajan, sillä ei tässä kauaa mene kunnes rokotushimo laajennetaan pienimmille myös. Siitä vaan rohkeesti tyhmällä junttikansalle ESIMERKKIÄ! Hopi Hopi.

    • Ramses I

      Vastaa

      Ei Maria ota eikä anna antaa piikkiä lapselleen, jos ottaa itselleen se on vaan keittosuolaliuosta (fake).

  • Erkki

    Vastaa

    Tämä Ohisalon toiminta on jo syvän rikollista, sotarikosten ja kansanryhmien alistamisen tasolla. Siitä näkyy millä asialla feikkivaaleilla valitut näyttelijäglobalistit ovat. Todella rikollista. Ja 70 miljoonaa hävisi veronmaksajilta samaan aikaan..

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi