PS-nuorten pääsihteeri kannustaa turhiin abortteihin

Aborttien huippuvuonna 1973 tilastoitiin 23 000 aborttia.

Valeoppositio

baby, heart, womb

Perussuomalaisten nuorisojärjestön pääsihteeri Laura Jokela kannustaa Twitter-tilillään suomalaisia turhiin abortteihin. Hän otti kantaa Texasin uuteen aborttilainsäädäntöön käyttämällä nykyinen vuosi ‑argumenttia.

”Vuosi 2021 ja maailmassa laaditaan lakeja, joilla tehdään #abortti käytännössä mahdottomaksi. Abortit ei lopu kieltämällä, mutta laki voi pahimmillaan päättää monen naisen elämän, kun abortteja joudutaan tekemään kotikeinoin”, hän kirjoittaa.

Suomen abortit hyväksyvä lainsäädäntö on ollut voimassa jo vuodesta 1970. Pelkästään vuosien 1987–2019 välillä abortteja tehtiin 350 000 kappaletta. Toisin sanoen sadat tuhannet suomalaiset ovat jääneet syntymättä turhaan, sillä jokainen abortti tuskin on ollut perusteltavissa esimerkiksi kehitysvammalla. Lisäksi syntymättömistä moni olisi jo alkanut lisääntymään, mikä vain lisää aborttien vuoksi syntymättä jääneiden määrää.

Suomalaisten absoluuttinen määrä on koko ajan vähenemään päin, mikä toimii maahanmuuton kannattajille argumenttina ottaa Suomeen ulkomaalaisia korvaamaan suomalaisia. Oikea ratkaisu asiaan olisi suomalaisten syntyvyyden nostaminen.

Perussuomalaisten kuohitulle nuorisojärjestölle asia ei kuitenkaan ole ongelma. Avoin liberaalin aborttilainsäädännön kannattaminen kertoo paljon yhdistyksen kansallismielisistä arvoista.

Lähde: Twitter

Abortti Filosofia Historia Hyvinvointi Kotimaa Kulttuuri Kulttuurimarxismi Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Väestönvaihto Valeoppositio Valkoinen rotu Valkoinen syntyvyys Valkoisten kansanmurha Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Jos ei saa aborttia Texasissa voi sen mennä teettämään johonkin toiseen osavaltioon. 

    https://www.fatherly.com/love-money/states-where-abortion-is-legal-map/

  • Snif

    Vastaa

    Perse nuorilta jäi se tärkein syy taas unholaan, ei vahingossa vaan ihan tarkoituksella.
    Sillä sehän ei käy persuille että olisivat ilmoittaneet että raiskaukset ja nimenomaan islamistien tekemät raskaudet olisivat mitenkään olleet syypäitä moniin abortteihin.
    Persut on näköjään niitä hinku uskovaisia jotka synnyttäisi kersan vaikka sen olisi ilamsiti raiskaaja saanut aikaan, ei helvetti.

  • Moesoe

    Vastaa

    Älkää missään tapauksessa käyttäkö PS-Nuorten nimeä tässä artikkelissa. PS-Nuoret oli kunniallinen järjestö, PS-Nuoriso on sodomiittien liberaalijärjestö.

  • Snif

    Vastaa

    Suomalaisuus ei nouse jos islamisti raiskaa naisen joka tulee raskaaksi, tuolloin ei ikinä pidä tuota helvetin äpärää synnyttää vaan tehdä aina abortti, ei ole muuta vaihtoehtoa.
    Tunsin yhden nuoren naisen jonka 3 helvetin kamelinaamaa raiskasi, suku ei antanut tehdä aborttia kun selvisi että nainen oli raskaana raiskaajille. lopulta naiselta hävisi elämänhalu kokonaan ja meni sitten kerran metsään ja hirtti itsensä.
    Joten ei varmaan pitäsi olla kellekkään epäselvää että luen aika helkkarin kriittisesti tätä kirjoitusta.

    • pvh

      Vastaa

      Tässä kirjoituksessa ei taideta puhua minkään absoluuttisen aborttikiellon puolesta.

    • realisti

      Vastaa

      Suomessa on kuitenkin laillista tehdä abortti ’sosiaalisista’ syistä, mikä varmasti on estänyt monen suomalaisen syntymän.

    • Nen

      Vastaa

      Tämän maailman hulluus ja väkivalta ei ole sen kohtuun tapettavan tietoisen olennon vika. Tappaminen (ja raiskaaminen) on aina väärin. 

      Sen lisääminen tässä tilanteessa ei auta asiaa. Se miksi jotkut ylipätään raiskaavat ja tekevät vastaavaa pahaa: se juurisyy tulisi selvittää ja poistaa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Persujen Laura Jokela on yksi pahimpia valekansallismielisiä.
    Tässä muutama vuosi sitten Helsingin PS-nuoret julkaisivat pride-viikolla kuvan, jossa kaksi naista suuteli keskenään ja kuvatekstinä oli ”kansallismielisyys voi näyttää myös tältä”, toinen kuvassa olevista naisista oli juurikin kyseinen Laura Jokela.
    Että sellaisia ”kansallismielisiä”.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Jos aborttia kaupataan sivistysvaltiossa vuonna 2020 ehkäisykeinona niin jotain on pahasti pielessä. Abortti on lääketieteellinen toimenpide, eikä ole riskitön. Lisäksi se saattaa traumatisoida niin teettäjän kuin tekijän.

  • Tomppa

    Vastaa

    Mitä Tynkkynen edellä, sitä Jokela perässä. Näin se puolue mädätetään sisältä päin pikku hiljaa. Eikä kukaan puolueessa huomaa mitään?

  • Ei voi suositella

    Vastaa

    Voin kertoa teille että kun nainen tekee abortin, niin se on sama kuin olisi tappanut jonkun. Nainen kantaa syyllisyyttä mukanaan loppuelämänsä eikä se tuska ikinä hellitä. Ja joka vuosi kun olisi lapsen syntymäpäivä, abortoitu lapsi tulee mieleen.

    Älkää ikinä suositelko aborttia. Se kalvaa ihmisen sisältä ontoksi. Pitää olla todella painavat syyt abortille, jotta mielenrauha ei järky. Sosiopaatit ovat tietysti erikseen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    baby, heart, womb