Koraaneja polttanut Salwan Momika karkoitetaan Ruotsista – katujengiläiset saavat jäädä

Ruotsista saa kenkää polttamalla Koraanin, mutta ei kuulumalla katujengiin, tappamalla ihmisiä kadulle ja myymällä huumeita.

Pohjoismaat

Ruotsin maahanmuuttovirasto on vahvistanut, että Koraaneja polttaneen Salwan Momikan oleskelulupaa ei uusita. Päätöksen mukaan Irakin kansalainen Momika karkotetaan Ruotsista. Lisäksi hänelle on asetettu viiden vuoden paluukielto maahan. Momikan määräaikainen oleskelulupa päättyy 16. huhtikuuta ensi vuonna.

Momika on vastannut päätökseen ilmoittamalla aikovansa valittaa siitä. Hän on kertonut ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle, ettei aio poistua Ruotsista: ”Aion elää ja kuolla Ruotsissa. Maahanmuuttoviraston päätös vaarantaa henkeni. Epäilen, että maahanmuuttovirastoa on painostettu poliittisesti”, Momika totesi.

Salwan Momika on tunnettu useista Koraanin polttamistapauksista Ruotsissa viime vuosina. Kuvat ja videot teoista ovat levinneet maailmanlaajuisesti, herättäen kritiikkiä monissa muslimimaissa. Momika on aiemmin ilmaissut, että hänen tavoitteensa on ollut saada Koraani kielletyksi Ruotsissa.

Rotumuukalaisen häätäminen on tietysti iloinen uutinen, mutta kummastusta on herättänyt, että Ruotsista saa kenkää polttamalla uskonnollisen huuhaa-opuksen, mutta ei kuulumalla katujengiin, tappamalla ihmisiä kadulle ja myymällä huumeita.

Lähde: HS

Karkottaminen Koraani Monikulttuurinen rikollisuus Pohjoismaat Rikos Rotu Ruotsi Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Heikki Salama

    Vastaa

    ”… noudattamalla oikeusvaltioperiaatetta…”

  • pöh

    Vastaa

    Vaikka nyt en mitään kirjarovioita kannata, niin tuohan oikeasti tapetaan siellä Irakissa.

    • nimellinen

      Vastaa

      Eipä näytä vihervasemmistoa kiinnostavan..

  • Salomon

    Vastaa

    Raiskaaja-pedofiilejä, murhaajia tai jengirikollisia ei saada karkoitettua. Poltappas satukirja, jo pomppaa! Olis polttanu talmudin, vesseli itsemurhautu välittömästi

  • Nimetön

    Vastaa

    Ihailen kyllä näissä uskontoasioissa Viroa, sillä yhteensä 64 prosenttia kansasta on uskonnottomia, eikä maassa ole mitään Vatikaanin jatketta, eli valtionkirkkoa. Sen sijaan maan pakanauskonnot ovat nousussa.

  • Pekka j

    Vastaa

    ainakin Suomessa nämä katujengit ovat toisen polven matuja, siis kansalaisia ! Suomessa kansalaisuuden voi poistaa lähinnä maanpetos tilanteessa, veikkaan että ei ole helppoa myöskään Ruotsissa ? Nämä uhoojat voisi joskus tutustua lakeihin, ennenkuin alkaa kertomaan mielipiteitä ?

  • Leif

    Vastaa

    Tällaisissa tapauksissa huomaa Elin Ersonien ja muiden ”ihmisoikeus” – jeesustelijoiden sadismin. Sama porukka, joka vastustaa eurooppalaisia raiskaavien ja hakkaavien arabien palautuslentoja ”hengenvaaraan” vedoten, ovat kuitenkin valmiita lähettämään ”haavoittuvassa asemassa” olevan arabin varmaan kuolemaan, mikäli tämä tekee jotain poliittisesti epäkorrektia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Pitääkö sitä kansalaisuutta antaa kenellekään maahanmuuttajalle? Ainakaan jonkun yksinkertaisen prosessin mukaan. Koko kansalaisuuksien jakaminen on USA:sta lähtöisin, kun maata rakennettiin ja tarvittiin eurooppalaisia sinne. Sen jälkeen samaa toteutettiin toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa, kun piti miesvahvuutta nostaa sekä teollisuudessa, että sen pelossa, jos tuleekin kolmas maailmansota. Mutta nykyaikana kansalaisuuksien jakelu on mielipuolista. Ei arabimaissakaan jaella kansalaisuuksia intialaisille tai pakistanilaisille, ne on siellä töissä ja palaavat kotiinsa, kun tilanne vaatii. Somaliassakin on tällä hetkellä noin 20 miljoonaa asukasta, jos siellä olisi oikeasti huonot olot, ne 20 miljoona olisi jo Euroopassa. Kansaliausuuden myöntäminen on vain oikeus elinikäiseen loisimiseen ja hyväksikäyttöön sekä itselle, että tuleville lapsille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi