Video: Arabi puukotti naista ja pikkutyttöä keskellä päivää – Luokitellaanko teko terrori-iskuksi?

Poliisi kertoo vielä tutkivansa teon motiiveja.

Pohjoismaat

Ruotsin Göteborgissa koettiin hiljattain kauhunhetkiä, kun rotumuukalainen nimeltä Milad Salari puukotti kahta ihmistä keskellä kirkasta päivää. Salari oli lähestynyt 10-vuotiasta tyttöä ja sitten yhtäkkiä puukottanut tätä vatsaan. Myös tytölle oletettavasti sukua oleva 65-vuotias nainen sai puukosta tullessaan tämän avuksi.

Nainen kärsi tilanteessa lieviä vammoja, kun taas sairaalaan päätyneen tytön vammat ovat vakavia mutta hänen tilansa vakaa.

Salari saatiin pysäytettyä rohkeiden sivullisten tultua väliin ja laitettua rotumuukalaisen aisoihin. Poliisi sanoo tutkivansa teon motiiveja.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pohjoismaat Rikos Rotu Ruotsi Ulkomaat

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Arabin kotoutumiseen oli annettu liian vähän rahaa ja niinpä arabin hermot olivat riekaleina. Siksipä kotoutumiseen on annettava lisää rahaa, jotta kultamunien kuoriutuminen ei häiriintyisi.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    yksittäistapaus numero 13376267…

  • Pekka j

    Vastaa

    Tuollainen tyyppi joka puukottaa 10 vuotiasta lasta, pitäisi lopettaa paikalla, on tekonsa takia menettänyt ihmisoikeutensa. Jos joutuu vankilaan, ja kukaan ei sitä siellä tapa, niin kun vapautuu niin toistaa tekonsa varmasti.

    • IPG

      Vastaa

      Nuo pitäisi lynkata paikalla. Mutta se pilaisi sitten elämän tekijöiltään. EU on kansalaisiaan vastaan. Kuseen myös joudut, jos nettiin kirjoitat faktoja näistä importoiduista raiskareista, huumekauppiaista ja tappajista. Joudut ”vihapuheesta” linnaan. Samaan aikaan ISIS-puukottaja kulkee vapaana viidellä eri passilla.

  • Alexander Stubbido

    Vastaa

    Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

  • Suomitonttu

    Vastaa

    Taitaapi olla Iranilainen eli persialainen eikä arabi, jos nyt pikkutarkkoja ollaan.
    Jojatapuksessa tämäkin yksilö on tehtaillut jatkuvasti rikoksia ja tähän katastrofiin sitten päädyttiin.
    Kehut sivullisille jotka taltutti tuon saatanan.

  • Raimo

    Vastaa

    Kulttuurieroja. Ruotsalaisten pitää sopeutua. Lämpimistä maista tulleilla on erilainen tapa lähestyä. Ilmasto- ja sota-ahdistus myös vaikuttavat. Kotkassahan oli meilläkin kivoja kokkaushetkiä tuossa joku vuosi takaperin, kun irakilainen keitti toisen pään.

  • Jättehärligt

    Vastaa

    Muslimeillahan on tapana lahdata pikkutyttöjä ruotsissa, joskus puukolla joskus rekalla. Ihan normaalia muslimikäyttäytymistä, se on rasismia kyseenalaistaa normaalia harrastetoimintaa! Sitäpaitsi pikkutyttö varmasti katsoi muslimia ISLAMOFOBISESTI! Oliko tytöllä huntu? EI. Oliko tytöllä miespuolinen sukulainen mukanaan? EI. Tyttö oli siis huora joka pitää tappaa. Normaalia muslimitoimintaa, eikä nyt mennä unohtamaan että ruotsi on muslimimaa jossa muslimit sekä islam määrää. Tätä vasemmisto tilasi ja tätä vasemmisto sai, roppakaupalla. Nyt saadaan nauttia!

    • REV 3:9

      Vastaa

      ”Tätä vasemmisto tilasi” ei. tätä ei ole kukaan muu tilannut kuin juutalaiset.

  • Pekka j

    Vastaa

    Kertokaa nyt ihmiset miten se oikein menee, kun muslimit puukottaa ihmisiä tai ajaa tahallaan väkijoukkoon tappaen useita. Miten jollain logiikalla saadaan syylliseksi juutalainen? En ymmärrä kertokaa !

  • SaddamHussein

    Vastaa

    Vanhan Israelin malliin pitäisi kostaa mamuille rikoksistaan. Tuon vanhan mallin mukaan rikollisen ja hänen vanhempiensa ja sisarten asunnot räjäytettiin.
    Vain EHKÄ silloin nämä elämäntaso pakolaiset miettisivät hetken.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi