Terrori-iskun lapsiuhrin hautaa häpäisty yli 100 kertaa

Uhrin isä kertoo yllättäneensä laittomasti maassa olevan rotumuukalaisen häpäisemästä tytön hautaa.

Pohjoismaat

Ebba Åkerlund kuoli vain 11-vuotiaana Tukholman terrori-iskussa, missä rotumuukalainen Rakhmat Akilov ajoi islaminuskon motivoimana rekalla väkijoukkoon vuonna 2017. Kuolleen tytön isä, Stefan Åkerlund on kertonut Ebban haudan tulleen häväistyksi kuluneiden vuosien aikana yli sata kertaa.

Stefanin mukaan viime kerralla Ebban syntymäpäivän jälkeen 7. kesäkuuta haudalla oleva lyhty oli rikottu ja jätettyjä esineitä varastettu.

”Tulen surulliseksi, kun tulen tänne ja joudun näkemään, kuinka joku on vandalisoinut hautaa ja myös varastanut siitä. Minulla oli vain yksi lapsi ja tulen tänne kymmeneltä joka aamu toivottamaan Ebballe hyvät huomenet ja joka ilta kuudelta toivottamaan hyvää yötä,” Stefan kommentoi.

Mies myös kertoi vuonna 2018 yllättäneensä laittomasti maassa olevan rotumuukalaisen häpäisemästä Ebban hautaa ja tämä tunnusti häpäisseensä paikallisia hautoja jo viimeisen vuoden ajan.

”Yllätin hänet itse teosta, kun hän kaatoi kynttilävahaa Ebban haudalle. Poliisi vapautti hänet vain tunnin kiinnioton jälkeen.”

Stefanin somepäivitys tyttärensä haudan häpäisemisestä.

Lähde: Breitbart

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pohjoismaat Rikos Rotu Ruotsi Ruotsin muslimiyhteisö Terrorismi Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta Valkoisten kansanmurha

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Piikivi

    Vastaa

    Häpäisy saa ilmeisesti jatkua, koska ukko vapautettiin nopeasti. Ruotsi saisi hävetä, ei edes pienen lapsen hautarauhalla ole väliä.

    • enkeksinimee

      Vastaa

      Ihan normaalia tollanen Ruotsissa. Ihmettelen miten NPC:t eivät voi mitenkään herätä

  • Valkoinen

    Vastaa

    Onneksi eräs uusseelantilainen sankari kosti tämän teon. Meillä on oikeus tehdä mitä tahansa valkoisten kansanmurhaa vastaan!

    • Metsäkulma Murre

      Vastaa

      Todellakin… Tarrant oli pahastunut Ebba-tytön surmasta ja haudan päivittäisistä häpäisyistä. Se oli eräs hänen motivaattoreistaan. 

      Linkki uutiseen, jolla on kuva Brenton Tarrantin twitter-viestistä.
      https://heavy.com/news/2019/03/brenton-tarrant/

  • Suvakit kommentoikaa!

    Vastaa

    Kuinkas tässä näin on päässyt käymään? Asettuisitteko matun puolelle, jos lapsenne kohtaavat väkivaltaa näiden loisten taholta?(Suvakit vastaa:”No TIETENKIN asetumme, koska emme ole mitään nazeja ja elä 30-luvun Saksassa!”)

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Minkähänlaisia perustein suvakkien ja muslimien keskuudessa haudan häpäisy oikeutetaan? 

    Jokin ajatusrakennelma ja sitä johtuva häpäisyn hyväksyntä kannustaa häpäisijöitä häpäisemään hautaa. Häpäisijät itse uskonevat olevansa uhreja ja siksi oikealla asialla.

  • juha II

    Vastaa

    Rikkaalla Ruotsilla olisi rahaa laittaa paikalle ympärivuotinen ja vuorokautinen vartiointi kuin kunniavartiosto. Mutta sehän olisi rasistista ja peräti natsismia.

  • Ismo Meinander

    Vastaa

    Eikö nyt jumalauta kuolleenakaan saa olla valkoinen tyttö rauhassa?! Etsisin ja polkisin mutaan jokaisen noista haudanhäpäisijöistä, jos olisin hänen isänsä.

  • Late

    Vastaa

    Kehitysmaa musut on vaikeasti jälkeenjääneitä joiden henki ja elämä ei ole edes raatokärpäsen arvoinen

  • Päättäjämme

    Vastaa

    Näin vuosien jälkeen voi sanoa että ruotsalaiset ovat halunneet tällaisen tilanteen ja tämä kuuluu ruotsalaiseen kulttuuriin. 

    Jos he eivät olisi halunneet tätä niin vaaleissa olisi valittu ihan eri ihmiset johtoon. 

    Muuten, kuka on katsonut meidän ikivänkyrä-paavoa ja sen kasvonpiirteitä? Sehän on pesunkestävä koukkunokka.

  • Terno Blomerus

    Vastaa

    Eixtää Åkerlund oo romani?

    • Observer

      Vastaa

      Åkerlund on ihan normi ruotsalainen sukunimi ja tuon kuvan nurkassa näkyy Stefan Åkerlindin profiilikouva. Eipä näytä mielestäni mannelta.

      • Sammy

        Vastaa

        Kaikki Suomen romanit ovat Ruotsin kautta tulleet kivempaan maahan eli Suomeen oleilemaan. Tämän takia kaikkien nimi on Friman, Lindberg, Lundberg, Lundborg tai Åkerlund. Olisi jännä tietää millaisia nimiä romaneilla oikeasti oli joskus aikoinaan. Varmaankin melko itämäisen kuuloisia ovat olleet.

  • Timppis

    Vastaa

    Jaa en ole ikinä nähnyt punahiuksista romania mutta tiedä häntä.

  • EV

    Vastaa

    Ruotsin valtio ei tule suojelemaan tämän tytön hautarauhaa saatika isää, Ruotsin valtio ei kykene eikä edes halua suojella ruotsalaisia. Oliskohan vaikkapa PVL:n aika pistää vartiosto pystyyn kyseiselle hautausmaalle?

  • Juuso

    Vastaa

    Ihanan monikulttuurista toimintaa

  • anonyymi

    Vastaa

    Tarrantin teko oli oikeutettu, ja tämän uutisen jälkeen pitäisi sen tapahtua kaksi kertaa uudelleen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi