Provinssirock viskasi kansanedustajan pihalle ja levitti ”ei rasismille”-banderollin

Toisin sanoen Marko Kivelä haluaa, että "rasistit" kantavat jatkossa rahansa muualle.

Kotimaa

päivitetty

Provinssirock pyrkii saamaan ”rasistit” boikotoimaan tapahtumaansa jatkossa ja ohjaamaan näiden rahat muualle. Käytännössä tämä tarkoittaa jokaista konservatiivia ja sitä ”rasistisempaa” henkilöä sekä erityisesti perussuomalaisten puoluetta. Perussuomalaisia äänesti noin 20 prosenttia suomalaisista.

Tapahtuman järjestäjät ottivat kantaa perussuomalaisten hallituksessa oloon ja väkinäiseen Junnila-”kohuun” levittämällä päälavansa eteen suuren banderollin, jossa oli teksti ”Ei rasismille, ei natseille, fuck nazis, no to racism.” Kyseessä oli selkeä kannanotto hallituspuoluetta vastaan.

Lisäksi järjestäjät häätivät kansanedustajan alueelta, koska tämä omaa poliittisia mielipiteitä, kuten poliitikoilla on yleensä tapana. Perussuomalaisten Juha Mäenpää ei järjestäjien mukaan ole tervetullut tapahtumaan. Hän oli alueella, mutta järjestäjät tulivat itse varta vasten kertomaan, että hänen tulee poistua alueelta.

Provinssin toimitusjohtaja Marko Kivelä kertoo HS:lle, että syynä alueelta poistamiseen oli Mäenpään Ilkka-Pohjalaiseen kirjoittama kolumni, jossa hän kritisoi Opetus­hallituksen sukupuolen moninaisuuteen liittyvää informaatiota. Kolumni julkaistiin perjantaina.

”Kirjoitus on pahasti ristiriidassa tasa-arvon, moni­muotoisuuden ja yhden­vertaisuuden toteutumiseen tähtäävien arvojemme kanssa. Heti kun se ilmestyi, peruimme sähkö­postitse Mäenpään kutsun tapahtumaan, mutta ilmeisesti viesti ei ehtinyt tavoittaa häntä”, Kivelä kertoo.

Toisin sanoen Kivelä haluaa, että ”rasistit” kantavat jatkossa rahansa muualle. Maailmalla on esimerkkejä siitä, mitä suurillekin brändeille voi tapahtua, kun ”rasistien” rahahanat menevät kiinni. Esimerkiksi amerikkalainen Bud Light-olut joutui rahallisiin vaikeuksiin sen käytettyä transua mainoksessaan ja saatuaan niskaansa boikottiaallon. Myös NHL joutui vastikään taipumaan kieltämään Pride-paidat, sillä yleisö ei oikein välittänyt niistä.

Lähde: HS

Boikotti Kotimaa Kulttuurimarxismi Perussuomalaiset Poliittinen vaino Politiikka Provinssirock Sananvapaus Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

26 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Snif

    Vastaa

    Menkööt sitten konkurssiin koko wake paskarokki.

  • TT

    Vastaa

    Provinssin esiintyjäkaartista moninaisuus on kaukana eli ovat yhtä ja samaa epämusikaalista rokkituubaa. Kitaroilla voimasointuja ja räikeän savusumun keskellä rääkyy joku tapettava. Eipä muuten neekereitä paljon esiintyjissä näkynyt. Hyviä soittoniekkoja ne ovat tai olivat joskus ja ainakin parempia kuin provinssin öykkä-möykkärit.

  • era

    Vastaa

    Vihervasemmisto ja oikeuslaitos pitää mahtavana että henkilöitä suljetaan ulos tilaisuuksista arveltujen poliittisten ajatusten perusteella.
    Tämä muistetaan. Samalla mitalla sitten myöhemmin.

    • Erityistason seksuaaliterapeutti

      Vastaa

      Kivelä on tunnettu vasemmistoliiton rlo kommunistien peitejärjestön kannattaja. Kommunismi on äärimmilleen vietyä suvaitsemattomuutta, eristämistä, sortoa, riistoa, eriarvoistumista. Kommarit ratsastavat tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ym. arvoilla, mutta oikeasti he ovat kylmiä ihmisvihaajia ja haisevia natseja.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Eli kun otat kirjoituksessa kantaa siihen, että pojalla ei ole pimppiä, niin se johtaa tällaisiin toimenpiteisiin.
    Sairas maailma kaikella tapaa.
    Toivottavasti ihmiset tajuavat nyt viimein laittaa Provinssin boikottiin, laittakaa ne rahanne mielummin vaikka ensi vuoden White Boy Summer-festivaaleille.

  • JFK

    Vastaa

    PS:n pitää nyt, ensitöikseen tehdä suursiivous YLE:ssa, muuten PS:än kohdistuva päivittäinen häirintä jatkuu ja jopa pahenee. Maan päämedia pitää saada kansan puolelle, globaalia mädätystä vastaan. 

    RKP:n saa ruotuun uhkailemalla pakkoruotsin poistolla.

    Provinssirockille käykööt ”budweiserit”. En jää kaipaamaan.

  • Luciferian Enlightment

    Vastaa

    Käytännössä katsoen kaikki suomalaiset festarit ovat aivan järkyttävää roskaa. Rappiokulttuuria. Erehdyin katsomaan kuvia tuska-festareilta, joissa itsekin 20 vuotta sitten nuorempana ja typerämpänä kävin, ja kuvien sisältö oli ihan yhtä vastenmielistä kuin pride-kulkueen kuvat. En oikein tiedä miksi pitää kiusata itseään tällä tavoin. Menisin vaikka lestojen suviseuroille nykyisin mieluummin.

  • Hohhoijaa

    Vastaa

    Tilaisuus on suuri rock-konsertti, johon osallistuu vaikka millaista hiipparia. Suurella osalla osallistujista on sellaisia mielipiteitä, joita ei voi tähän kirjoittaa.

  • GLGL

    Vastaa

    Woke on uskonto.
    Jos wokea ei olisi olemassa, kaikki ne ”social justice warriors” olisivat helluntalaisia tms. lahkolaisia. Kyse on ”uskontoherkkyydestä”, eli joillakin ihmisillä on voimakas tarve saada uskonnonkaltainen elämää ohjaileva koodisto korvaamaan omia elämänhallinnan puutteita. Olen aika varma, että teologian alan tutkijat tunnistavat ilmiön, mutta jostakin oudosta syystä eivät koe wokea kilpailijana perinteisille uskonnoille. Nuori ”moderni” ”tiedostaja” pitää mm. kristinuskoa ummehtuneena keksiajan koodistona. Woke on kuin tilauksesta täyttämässä tyhjiötä.

    Provinssirock on hengellinen tilaisuus. Woke-uskonnon suviseurat. On normaalia, että uskonnonvastaiset henkilöt poistetaan alueelta. Saatananpalvoja saattaisi saada saman kohtelun kristillisillä herätysjuhlilla, tms. Ymmärtääköhän ko. festivaalissa esiintyvät taiteilijat sen, että ovat (tietämättään) osa hengellistä spirituaalia?

    Knasanedustaja Mäenpäälle voisi täältä katsomosta antaa ohjeen, että välttelee lahjonnalle haisevia vip-kohteluita, ja sen sijaan keskittyy 247 kitkemään kumuloitunutta mädätystä. Festareilla ehtii sitten eläkeiässä…

    • A

      Vastaa

      Ihmisille on ominaista palvoa. Ennen Kristinuskoa oli Suomenusko (kansallissankareiden ja suurmiesten kunnioittaminen) ja EU-Suomessa palvotaan julkkiksia..

  • Nimetön

    Vastaa

    Mäenpää kritisoi aivan aiheellisesti kirjoituksessaan opetushallituksen lapsille ohjatun materiaalin sisältöä, jossa lapsille valehdellaan ja annetaan väärää, harhaanjohtavaa paikkaansapitämätöntä informaatiota sukupuolesta. Provinssi Rockin järjestäjillä on selkeästi eri käsitys ja näkemys tosiasioista. Lapsia ei pidä sotkea mukaan woke ideologiaan, luulisi jokaisen vastuullisen ja omilla aivoillaan ajattelevan aikuisen tajuavan tämän. Rasismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Wokeltajat ottavat rasisti kortin käyttöön vain siksi, että heillä ei ole mitään vasta argumenttia kirjoitukseen, joka on 100% totta. Rasisti leimaa käyttämällä yritetään nyt epätoivoisesti siirtää huomio tästä toisaalle. 

    Mäenpään kirjoitus:
    https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/lasten-mielen-myrkytt%C3%A4minen-on-lopetettava

    Opetushallituksen materiaalia; kohdasta sukupuolen moninaisuus:
    https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/osallisuus

  • Minä

    Vastaa

    Väärät mielipiteet kielletty – ei tarvitse olla vähääkään natsi, eikä rasisti todellisuudessa, mutta nuo lyövät niillä leimakirveillä, jos et täysin yhdy heidän käsityksiinsä. Tämä on uutta bisnekselle, että kytätään mielipiteitä. Tuleeko kohta oikeiden mielipiteiden passi, joka pitää näyttää, että saa ostaa maitoa?

    • Luciferian Enlightment

      Vastaa

      Sosiaalinen luottoluokitus on kovaa vauhtia tulossa.

  • Luciferian Enlightment

    Vastaa

    Tutustuttuani opetusohjelmaan havaitsin, että se on hyvin lähellä vihreiden puolueohjelmaa. Vieraillessani tämän pienen käpykylän vanhempainillassa sen esittely sai hurraahuudot. Samaan syssyyn rehtori kehtasi mainostaa kuinka kevätjuhla vietetään kirkossa ”perinteisiä arvoja kunnioittaen”. 1984 teoksessa taisi olla maininta nk. doublethinkista, jossa ihminen kykenee pitämään yhtä aikaa mielessään kahta toisistaan täysin eroavaa näkemystä ilman kognitiivista dissonanssia.

  • ylläripylläri

    Vastaa

    Toisin sanoen: olet tervetullut mikäli olet samaa mieltä meidän vassarien kanssa

  • kadotkoot kartalta

    Vastaa

    Kyllä. Provinssirock boikottiin. Pitäkää woke paskanne.

  • Idioluutio

    Vastaa

    Ompas vitun typerää ja lapsellista alkaa hyve poseeraamaan tommosilla kirjoituksilla. Miksi musiikki/urheilu tapahtumien pitäisi ottaa kantaa kyseisiin mielipide asioihin?
    Itse lopetan välittömästi tapahtumissa käymisen jos niissä aletaan tuputtamaan kyseisiä mielipiteitä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Provinssi rockin tapauksessa voi olla kyse myös tapahtuman mainostajien ja sponsorien sekä rahoittajien vaatimuksesta. Mainonta ja rahat uhataan vetään pois, jos woke linjasta lipsutaan.

  • Anonymous

    Vastaa

    Wokerokki. En ole ikinä käynytkään moisessa paskatapahtumassa enkä tule ikinä meneenkään. #Provinssi Boikottiin!

  • Anonymous

    Vastaa

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5e9c3def-694e-469a-a959-d71eb73f22cf

    Jaahas provinssin toiminta ja pelko €€€ menetyksestä ja boikoteista johtikin heti laajaan festarien järjestäjien ulostuloon: ”kaikki tervetulleita” ”emme kuulustelu ketään” 🙂

  • Erityistason seksuaaliterapeutti

    Vastaa

    Lestat tuskin kyselevät mitään, vaan kaikki ovat tervetulleita toisin kuin vasemmiston natsit. Boikottiin kaikki paskafestarit ja vassarimediat, Yle, sanoma mtv3 jne. Helsinkikeskeistä vassariliberaalipazkaa kaikki.

  • Erityistason seksuaaliterapeutti

    Vastaa

    Vuosi sitten joka paikkaan kyseltiin rokotepassia ja vakaumusta koronaåskotteisiin. Nyt kysellään kantaa johonkin muuhun. Vittuako kuuluu kysellä yhtään kenenkään mielipidettä yhtään mihinkään. Nuo apinat ovat vaan sosiaalisesti lahjattomia.

  • Erityistason uskontoterapeutti

    Vastaa

    GLGL. Juuri noin. Ihminen on aina jotain jumaluutta palvova eläin.

  • ykä

    Vastaa

    juutalaiset ei tykkää natseista ja tuntuu että suomessa pitää elää juutalaisten sanemilla säännöillä

  • PekkaT

    Vastaa

    5.7.23 lähetin tämän viestin provinssi toimijoille. Ei ole kukaan viitsinyt vastata tähän päivään mennessä. Olen useaan kertaan koettanut kysyä ja kehottaa vastaamaan. mutta ei! Selkärangatonta porukkaa!

    ***************************************
    moikka moi.

    Olin juhlimassa viikonloppuna törnävällä. Maistui ja varsinkin torstain esiintyjät oli huippuja!
    Jossain vaiheessa hieraisin silmiäni ja isoilla screeneilla luki, ajattelin että onko tämä jokin vitsi?

    ******************
    ei natseille
    ei rasismille
    *
    fuck nazis
    no to racism
    ******************

    Rasismi termin ymmärrän ja käsitän, mutta mitä ihmettä Natsi tarkoittaa teidän terminologiassa.
    Kun se noin julistetaan niin odotan myös saavani määritelmän teiltä. 

    Natsi – se tuntuu olevan hyvin häilyvä käsite nykyään. maailmasotien aikaan se oli helppo – nyt se on vaikea.
    Olen kuullut että natsit on persuja, rasisteja, oikeistolaisia, suomileijona, kaljupäisyys, isänmaallisuus, suomalaisuus, jopa kokoomus on joidenkin mielestä natsien asialla.
    natseja näkyy joka nurkan takana ja tunnelma on ahdistava. riittääkö että on yksi edellä mainituista vai pitääkö bingon osua useampaan ominaisuuteen? 

    ei natseille, mutta englanniksi natsit vittuun! miksi suomeksi ja englanniksi on eri sloganit?

    Alatte hyvää vauhtia olemaan kuin kirjakahvila turusta, Niin suvaitseva ja avarakatseinen, Kunhan ajatukset ovat tietynlaisia.
    Tämä kahvila on pieni, yliopisto vetoinen, politisoitunut, feminismiltä ja queer touhuilta tuoksuva vegaani kahvila:
    https://www.kirjakahvila.org/kalenteri/?doing_wp_cron=1688550683.8736219406127929687500

    Provinssi on ollut minun suosikkifestivaal. Aina! Mutta tämä viime vuosien politisoituminen ja wokeilun lisääntyminen on alkanut tökkimään provinssissa.
    Eikö festarit voi olla festarit musiikki ja hauska edellä?

  • PekkaT

    Vastaa

    Huhuuuu?

    Te määrittelette tapahtumassanne että näitä ja näitä ihmisiä ei haluta teidän tapahtumaan. Kehotatte jopa painumaan vittuun.

    Niin olkaa ystävällisiä ja selventäkää minulle mitä Natsi tarkoittaa teidän/ tapahtuman nimeltä Provinssin mielestä?

    esimerkki:
    Ravintola X ei halua ”epämääräisiä henkilöitä” ravintolaan asiakkaaksi. ravintolalla on toki oikeus valita asiakkaansa. Mutta kuka tai mikä on epämääräinen?
    Mahdollinen asiakas kysyy ravintoloitsijalta, että mitä tuo ”epämääräinen” tarkoittaa.
    Mielestäni ravintolan tulisi kysymykseen vastata. eikä vain olla hiljaa.
    Vastaukseksi ei myöskään tulisi antaa: Kyllä sä tiedät, älä kysele tyhmiä. 

    Täällä tietämätön odottelee virallista vastausta teiltä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi