Suomalaisten syntyvyys jatkaa rajua laskuaan – Ennätysvähän syntyneitä vuonna 2022

Edellisvuoteen verrattuna pudotusta oli 4661 lapsella.

Kotimaa

family, love, outdoors

Suomalaisia syntyi vuonna 2022 vain 43 993 henkeä tilastokeskuksen mukaan. Todellisuudessa luku on vieläkin alhaisempi, sillä osa syntyneistä ei ole etnisiä suomalaisia. Luku on pienin yli 150 vuoteen, sillä viimeksi yhtä vähän suomalaisia syntyi vuonna 1868, jolloin maan väkiluku oli alle 2 miljoonaa.

Edellisvuoteen verrattuna pudotusta oli 4661 lapsella. Kyse ei ole hetkellisestä notkahduksesta, sillä katastrofaalinen trendi on jatkunut jo pitkään. Vielä 1990-luvun alussa lapsia syntyi vuosittain yli 60 000 henkeä niiden ollessa lähes pelkästään suomalaisia lapsia.

Syntyvyys tulee ennusteiden mukaan vielä jatkamaan laskusuuntaansa. Esimerkiksi keväälle 2023 Kelan myöntämien äitiysavustusten perusteella syntyvyyden lasku jatkuu tämänkin vuoden puolella.

Heikot syntyvyysluvut johtuvat monista syistä. Kulttuurillinen rappio yhdistettynä heikkoon lapsiperheiden tukemiseen on johtanut siihen, että perheen perustamista lykätään tai se jätetään kokonaan perustamista, ja että lapsiluku perheissä on aiempaa pienempi.

Lähde: IS

Hyvinvointi Kotimaa Lapsettomuus Lapsiperheet Perhearvot Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Talous Valkoinen syntyvyys Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Todella surullista katseltavaa, toivoisin mahdollisimman monen ajattelevan pitkälle tulevaisuuteen ja perustavan perheen, mikäli se suinkin on mahdollista.
    Suomalaisten syntyvyys on pudonnut radikaalisti 90-luvun puolivälin jälkeen, elämästä on tehty todella kallista.

    Vaikka media kuinka ylistää onlyfans-elämän ”ihanuutta”, sinkkuna kaupunkiyksiössä elämistä ja +30-vuotiaaksi jatkuvaa ainaista bilettämistä, niin pitäisi olla hieman kauaskatseisempi ja miettiä mikä se elämän tarkoitus on.

    Vastenmielistä on myös se, kuinka poliitikkoja ei oikeasti pätkääkään kiinnosta suomalaisten alhainen syntyvyys, heillä on tarjota ”ratkaisu” tähän ongelmaan aina tästä aiheesta kysyttäessä, se ”ratkaisu” on heidän mielestään maahanmuutto.
    Se ei lisää suomalaisten lukumäärää yhdelläkään, vaikka kuinka järjestettäisiin ”kotoutumista” ja jaeltaisiin passeja kuin lottokuponkeja r‑kioskista, se johtaa kiihtyvään kasvuun väestönvaihdollisesta näkökulmasta, varsinkin kun rotumuukalaisten hedelmällisyysluku on huomattavasti korkeampi kuin kantasuomalaisten.

    Haluaisin nähdä pikaisen suunnanmuutoksen politiikassa, jossa ydinperheet ovat politiikanteon keskiössä.

  • Topi

    Vastaa

    Minulla on ratkaisu tähän: lisää somaleita, afgaaneja, irakilaisia ja afrikkalaisia Suomeen! Näiden perheissä on täällä neljä lasta tai enemmän. Näin Suomi pysyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin. (((Ja loputtoman talouskasvun utopia elää jatkossakin.)))

  • Jussi

    Vastaa

    luonnonvalinta karsii heikot.

  • TT

    Vastaa

    Lapsiperheiden tukeminen on oikeastaan ainoa selkeä syy siihen, miksi yhteiskunta ei voi olla viidakko tai sikala. Lapsien ja niiden kasvatuksen vuoksi aikuisten on pystyttävä käyttäytymään säädyllisesti kaikkialla siellä, missä lapsia on. On karmea ilmiö, että kulttuurimarxistit ovat alkaneet tunkeutua lasten maailmaan ja tuputtamaan siellä sellaisia sikamaisuuksia, että ne kauhistuttaa jopa osaa aikuisistakin. Harvoja lapsiamme pitäisi kaikkien tukea mahdollisuuksiensa mukaan ja luoda edes lapsille turvallinen ja huoleton maailma, jossa kasvaa. Yhteiskunta on jo niin sekaisin, että perheellä täytyy olla huomattavan hyvät tulot, että sellainen onnistuu. Nyt puhutaan jo kotikoulun järjestämisen tarpeesta, koska opetushallitus on rikollisten kulttuurimarxistien soluttama.

  • Eipäs nyt kitistä

    Vastaa

    Vai heikko lapsiperheiden tukeminen. Älkää nyt viitsikö. Rahaa saa kustannuksiin nähden paljon enemmän kuin ‑80 luvulla. Silloin sai kaikki tuet yhteensä 300mk/kk. Mutta aika oli eri ja asennekkin oli eri. Silloin mentiin töihin heti kun kynnelle kykeni ja perhe perustettiin heti 20-vuotiaana. Tai ainakin se elämänkumppani valittiin niillä nurkin.

    Ja ei ollut omia taloja, volvoja eikä koiria. Radiota kuunneltiin jos sellainen oli ja töissä käytiin. Yksiot olivat suihkuttomia 17 neliön taloja mutta hyvin sielä mahtui olemaan kun lapset olviat pieniä. Säästettiin rahaa siihen ensimmäiseen rivariin.

    Nykyään on niin helppoa. Rahaa tulee automaattisesti kun täyttää lappuja. Serkkulikkakin sai kaikkiaan neljän lapsen YH:na 9000e/kk. Mistä työssökäyvä pariskunta tuollaiset tilit saa?? Ja serkkulikka koko ajan kitisi että kun rahasta on tiukkaa.

    No joo, hyväähän syntyvyysluvuissa on se että viher-vassareriden lisääntyminen on lakannut.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Okei, missä haavemaailmassa sinä olet elänyt?
      Lapsiperheitä ei todellakaan tueta siinä määrin, kuin olisi tarpeen.
      Katso, mitä on lapsilisä ja esim. kotihoidontuki, mitä maksaa päiväkotimaksut jne. sitten voit suhteuttaa ne esim. perusduunareiden tuloihin ja elämiskustannuksiin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kyse ei mielestäni ole pelkästään siitä, että nuoret haluavat vain bilettää. Osaltaan vaikuttaa varmaan se, että opiskelemaan pääseminen on vaikeaa eikä silloin voi tietää mille alalle lopulta pääsee ja mihin kaupunkiin. Sitten kun valmistuu, niin saa metästää vakituista työtä omalta alalta ja saa myös ihmetellä mistä kaupungista töitä saisi. Siinä samalla perheen perustaminen ei ole helppoa. Eli silloin on vain helppo bilettää. Tätä epäkohtaa pitäisi parantaa. Opiskelemaan pääseminen helpommaksi, opintojen ohjaus opiskeluvaiheessa jämäkämmäksi ja työpaikkojen rekry politiikka inhimillisemmäksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    yksi ratkaisu olisi ns.lottapalvelus nuorille naisille,täytyyhän maalla olla valmius hoitaa haavoittuneet jos sota tulee,tällä ratkeaa osittain myös hoitoalan työvoima pula,vapautuksen palveluksesta saa jos on omia lapsia.

  • Nimetön

    Vastaa

    ”kansanedustajien” kannattas pikkuhiljaa pistää täs maassa asiat siihen malliin et kantaväestönkin mielestä ois hyvä tilanne tehdä jälkikasvua ja sen lapsen pystyy viel kasvattaa täysjärkiseksi ja onnelliseksi kansalaiseksi. muualta tänne tulleet sikiää paskoissakin oloissa niin täällä ne tekee mielellään sen 1–5 mukulaa…
    just sayin’

  • Nimetön

    Vastaa

    liian helppo elämä rappeuttaa siitos elimistön ja ennenkaikkea mielen

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Suomi on itsetuhon loppusuoralla. Ei syntyvyyttä ja kaikki mamut tervetuloa sosiaaliturvalle. Eikä kunnon oppositiota. Vain PS huijarit.

  • Ykisn jäävät

    Vastaa

    Minä ainakin olen hylännyt kaveripiiristä kaikki ne jotka ilmoittavat etteivät aio tehdä yhtään lasta tähän maailmaan tai joilla ei ole perheen perustamisaikomuksia.

    Palaan asiaan sen jälkeen kun ensimmäinen lapsi on syntynyt.

    Tiedän jo nyt monta tulevaa vanhaapiikaa jotka yksin kissansa kanssa odottavat kuolemaa.

  • Julia

    Vastaa

    Minä en valinnut yksinäisyyttä. Ei ole osunut kohdalle ketään joka haluaisi perheen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    family, love, outdoors