Terrorismirikoksista syytetyt irakilaiskaksoset vaativat satojen tuhansien korvauksia Suomen valtiolta

Terrorismirikoksista syytteessä olleet irakilaiskaksoset vaativat satojen tuhansien eurojen korvauksia Suomen valtiolta. Syynä tälle on "syyttömänä vangittuna oleminen."

Kotimaa

Tarina alkaa siitä, kun identtiset kaksosveljet saapuivat Suomeen pakolaiskriisin aikana vuonna 2015. Avoimia rajoja vastustaneet kansalaiset varoittivat jo tuolloin, että ”pakolaisten” joukossa voi tulla terroristeja. Näin myös kävi.

Toinen kaksosista oli tunnistettu videolta, jolla hän osallistuu ISIS-järjestön nimissä tehtyyn joukkomurhaan, joka tapahtui kesällä 2014. Poliisi hakikin molemmat veljekset talteen Kangasalalla sijainneesta pakolaiskeskuksesta.

Oikeudessa näytettiin todisteina videoita, joilla toinen miehistä teloittaa kidnapattuja ihmisiä. Syyte tulikin muun muassa 11 murhasta. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, ettei videolta voida päätellä, kumpi identtisistä kaksosista syyllistyy rikokseen. Asiaa käytiin tutkimassa suomalaisten veronmaksajien kustantamana myös Irakissa saakka, mutta reissusta ei jäänyt todisteita kotiin tuotavaksi.

Lopulta molemmat oikeusasteet vapauttivat miehet syytteistä. Kumpaakaan ei myöskään esimerkiksi karkoiteta maasta, vaikka on kiistatonta, että vähintään toinen ja luultavasti molemmat ovat syyllistyneet terroristisiin rikoksiin. Heillä on myös etsintäkuulutus Irakissa voimassa, mutta Suomen valtio ei heitä luovuta.

Nyt vuosia myöhemmin he vaativat yhteensä noin 850 000 euron korvauksia ajasta, jonka he olivat ”syyttömänä vankilassa.” Käräjäoikeus myönsi aiemmin puolet vaaditusta summasta, 400 euroa päivältä, mutta se ei veljeksille riitä.

Toisin sanoen Suomessa elää vapaasti ISIS-terrorijärjestön nimissä joukkomurhaan syyllistynyt rikastaja, jonka pelkkä saapuminen tähän maahan on tarkoittanut miljoonalaskua veronmaksajille jo tähän mennessä.

Lähde: PT-Media

Irak Irakilaiset Joukkomurha Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Murha Rikos Rotu Taloudellinen riisto Talous Terrorismi Turvapaikanhakija Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Vastaanottokeskus Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pöh

    Vastaa

    ”pakolaisten motiivien kyseenalaistaminen on rasismia” – Petturi Nato Urpo vuonna 2015

  • Puolueeton

    Vastaa

    Artikkeli viittaa siihen, että rahanmeno on irakilaisten syy. Aivan kuin energian kalliit hinnat ja pula on Putinin syytä.
    Jos ajattelet reaalisesti ja muistelet tapahtumia, länsi Euroopan vallanpitäjien toimet asettamalla pakotteita Venäjää vastaan aiheuttavat energiapulan.
    Vastaavasti irakilaisille annetut rahat ovat Suomen virkamiesten virheistä johtuvia. Molemmissa tapauksissa tehtyjen kansalaisten oloja vahingoittavien päätösten perustana on ideologia, jossa ristiriitaisesti ovat vastakkain viha ja suvaitsevaisuus.

  • Terve ihminen

    Vastaa

    Sairas suomi, sairas oikeuslaitos, tuomarit…?

  • Emppu Temppu

    Vastaa

    Oikeanlaiset miehet kun kuulustelisivat tuon parivaljakon niin tietoa irtoaisi laulun tahdissa ja suorastaan vaatisivat päästä tunnustamaan poliisille

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi