Jari Taponen: ”Sananvapautta voidaan rajoittaa”

Taposen mukaan sananvapaus ei arvona ole niin tärkeä, etteikö sitä voisi rajoittaa.

Kotimaa

Jari Taponen.

Partisaaninkin lukijoille epäilemättä tutuksi käynyt kulttuurimarxistipoliisi Jari Taponen on jälleen perusoikeuksien rajoittamisen puolestapuhujana Twitterissään. Tällä kertaa Taponen kertoi julkisesti, että sananvapautta voidaan rajoittaa.

Taposen mukaan sananvapaus ei arvona ole niin tärkeä, etteikö sitä voisi rajoittaa, ”jos se on ristiriidassa jonkin toisen perusoikeuden kanssa.” Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä, jää Taposen avautumisesta epäselväksi.

Taponen kuitenkin yrittää väittää, etteivät viranomaiset voi suorittaa ennakkosensuuria. Vasta kaksi viikkoa sitten hän uhosi, ettei poliisi tule noudattamaan päätöstä hakaristilippujen laillisuudesta, ja että liput tulevat jatkossakin aiheuttamaan rikostutkintoja ainakin mikäli se on Taposesta kiinni.

Vuonna 2019 Helsingin poliisilaitos, jossa Taponen työskentelee, esti itsenäisyyspäivän Kohti vapautta -kulkueen. Perusteiden joukossa oli kerrottu, että tapahtumassa saatetaan kiihottaa kansanryhmiä vastaan ja puheita saatetaan kuvata internetiin. Kyse on viranomaisten suorittamasta ennakkosensuurista, mutta kuitenkin sen tyyppisestä, ettei se luultavasti Taposta harmittanut.

Lähde: Twitter

Hakaristi Helsingin poliisi Jari Taponen Kotimaa Kulttuurimarxismi Poliisi Poliisivaltio Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Sananvapaus Sensuuri Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Irmgard

    Vastaa

    Kuinka kauan vielä Taposen kaltainen selvästikin vakavasti mielenterveysongelmainen häirikkö saa pitää poliisinvirkansa?. Virkamerkki sekä virka-ase välittömästi pois tältä seinähullulta sketsihahmolta. Ennenvanhaan Taposen kaltaiset passitettiin mielisairaalaan sekoilemasta ja häiriköimästä normaaleja sekä terveitä ihmisiä.

  • SOOmalainen

    Vastaa

    Onneksi tuo Taponen ei säädä lakeja. Vaarallisella tiellä ollaan kun poliisi harjoittaa tuota ennakkosensuuria. Kohta joutuu putkaan milloin vaan, saattaa sanoa vääriä sanoja tai kantaa väärää lippua. Pohjois-Koreaan tuo Taponen sopisi oikein hyvin.

  • Olli

    Vastaa

    Mistä tuollaisia oikein sikiää ? Siinä on mies(oletettu) jossa POLPO:N olemus ja ajatusmaailma tiivistyy.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Hakaristiliput, viranomaisten kritisointi, poliitikkojen kritisointi, tieteelliset rotututkimukset, homosaation kritisointi, raamattu.….

    Siinä on muutama aihe Taposen kieltolistalla!

  • N.N.

    Vastaa

    ”Taponen kertoi julkisesti, että sananvapautta voidaan rajoittaa.”

    Taponen on todellakin oikeassa.
    Lähiesimerkki on DDR, eikä edes kovin kaukana taakse historiassa, mutta muistamme myös miten se siellä päätyi.
    Ja ehkä muistamme ne oikeudenkäynnit kun yks sun toinen viranomainen pääsi itse kaltereiden taakse.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Jos Poliisi olisi poliittisesti sitoutumaton, niin Munaton Nillittäjä olisi saanut kenkää aikoja sitten.
    Sananvapautta voidaan rajoittaa ”jos se on ristiriidassa jonkin toisen perusoikeuden kanssa”, eli jos et kannata kulttuurimarxistisia arvoja ja Suomen mädätystä, kohdistetaan sinuun ennakkosensuuria, tämä on todennäköisesti se viesti mitä hän haluaa sanoa.

    Terveisiä Taposelle, olet sitä luokkaa, että sinulle varmasti monet työkaverisikin nauravat.

  • Rea Listi

    Vastaa

    Miten se onkin, että joidenkin ihmisten ilmeestä jo näkee, että aivosolut kiivaasti etsiskelevät kavereita.

  • taas mielivaltaa

    Vastaa

    Jarin kannattaisi alkaa syömään pikimmiten valkuaista, rautaa, B‑vitamiineja sekä aminohappoja. Sen verran alkaa jo jutut luistaa.

    Mielipide- ja sananvapaus kun nyt sattuvat olemaan kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Jarin unelmassa maassamme ei olisi enää ihmisoikeuksia. Ja sen vuoksi kai ne hakaristilippujen kantajatkin kopitettiin. Minkä myöhemmin käräjäoikeus todisti mielivaltaiskeksi. Tulevaisuus näyttää oliko virkavirhe ja/tai virka-aseman väärinkäyttö.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Aktivistien nettiin kuvaamat suorat lähetykset ovat myös erittäin kiusallisia Polpolle, koska niistä tulee hyvin ilmi Polpon totalitaristinen mielivalta. Kevään koronarajoituksia vastaan pidetyissä mielenilmauksissa tuli hyvin ikävää materiaalia Polpon touhuista kansan nähtäväksi ja monet menettivät perinteisen kunnioituksensa poliisiin.

    Polpo ei pysty enää valehtelemaan rikosilmoituksissaan, koska aikanaan videotallenteita voidaan tarkastella näytösoikeudenkäynneissä ja katsoa mitä todellisuudessa tapahtui. Näin kävi hakaristikohussa ja Polpo sai nuhteet käräjäoikeudelta.

    ”Poliisit” tv-sarjan voisi lopettaa, koska aktivistien kuvaamat suorat lähetykset ovat paljon mielenkiintoisempia ja totuudenmukaisempia!

  • Juha

    Vastaa

    Höpöhöpö Taponen. Suomessa on vielä perustuslaki eikä kommunistien paskapuhe sitä muuksi muuta.

  • pää määrää

    Vastaa

    Perustuslaki takaa suomalaisen sananvapauden
    ”Sananvapaus ja julkisuus

    Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

    Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. ”
    On siis puhevapaus jopa mielipiteitten ilmaisemiseen kenenkään ennalta estämättä. Taponen tuntee siis perustuslain ja hänellä on sananvapaus kertoa mielipiteensä. 

    Sitten hallitus on jälleen kerran rikkonut perustuslakia, minkä eduskunta on hyväksynyt, ja luonut fuzzy-lain, rikoslaki 11 luku 10 kohta, jonka mukaan on toistaiseksi jaettu sakkoja perustuslain mukaisesta tarpeellisten tietojen (todellisuuteen, tosiasioihin perustuvia käsityksiä jostakin) julkistamisesta kansalaisille.

  • TT

    Vastaa

    Sananvapautta voidaan rajoittaa, jos sen sen käyttäminen myrkyttää kokonaisen kansakunnan. Siksipä juutalaisomisteinen tai kulttuurimarxistien valtaama valtamedia pitää julista tilapäiseen toimintakieltoon. Hesari ja muut roskalehdet tulee asettaa toimintakieltoon ja niiden resurssit saa käyttöönsä Partisaani. Ilta-Paskojen tilalle Ilta-Partisaani. Aamulehdestä tulee Aamupartisaani ja Savon Sanomista Savon Partisaani. Aivopesty kansa protestoi aluksi, mutta huomaa kohta, että elämä on paljon mukavampaa ja rennompaa, kun järki ja oikea tieto palaavat valtakuntaan.

  • Valtakunnan syyttäjä

    Vastaa

    Tästä pitäisi tehdä rikosilmoitus.

  • Säännöt on kaikille samat.

    Vastaa

    Koskee sitten taposta itseäänkin. Plus muita saastoja.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Laissa on kielletty yleinen ennakkosensuuri. Ketään ei tuomita. Kytätään vaan rasisteja.

  • Rosvo

    Vastaa

    Näin siinä menee kun vasemmistolainen soluttautuu vallankäyttöjärjestelmään, tämänkin mukapoliisin motiivit ovat aika läpinäkyviä. Oli varmaan lapsena ulkopuolinen ja nyt sitten pikku diktaattori riehuu vallankiimassaan ilman mitän rajaa. Poliisin tehtävä on SUOJELLA KANSALAISIA JA YLLÄPITÄÄ LAKIA JA JÄRJESTYSTÄ MEIDÄN KAIKKIEN KANSALAISTEN HYVÄKSI. Poliisin tehtävä ei ole oman kieroutuneen agendansa esilletuominen, yksittäisen poliisin tehtävä virantoimituksessa on pitää turpansa kiinni ja tehdä työnsä lakiemme mukaan eikä laukoa omia henkilökohtaisia mielipiteitään tai somettaessaan keksiä joka kerta ihan omia lakeja joilla kansalaisia pelotella. Vapaa-ajallaan yksityishenkilö saa suomen lain mukaan sanoa melkeinpä mitä huvittaa ja on siitä myös vastuussa, tämä pätee herra Taposeen myös. Joka kerta kun tämä vasemmistopoliisi avaa sanallisen arkkunsa niin ollaan valta-aseman väärinkäytön ja virkarikkeen äärellä, kuinka kauan tämmöinen saa jatkua?

  • Rönkten

    Vastaa

    Olen pahoillani niiden poliisien vuoksi, jotka ansaitsisivat kunnioituksemme. Tämänkaltainen mölisijätrolli vie uskottavuuden kertakaikkiaan täysin koko suomen poliiseilta, poliisipäällystöltä ( koska ovat sallineet tämän jatkua pidempään kuin yhden minuutin ), sekä sisäministeriöltä ( samasta syystä, olettaen sen kenenkään luottamusta enää hetkeen nauttineen ). Ratkaisuja tämänkaltaisten viranomaisten rauhoittelemiseksi toki on, eikä tuo ihmisenä, virkamiehenä, tai minälie erityisen vaaralliselta vaikuta. Koostui hänen henkilökohtainen turvallisuudentunne sitten mistä tahansa seikoista. Todellisuuden puolella ainoa häntä suojeleva seikka on hänen säälittävyytensä. Noin reppanan pojun takia eivät monetkaan viitsi itseensä huomiota vetää. Toki jos leikkivaltomme aidosti kaatuu omaan epäluotettavuuteensa, voi tapsunkin ulkonaliikkuminen vaikeutua ihan omasta halusta. Minua henkilökohtaisesti huolettaa enemmän se, kuinka pitkälle tämä epätodellisuuden ylistäminen sallitaan. Ymmärtäkää rakkaat suomalaiset veljet ja siskot, että ainoa KONKREETTINEN valtio olemme me kansalaiset. Kaikki mitä sallimme tapahtua, tulee olemaan oletusarvo lapsillemme. Kaikki viranomaiset palvelevat kansalaisia joilta palkkansa saavat.

  • Ristus notta

    Vastaa

    Soita Jari Putinille niin saat hyviä neuvoja miten agenda hoidetaan

  • EV

    Vastaa

    Taponen on äärimmäisen vaarallinen koko suomalaiselle yhteiskunnalle, tuo ei ole mikään poliisi, ei ainakaan saisi olla. Taponen yksinään romuttaa luottamusta poliisiin. Tuon twitteriä selatessa tulee lähinnä päänsärky. Retoriikka kaverilla on kuin suoraan Varisverkoston foorumilta.

  • Album Hominis Onus

    Vastaa

    Sananvapaus on enemmän kuin oikeus puhua – se on puhetta, joka turvaa muut oikeutemme.

  • Pate

    Vastaa

    Koska tällaiset tyypit tulivat poliisiin? Antavat typeriä lausuntoja somessa. Sekö on näitten duuni? Ei tällaisia ennen ollut. Ei ollut someakaan, muttei tällaiset taposet lehdissä tai telkkarissa aikoinaan mölisseet.

  • Aivot omistava

    Vastaa

    Viherkommareiden kannattaa tutkia suomen historiaa mihin heidän toimintansa tulee johtamaan, ei kannattaisi jatkaa sitä rataa.

  • PPP

    Vastaa

    Taposen parhaita munattomia nillityksiä ja mielisairaita höpinöitä:

    ”Myös Islannin politiikassa vihapuheet ovat yleistyneet. Retorikka (sic!) noudattaa yleiseurooppalaista kaavaa, jossa retoriikan kohteena ovat itäeuroopasta (sic!) tulevat työntekijät ja muslimit. Poliitikot vaativat vihapuheissaan mm (sic!) sharialakikieltoa, moskeijakieltoa tai burkhakieltoja…”

    Mitä lakikirjaa tämä sekopää lukee? Ei Suomessa ole mitään muslimeiden lakia, joten täällä kielletään moskeijat, shariat ja jätesäkkikaavut kyllä milloin vain tahdotaan. Tuo pelle on siis ilmeisesti ihan oikea poliisi ja kirjoittelee näitä poliisin virallisessa ominaisuudessa internetiin, Suomen Poliisin nimissä.

    Vielä kerran: Suomessa ei ole mitään muslimeiden sharia- tai muutakaan lakijärjestelmää, jota tässä maassa noudatettaisiin. Eikö poliisissa muut ukot nyt voisi heittää pihalle tuollaista latvajättöistä sekoboltsia? Ihan oikeasti ihmettelen, miten tuollaisen annetaan kirjoitella yhtään mitään.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi