Vesilahdella rokotettiin lapsia ennen aikojaan – lakia rikottu?

Kunta oli huomannut virheensä, mutta jatkanut rokotuksia siitäkin huolimatta. Vasta konsultointi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa sai kunnan lopettamaan rokotukset.

Kotimaa

Vesilahdella on jo rokotettu noin viidennes alueen 12–15-vuotiaista. Valtioneuvoston asetusta ei ole vielä asian suhteen muutettu, joten tapahtuma on mahdollisesti lain vastainen.

Vesilahden tartuntataudeista vastaavan lääkärin Elina Tolvasen mukaan kyseessä oli tulkintavirhe.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suositteli 24. kesäkuuta 12–15-vuotiaiden rokotuksien aloittamista. Valtioneuvoston pitää kuitenkin muuttaa rokotuksia koskevaa asetusta, sillä voimassa olevan asetuksen mukaan nuorin rokotettava ikäryhmä on 16–29-vuotiaat.

Kunta oli huomannut virheensä, mutta jatkanut rokotuksia siitäkin huolimatta. Vasta konsultointi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa sai kunnan lopettamaan rokotukset.

Koska Suomessa ”ei ole korruptiota”, ei liene pelkoa siitä, että tapahtumista vastuussa oleva virkamies päätyisi syytetyn penkille.

Lähde: IS

Hyvinvointi Kotimaa Rikos Rokotteet Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Hullut Koirat

    Vastaa

    Vanhaa sanontaa mukaillen nyt mennään neula edellä puuhun. Rokotevimmaiset ovat taantuneet eläimien tasolle eikä niitä pysäytä mikään. Kuola valuu suusta ja 100% kattavuus on pakkomielteenä. Ja mikä pahinta, ”lainsäätäjä” on näiden puolella.

  • Gen

    Vastaa

    Hän kantaa vastuun ja eroaa tehtävästä?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tuo on jo täysin tahallista, eikä voida laittaa minkään ”tulkintavirheen” piikkiin. Törkeää toimintaa, mutta eipä lapsien vanhempien päässäkään ole mitään liikkunut, jos siis ovat tietoisia tästä olleet.
    Jos eläisimme normaalissa ja tervehenkisessä yhteiskunnassa, Tolvanen olisi jo erotettu virastaan!

  • Suomenkieli

    Vastaa

    Tulee mieleen että tuo otsikko on kuin keltaisen lehdistön otsikko. Kirjoitetaan väite jonka perään laitetaan kysymysmerkki jonka kuvitellaan muuttavan väitteen kysymykseksi. Eikö enää osata kirjoittaa suomea?

    Itselle tulee näin vanhemmiten paljon kirjoitusvirheitä mutta aina pitää pyrkiä kehittymään joka elämänalueella. Myös suomenkielen oikeinkirjoituksessa. Siksi on tärkeää ettemme alistu kirjoitusasussa kulttuuri-marxilaisuuden uus-suomen tasolle. ”Hyvä plus plus”. Meillä on kieli joka on rikkautta, jos meillä ei ole kirjakieltä, mitä meille jää jäljelle itsenäisyydestä. Kirjakieltä ne eivät voi viedä pois meiltä.

    Toinen asia joka on vähän mietityttänyt on tuo:”Sähkeitä miehitetystä pohjolasta”. Oikeampi termi on:”Sanomia miehitetystä pohjolasta”. Sillä sanoma se on se sähköinenkin.

  • Nimetön

    Vastaa
  • Nationalisti

    Vastaa

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008162652.html

    Muun muassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kannattaa lapsien rokottamista, vastenmielinen ämmä.
    Lukekaa nuo ”perustelut”.
    Tässä ei edes haluta miettiä ollenkaan sitä, että kuinka moni lapsi on sairastunut vakavasti koronaan koko tänä aikana, vaan nämä haluavat rokottaa suomalaiset lapset kokeellisella pistoksella, jonka tulevaisuuden haittavaikutuksista kukaan ei tiedä (paitsi ehkä lääkeyhtiöt).
    Tämä meininki on todella sairasta.
    Nimilista noista ihmisistä pitää julkaista ja laittaa nimet muistiin, heiltä pitää evätä kaikenlainen toiminta lasten keskuudessa.

  • Diana

    Vastaa

    Rokottavien henkiloiden nimet esiin kaikkine tietoineen, he haluavat tappaa lapsemme joten toiminta on pakollista,.HETI

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi