Tampere: Mies kutsui PolPo-viranomaista ”stalinistiksi” – tuomittiin korvauksiin mielipahasta

Poliisin mukaan oli raskauttavaa, että kiinniotetun naapurit ja esimerkiksi poliisin kollegat saattoivat kuulla ilkeät sanat.

Kotimaa

Tamperelaismies joutuu maksamaan paikalliselle poliisille 200 euron ”kärsimyskorvauksen” sekä yli 1 100 euron oikeudenkäyntikulut, sillä hänen katsottiin loukanneen viranomaisen tunteita. Poliisi kertoo kärsineensä nimittelystä, johon mies syyllistyi.

Kaikki alkoi, kun poliisi hälytettiin keväällä 2019 miehen asunnolle kovan melun vuoksi. Mies ei suostunut avaamaan virkavallalle ovea, joten poliisi käytti yleisavainta ja vei miehen lopulta putkaan.

Kiinniottotilanteessa mies kutsui poliisia muun muassa ”stalinistiksi”, ”putinistiksi” ja ”rasistiksi”. Poliisin mukaan tapaus oli omiaan aiheuttamaan henkistä tuskaa. Nimittely jatkui jopa putkassa. Poliisin mukaan oli raskauttavaa, että kiinniotetun naapurit ja esimerkiksi poliisin kollegat saattoivat kuulla ilkeät sanat.

”Koin nimittelyt erittäin halventavina ja loukkaavina. Ne ylittivät sen, mitä poliisin voidaan olettaa sietävän työssään”, poliisi kertoi tuomarille.

Poliisi vaati alun perin yli tuhannen euron kärsimyskorvauksia, mutta lopulta tuomari piti summaa ylimitoiteltuna. Tuomiosta valitettiin ensin hovioikeuteen, mutta valitus peruttiin myöhemmin.

Lähde: Iltalehti

Kärsimyskorvaus Kotimaa Mielipaha Poliisi PolPo Putinismi Rasismi Rikos Stalinismi Tampere Tunteet

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Goobeli

    Vastaa

    PolPo:laiset alkaa olemaan surkeita reppanoita, joille tulee paha mieli jos joku sattuu sanomaan jotakin heille. Mihin tämä maa on menossa? Minua saa ihan julkisesti sanoa putinistiksi, mulkuksi, tai jollakin muulla kuvaavalla sanalla nimitellä enkä siitä pahoita mieltäni. Jokaisella on minusta oikeus mielipiteeseensä ja sillä selvä.

    Surkeita ressukoita poliisikunta on kun tulee työstä pahamieli!!!

  • Los6666

    Vastaa

    ei tainnu olla sika ihan itsellensä soveliaassa työssä…
    ei sovellu asiakaspalvelutyöhön, jos menee hiekkaa pimppiin pikku räksyttämisestä

  • jupi

    Vastaa

    Ei kyllä kukaan halua että joku möykkäävä mulkku tulee omalle työpaikalle nimittelemään miksikään, olettaen että virkavalta koputti ovea aivan syystä. Asia vaan on onneksi niin että Suomessa järjestystä ylläpitää poliisi eikä Antifa, ja laki vaatii tekemään juuri niin kuin konstaapeli sanoo. Mulla on henkilökohtaista kokemusta monesta kohtaamisesta poliisin kanssa, ja aina kohtelu on ollut asiallista, vaikka olenkin ollut (syystä) epäiltynä vakavemmastakin rikoksesta. Johtunee siitä että oma käytös on myös ollut asiallista. Jos konstaapeli pitkän vuoron päätteeksi kohtaa haistattelua ja niskottelua, voi olla että kiusaksi tekee ym. rikosilmoituksen.
    Toki on olemassa rajat minullakin, kuten se yks vittua kantava kulttuurimarxisti kenttäjohtaja. Nimeä en halua nyt muistaa ettei se yks miesoletettu vihervassari mielipidepoliisi, joka varmasti viihtyy myös tällä keskustelupalstalla, kutsu mua kuulusteluihin ajatusrikoksesta.
    Ai niin joo, sit on viel se lehmä, poliisivoimien korkein esimies, sisäministeri. Hänestä on aika paljon sanottavaa mutta ei mitään hyvää, ei alkuunkaan, joten jätän sanomatta.
    Poliisi on myös ihminen, paitsi ne lehmät ja kommunistit.

  • Aleksi L

    Vastaa

    > kiinniotetun naapurit ja esimerkiksi
    > poliisin kollegat saattoivat kuulla ilkeät
    > sanat.

    Mielenkiintoista on, että vahingon syntymistä ei tarvinnut todistaa. Riitti, että vahinko „saattoi“ mahdollisesti syntyä.

    Tuomio on verrattavissa laittoman aseen hallussa­pito­rikokseen. Siinähän rikos perustuu siihen, että vahinkoa „saattaa“ syntyä.

    Tässä siis on kyseessä kielletyn sanan hallussa­pito­rikos. Tällainen rikos syntyy jo siitä että ajattelee tuota laitonta sanaa.

    Sanan hallussa­pito­rikosten ennalta­ehkäisyn kannalta on olennaista, että ihmisten ei sallita keskenään kommunikoida muuta kuin digitaalisten välineiden kautta, jolloin vakoilu­ohjelmat laativat raportin jokaisen henkilön käyttämistä sanoista (ja automaattisesti lähettävät sakko­laput tai vangitsemis­määräykset kielletyistä sanoista).

    Että päästään kiinni kansalaisten ajattelemiin sanoihin, se edellyttää jo fyysisten laitteiden asentamista henkilöihin. Tällainen laite voidaan helposti asentaa salaa ja henkilön tietämättä rokotteen mukana. Siihen tarvitaan vain hallituksen päätös koko väestön pakkorokottamisesta.

  • Aappa

    Vastaa

    Itsellä on ollut sellainen käsitys, että poliisin työssä voi joutua kokemaan rankempiakin asioita, mutta rajat on nyt näköjään määritelty vähän uusiksi. 🙂

  • talonpoika

    Vastaa

    Jos poliisilla ei ole muuta keinoa panna rikollinen suupaltti aisoihin kuin oikeuden päätös. Turvallisuuspolitiikka valtiossa on suvaitsuvaisuudessaanharhateilla.

  • Maanpetturuus

    Vastaa

    Poliisi on natsi rasisti atonkultti sika jonka ainoa tehtävä on ollut jo monet kymmenet vuodet suojella eliittiä!

    Kytät haisee 5 nolla!

  • Minä

    Vastaa

    Vihervassut ja matut nimittelevät huutokuoroin poliisia siaksi. Siitä ei ole tullut yhtään oikeusjuttua. Ilmeisesti poliisi ei koe sitä loukkaavana, joten siaksi saa sitten kutsua.

  • tutkiva lukija

    Vastaa

    Suomeen on soluttautunut kabbalistinen oikeuskäytäntö, jota sovellettiin jo Juha Kärkkäisen jutussa. Oikeus valikoi mitä puolustus sai käyttää puolustuspuheen vuoroissaan, vaikka esitetyt argumentit olisivat olleet tosia ja perusteltuja. Eikös se niin mennyt. Näyttää siltä, että Suomen oikeuslaitoksessa vaikuttaa kollateraalinen madness, vähän samaan tapaan kuin collateral murder in Bagdad. July 12, 2007, Baghdad airstrike -
    Helikopterihyökkäys OLETETTUJA vihollisia vastaan.

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    Avainsana tässä on ”rasismi”.

    Tuomio tarkoittaa, että siihen vedoten jatkossa voidaan haastaa oikeuteen poliiseja rasisteiksi haukkuvat. Keitähän nuo rasismisyytösten viljelijät ovatkaan? 🙂

  • Ilmari

    Vastaa

    Miettikääpä että jos hän olisikin haukkunut poliisia VIHREÄKSI! Sen jos olisi naapurit tai tai työtoverit kuulleet!

    ”Olen pitänyt sitä aivan normaalina miehenä, mutta se onkin kuulemma vihreä. Uskaltaako tauoilla enää syödä lihapiirakkaa tai muuta oikeata ruokaa,”

    ”Se on lähdössä samalle lomalennolle meidän kanssa. Mitä jos se yrittää estää koneen nousun? ”

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi