Tutkimus: koronarokote aiheutti häiriöitä kuukautisissa lähes joka toisella naisella

Tutkimus ei havainnut eroja rokotevalmistajien välillä, sillä kaikkien valmistajien rokotteet aiheuttivat ongelmia.

Hyvinvointi

päivitetty

Seura-lehti kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan lähes 50 prosenttia koronarokotetuista naisista sai kuukautishäiriöitä. Myös naiset, joilla ei ole kuukautisia – kuten ehkäisypillereiden käyttäjät tai vaihdevuotensa ohittaneet – raportoivat vuodoista koronarokotuksen jälkeen.

Tutkijoiden mukaan tämä vahvistaa sitä, että nimenomaan koronarokotus aiheuttaa tätä häiriötä. Tavallisimmin koettu kuukautishäiriö koronarokotuksen jälkeen oli lisääntynyt tai ylimääräinen vuoto.

Tavallisinta vuoto oli naisilla, jotka käyttivät hormonaalista ehkäisyä, olivat olleet joskus raskaana ja naisilla, joilla oli jokin gynekologinen sairaus, kuten endometrioosi. Kuukautishäiriöi­den riski lisääntyi myös naisilla, joille oli koitunut rokotteesta muitakin sivuvaikutuksia.

Lähde: Seura

Hyvinvointi Koronavirus Rokotteet Tiede & luonto Tilastot

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kaikista sivuoireista, vakavistakin, huolimatta jotkut edelleen kiistävät rokotteiden aiheuttamat haitat.
    Syitä yritetään löytää mistä tahansa muualta, mutta ei vahingossakaan pohdita sitä vaihtoehtoa, että ”olenkohan minä nyt tullut systeemin puolesta kusetetuksi”
    Jo sen, että ”vakavaan pandemiaan” tarvittiin noin kovalla aggressiolla toteutettu, lobbaus‑, painostus- ja kiristyskampanja olisi pitänyt herättää huomattavasti enemmän kyseenalaistusta.

    Monille se piikkien ottaminen näyttää olevan myös eräänlainen sosiaalinen status ja ylpeillään sillä, vaikka todellisuus on sitä, että olet aivan saatanan tyhmä lammas, joka määkii minkä tahansa asian puolesta, mitä globalistieliitti nyt ikinä keksiikään ajaa.
    Saa nähdä, minkälaista tuhoa se pidemmän päälle on tehnyt ihmiskeholle.

    • Nimetön

      Vastaa

      Erittäin hyvin todettu!

  • TT

    Vastaa

    Koronan torjuminen on ollut kaiken kaikkiaan pähkähullujen touhua. Tauti ei koskaan savuttanut aidon pandemian vakavuutta. Pahinta on ollut piikkien pakkosyöttö, mikä on voimassa sote-alalla yhä. Rokotevalmistajille oli tärkeää saada julistetuksi poikkeustila, mikä puolestaan tarjosi näille erikoishätätilaluvan (Emergency Use Authorization) sivuuttaa huolelliset ja perusteelliset testivaiheet rokotteen kehittelyssä. Erittäin paljon vakavia sivuoireita oli jo alustavien kokeiden perusteella sekä valmistajien että hyväksyntäviraomaisten tiedossa, mutta silti raakileet haluttiin sysätä markkinoille. Jokainen tuotekehittäjä tietää, mitä testien sivuuttaminen merkitsee. Se tietää valtavia riskejä ja satavarmasti pahoja ongelmia. Normaalissa maailmassa mitään tuotetta ei lasketa massamarkkinoille ennen perusteellista testausta. Lääkkeiden kohdalla myös pitkäaikaiset vaikutukset tulee selvittää. Tästä johtuen lääkkeiden tuotekehitysajat ovat erittäin pitkiä, noin 10–20 vuotta.

    Jälkikäteen on selvinnyt, että mRNA- tai vastaavia geeniteknologiaa hyödyntäviä rokotteita on kehitelty jo kauan ennen koronaa, esimerkiksi kausiflunssan torjuntaan, mutta niissä on havaittu ongelmia eikä teknologiaa ole saatu tuotteistettua. Tunnetut ongelmat voitiin kuitenkin lakaista maton alle, koska koronassa rokote-huuma oli niin suuri, että kaikki kriittisyys niitä kohtiin voitiin tukahduttaa vetoamalla pandemia-poikkeustilaan. Kriitikot vaimennettiin myös leimaamalla nämä foliohatuiksi ja tiede- tai rokote-vastaisiksi ja vedottiin klassisella teknologialla saavutettuihin hyviin tuloksiin. Armoton kriittisyys jotain tuotetta tai keksintöä kohtaan on kuitenkin sitä tieteellistä ajattelua eikä joukkohurmokseen lankeaminen paskatuotteen edessä.

    • Länsimaitten hallittu luhistaminen

      Vastaa

      Hyytävän /pol/ vuotajan perusteella käänteistransskriptaasin avulla syötetään mRNA-menetelmällä sukusolujen DNA:han sellaisia geenivirheitä joiden seuraus on ”Premature ovarian failure in female offspring” eli ennenaikainen munasarjojen vikaantuminen naispuolisissa jälkeläisissä.

  • Juha

    Vastaa

    Suomen lääkevahinkokeskus ilmoittaa, että geenipiikkien vahinkoilmoitus on ruuhkautunut. 4 kuukauden jonotus.

    https://www.laakevahinko.fi/koronarokotteet/

    Samalla ilmoittavat että tyypillisiä haittoja ovat mm vyöruusu, sydäntulehdus ja neurologiset vaivat.

    Mutta hei.. vyöruusuunkin on rokote ja sen saa tuplana hintaan 399 €

  • Lisää piikkipiikkejä

    Vastaa

    Tutkimus kuinka piikkiproteiinit vahingoittavat soluja:
    DNA puolittunut
    Vahingoittuneet mitokondrit
    Heikommat lipidit, eli solujen rakenteet
    Hypoxiaa, hapen vajaus 

    https://youtube.com/watch?v=J1UzetqiWG4

  • NikkeNakkertton

    Vastaa

    Kun tulee se hetki että maailma huutaa syntyvyyden lähestulkoon loppuneen kokonaan, laitan spermalleni sellasen millilitra hinnan että tuntuu. Minua ei ole piikitetty ja ei tulla koskaan piikittämään. Onneksi olen niin jääräpäinen ja paksukalloinen ihminen että minuun ei kampanjat tehoa. Yksikään joka piikin on ottanut ja tuominnut muut helvettiin sen vuoksi että he eivät ole rokotukseen suostuneet, kärsikööt ilman minun sympatiaani. En tunne sääliä kuin ainoastaan niitä kohtaan jotka ottivat piikin muita tuomitsematta vapaaehtoisesti ihan sen vuoksi että haluavat suojella muita ihmisiä. Kun tämä kampanja on käyty loppuun ja tulee ilmi että piikit sittenkin aiheuttivat vain harmia eikä hyötyä, naulaan työnantajani ja yksikköni päällikön. Kuulevat kunniansa saatana!

  • Bella

    Vastaa

    Onneksi en ottanut tuota rokotetta. No sairastin sitten koronan ainakin kolmeen kertaan, joka kerta lievempana. Vaikka tiedeihminen olenkin (pian jopa toimeentuloni puolesta), niin juuri se tieteellisen kritiikin alkuvaistoni sanoi, etta ”jatapa nyt valista tama hompotys.”

  • juha II

    Vastaa

    Tuo ”vaiva” ja ”oire” tuli naisilla ilµi jo korona MURHA piikkien HAITTAVAIKUTUSTEN alkuvaiheessa. Mutta tuo ikuinen unelma ”nuorennuslääkkeestä” tuli lihaksi tavalla, että mummoilla oli menkat kuin ”iloisella 1920-luvulla”!!! Tosin tuota noina aikoina ”häpen hetkenä” koettua luonnollista naisen kehon toimintaa ei kuhitenkaan 100-vuotta myöhemmin tarvinnut kohdasta valkoisilla hankalilla ja epäkäytännöllisillä räsyillä vaan… noh naiset sen parhaiten tietävät! Meidän miesten EI pidä koskaan väheksyä naisena olemisen vaikeutta. Lentävien kattiloiden väisteleminen jää Meille!!!

  • Sano ei!!

    Vastaa

    Otin HPV-rokotteen 15.v.sitten kun olin saanut ensimmäisen lapseni. Terveydenhoitaja kertoi että olen ”siinä” iässä että se kannattaa. No minä,silloin 25.v., menin ja otin sen. No se lapsi jäi VIIMEISEKSI, ei tarvinnut edes miettiä toista lasta. Lääkärit ei sano että syy on rokotteessa mutta ei kielläkkään sitä.

  • tarkkailija

    Vastaa

    virossa 25.9 oikeus päättänyt että koska rokotuspakosta ei ole lakia. työnanataja ei voi pakottaa sitä ottamaan.…ja irtisanomiset sen takia ovat laittomia, ja korvauksia tulee.….etusivun uutinen jota ei suomessa nähdä.…..

  • JoodeJoode

    Vastaa

    Onneksi nyt saadaan maan terveysasiat tolalleen/tolaltaan kun Jessika Aro nimitettiin Tehyyn töihin. Hänen cv:stään löytyy mm, yleisradion viestintätöitä ja amfetammiinin käyttöä sekä välitystä.. Venäjätrolleja hän näkee unissaankin, Onkohan nuo kemistinhommat ratkaissut sen, että hänet otettiin tehyyn töihin, onhan se tavallaan lääkealaan liittyvää.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi