Tutkimus kumoaa vanhan myytin: Aineenvaihdunta ei hidastu ikääntyessä

20–60-vuotiaiden aineenvaihdunnan nopeus pysyy ennallaan. Vasta yli 60-vuotiaiden aineenvaihdunta hidastuu 0,7 prosenttia vuodessa.

Hyvinvointi

slimming, scales, health

Aineenvaihdunnan hidastumisen on arveltu olevan keski-iässä alkavan lihomisen yksi todennäköinen syy. Tuoreessa Science-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan olisi.

Herman Pontzerin johtaman kansainvälisten tutkijoiden ryhmän aineistossa oli yhteensä 6 500 ihmisen tiedot. Joukossa oli ihmisiä kahden päivän ikäisistä 95-vuotiaisiin.

Tärkein tulos oli se, että 20–60-vuotiaiden aineenvaihdunnan nopeus pysyy ennallaan. Yli 60-vuotiaiden aineenvaihdunta hidastuu vain 0,7 prosenttia vuodessa. Aineenvaihdunnan hidastuminen on siis niin hidasta, ettei se voi selittää keski-ikäisten lihomista. Keski-ikä sijoitetaan usein vuosille 40–60.

Jos ikääntyminen ei hidasta aineenvaihduntaa, lihomisen syitä etsitään jälleen sitä, että ruoasta saadaan kaloreita pitkän ajan kuluessa enemmän kuin keho tarvitsee.

Luontaisen energiankulutuksen pienentyminen, istuva elämäntapa ja lihottavien ruokien runsas käyttö viimeisten 40 vuoden aikana ovat johtaneet siihen, että liikakaloreita tulee paljon aikaisempaa herkemmin.

Lähde: Ilta-Sanomat

Hyvinvointi Rappiokulttuuri Terveys Uutiset Ylipaino

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mummo

    Vastaa

    Sonta ruoka, liikkumattomuus ja itse asiassa hormonaalisen toiminnan tiedostamattomuus ja stressi luovat sen aineenvaihdunnan hidastumisen. Mikään ei imeydy ja keho on tuledustilassa.
    Kaikki vaikuttaa kaikkeen kokonaisuutena, ei irrallisina palikkaosina.

  • Kaverit ympärillä vanhenee

    Vastaa

    Itse olen huomannut omakohtaisesti ja kavereissa että ikääntymisen seurauksena syö vähemmän. Parikymppisenä meni syödessä kuusi perunaa, puolisen kiloa jauhelihaa ja leivät maitoineen sekä jälkkärit. Nykyään samalla ruokamäärällä elää kolme päivää.

    Se on se testosteronin väheneminen joka johtaa siihen että ei ole entiseen tapaan nälkä eikä ruokaa tarvitse niinkuin ennen.

    Toisaalta, eipä sitä alkoholiakaan ole tullut juotua vuosiin kuten nuorempana. Se on yksi lihoamisen syy.

  • TT

    Vastaa

    Lihomisen ehkäisyyn on ainakin kaksi ratkaisua:
    1) reipas katupartiointi yms. toiminta kansallismielisessä ryhmässä.
    2) odotetaan, että globaalikommunistit aiheuttavat meille kaaoksen ja sitä kautta nälänhädän.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mikä ”Mylläriä” vaivaa, kun ei enää tubeta svedu-uutisia?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    slimming, scales, health