Diabetekseen sairastuneiden nuorten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti

Roskaruoan rajaton saatavuus ja minimiin jäänyt liikunta näkyy myös Suomen tilastoissa. Joiltain osin ilmiötä selittää myös terveydenhuollon parantunut diagnostiikka.

Hyvinvointi

Kakkostyypin diabeteksen toteaminen nuorilla on ollut aiemmin Suomessa harvinaista, mutta tuoreimpien tutkimusten mukaan kakkostyypin diabetekseen sairastuneiden nuorten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosina.

Kakkostyypin diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuutta ja esiintyvyyttä tutkittiin vuosina 2000 ─ 2017. Tuloksena oli, että vuonna 2000 kakkostyypin diabetekseen sairastui alle 20-vuotiaana 43 ja vuonna 2017 vastaavasti 98 henkilöä. Tutkimus tehtiin FinDM-aineiston avulla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi uuden kansallisen diabetesrekisterin tulokset. Tuloksista ilmeni, että tämän vuoden toukokuun tilanteen mukaan kakkostyypin diabetesta sairastavia alle 25-vuotiaita oli 957 potilasta.

Suomen Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiän mukaan ihmisten arkinen fyysinen liikkuminen on vähentynyt sekä työssä että vapaa-ajalla, ja ylipainoa kehittyy vyötärölle hiljalleen.

– Myös lasten harrastukset ovat osittain muuttuneet fyysisesti passiivisiksi. Lapsetkin istuvat tietokoneen äärellä, eivätkä leiki enää hippaa.

Tilanteen parantamiseksi Pimiä kääntää katseensa vanhempiin. Vanhempien tulisi havahtua tilanteeseen ja panostaa siihen, että lapselle syntyy liikkuva elämäntapa. Olisi hyvä kiinnittää huomiota myös säännölliseen ruokarytmiin ja aterioiden syömiseen yhdessä.

– Arkeen voi kuulua myös herkkuhetkiä, mutta tulisi tunnistaa terveellinen ruoka ja herkut. Näyttää siltä, että se, mikä oli ennen juhlapäivän herkku, vaikka sokerilimsa, niin sitä juodaan nykyisin myös arkijuomana.

Pimiän mukaan kaikkien niiden toimijoiden, jotka voivat vaikuttaa päiväkodin, esikoulun sekä koulun arkeen ja ruokailuun, ja jotka kohtaavat nuoria opiskelijaterveydenhuollossa tai armeijassa, tulisi olla huolissaan.

– Myös hyvinvointialueiden ja valtakunnan politiikkojen tehtävänä on vaikuttaa tähän asiaan. Miten tuetaan terveellistä ruokailua esimerkiksi verotusratkaisuin?

Sairastuminen on ehkäistävissä

Vuosien ajan liian korkealla oleva verensokeri voi vahingoittaa valtimoita ja pieniä verisuonia ja altistaa monille sairauksille, kuten sydän- ja aivoinfarktille ja muille sydänsairauksille.

Jos kakkostyypin diabetekseen sairastuu nuorella iällä, se lisää valtavasti riskiä, että nämä vakavat lisäsairaudet saa jo 40-vuotiaana.

Vaikka sukurasite on suuri riskitekijä, voi kakkostyypin diabeteksen puhkeamista ennaltaehkäistä aktiivisella liikkumisella ja terveellisellä ruokavaliolla.

Lähde: IL

Diabetes Hyvinvointi Kansanterveys Kotimaa Roskaruoka Terveellinen ruoka Ylipaino

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Roskaruoan syöminen on USA:sta tuotu ilmiö ja nykyiset nuoret eivät kykene edes valmistamaan minkäänlaista ateriaa itsenäisesti. Veden keittäminen on jo nykyihmiselle ylipääsemätön tehtävä, saati sitten ruoan valmistaminen. Daibetes 2 on helposti hoidettavissa keto-ruokavaliolla ja insuliiniin siirtyminen on pahinta mitä voi tapahtua, sillä silloin lääketeollisuus jälleen juhlii!

    • Että näin

      Vastaa

      Juurikin näin, siirtyminen prosessoituun ns. ruokaan on kaiken takana, normaali itsetehty kotiruoka puhtaista raaka-aineista on monelle aikuisellekin saati nuorelle lähes myytti.

      Sokeri, suola ja vilja ovat ne halvimmat raaka-aineet joilla ruokateollisuus tahkoaa voittoja, ihmisille markkinoidaan milloin milläkin verukkeella tällaisesta koktailista valmistettua einestä, joka loppupelissä ei ole edes syötäväksi kelpaavaa. 

      On turha tuijottaa ja syyttää liikkumisen puutetta pelkästään, kun ravinto on jo ala arvoista sekä köyhää koostumukseltaan. Lisäpotkua saa tietty sokeritäytteisellä energiajuomalla, makeisilla yms., mutta sillä pedataan pelkästään insuliinituotannon loppumista.

      Vilja ja kasviperäisen ruokatottumuksen, vääristynet ravintoympyrät/lautasmallit ovat peräisin seitsemännen päivän adventisteilta, jotka omistavat globaalisti suurimmat ruokaketjut sekä paljon toimintaa näihin liittyen. Kannattaa lukaista Will Keith Kellogin taustoja ja kytkyjä , avautuu aivan uusi näkökulma teollisen ja ”terveellisen” ruoan tuotantoon.

      Aikoinaan tehty tutkimus itäsuomalaisten keskuudessa sepelvaltimotaudista rahoitti pitkälti elintarviketeollisuus, joka sai lopputulemasta syyn alkaa valmistamaan ja käyttämään rypsipohjaisia öljyjä normaalin rasvan ja voin sijaan. Tyhmempikin huomaa ettei rypsipeltojen ympärillä koskaan ole aitoja eikä lintuparvet ole jyviä syömässä, koska eläimet karttavat tätä myrkyllistä kasvia. Alun perin rypsiä alettiin viljelemään, koska tarvittiin sinappikaasulle tärkeää ainesosaa syaania.

      • tarkkana

        Vastaa

        Tarkennetaan vähän tätä ”prosesssoitua” ruokaa. Jos keität perunoita, prosesoit niitä. Jos paistat lihaa, prosessoit sitä.

        Ei alennuta keltaisen lehdistön kaltaiseen kielelliseen köyhyyteen vain siksi että sitä käytetään jokapuolella. Kuten natsia. Vaan pyritään kehittymään kielellisesti. En sano että se minullakaan olisi täysin onnistunut, mutta yrittää pitää aina.

  • koekaniini

    Vastaa

    vale, emävale, tilasto. Vanha sanonta pitää tässäkin kohtaa paikkansa. En kiellä etteikö lihavuudella olisi osuutta asiaan mutta ihan yhtä syyllisiä, ellei enemmänkin, ovat lääkärit. Antakaapas kun kerron omakohtaisen tarinan.…

    Tässä taannoin viime vuosikymmenen paikkeilla minulla todettiin verenpainetta. No, suorittavan työn tekijänä jossa vastuullani ovat suhteellisen suuret kokonaisuudet, stressi näytteli varmasti suurta osaa. Ja osansa oli varmasti reissuhommissa.

    Siinä sitten lääkäri toisensa jälkeen ihmetteli verenpaineitani ja lopputulema oli että ”sinulla on munuaisen vajaatoiminta”, vaikka syy yksinkertaisuudessaan on ahdas verisuoniverkosto, koska yli 60% sydämenlyönnista tulee takaisinvirtauksena. 

    Sen siivittämänä aloitettiin lääkintä, noin 10 pillerillä. Ja kun kysyin että koskas nämä käyvät sisäelinten päälle, niin vastaus oli että ”myöhemmin kuin verenpaine”. Huomautan että tässä kohtaa kaikki veriarvoni olivat kuin 20 vuotiaalla urheilijalla, mitä lääkärikunnassa kovasti ihmeteltiin. Varjoaineella kuvannettu valtimoverkosto oli täysin puhdas ja avoin. Ei rasvoittumia tai kalkkeutumia missään, vaikka kovasti puhuivat niiden puolesta.

    No, kun sitten söin lääkkeitä puoli vuotta (muuten olisi otettu ajo-oikeus pois) niin minulle saatiin lääkkeillä aikaiseksi munuaisten vajaatoiminto, maksan toimintahäiriö sekä kilpirauhasen vajaatoiminto. Kaikki nämä tulivat lääkityksestä vaikka lääkärit vieläkin koittavat väittää että verenpaineesta. Mutta kun katsotaan numeroita verenpaineajoilta, ne olivat viitearvojen sisällä, kaikki. Saas nähdä mitä muuta vielä puhkeaa.

    Lääkärit sii hoidoillaan tuhoavat potilaiden sisäelimiä jotta heidät saadaan syömään loppuelämänsä lääkkeitä. Tarkoitus ei ole lainkaan parantaa vaan tehdä potilaista koekaniineja, joilla voidaan testata uusia lääkkeitä.

    Ihmettelen miksei niitä vanhoja hyväksi havaittuja voi käyttää? Ai niin, niistähän on patentit rauenneet. Mutta että miksi lääkkeet jotka vaikuttavat yhteen asiaan kerrallaan, pitää vaihtaa lääkkeisiin jotka vaikuttavat kokonaisvaltaisesti joko sympaattiseen- ja/tai parasympaattiseen hermostoon, luoden sen 10 sivuvaikutusta.

    ..ja aina kuulee sen ”käypä hoito suositus” vaikka lääkäreiden hoito ei ole käypästä monellekkaan ihmisille. Saati sitten että siitä olisi hyötyä. Niinkuin nykyajan hypetyksestä, uniapneamaskista. Kysyinkin että kuinka joku maski voi laajentaa verisuoniani? Höpötys laitteesta päättyi siihen.

    Mutta, näin minustakin saatii lisänymeroita Suomen sairaisiin tilastoihin. Tilastoihin, joihin en olisi päätynyt varmasti ennenkuin olisin kuollut.

  • GLGL

    Vastaa

    Usein krooninen insuliinivajaus on seuraus liian korkeasta insuliinimäärästä, joka johtuu taas siitä, ettei maksassa ole kompensoivaa sokerivarastoa, joka taas johtuu, joko maksan rasvoittumisesta, tai keinotekoisista makeuttimista.

    Maksan kunnon parantaminen voi parantaa tietyn kakkostyypin (ei ole olemassa vain yhtä kakkostyyppiä, vaikka lääketeollisuus niin yrittää väittää). Eli vältä makeuttajia ja hedelmäsokeria, vain aito sokeri varastoutuu maksaan. Vältä nestevajetta. Syö hitaasti. Nauti jälkiruoka (madaltaa insuliinihuippua), jne.

  • Valmentaja

    Vastaa

    80-luvulla syntyneet vanhemmat luulevat että lautasella 70% oleva spagetti/makarooni joka ui pikakastikkeessa einespihvin kylkiäisenä on ”terveellistä kotiruokaa”, jälkkäriksi pussi sipsejä. Sitten lapset sohvalle lepäämään koska ”ruoka oli niin hyvää”. Verensokeriromahduksen jälkeen maistuisi taas jotain makeaa niin vedetään karkkipussi. Se yksi banaani joka viikossa popsitaan ei kyllä paljoa naurata kun tavat ovat nämä. Kakarat lihovat nuorena 15 kiloa vuodessa ja aikuisina tahti vaan kiihtyy. Se on suoraa helvettiä sitten ruveta muuttamaan syömisiään ja yrittää liikkua kun kroppa huutaa sokeria ja joka paikkaan sattuu kun on läskejä roudannut mukanaan todella kauan. Kyllä, minä syytän vanhempia. Samalla tavalla jos et opeta koirallesi mitään, saat tyhmän ja huonosti käyttäytyvän koiran. Syötä koiralle meetwurstia niin saat läskin koiran joka puree sinua jos meetwurstia ei enää tulekaan. Läskit jotka eivät halua muuttaa mitään syyttävät aina KILPIRAUHASTAAN ja sitä etteivät jaksa hulluna käydä 1.000 kilsan lenkeillä kuusi kertaa päivässä. Tuollaiseen tyhmään päähän ei mene millään että 85% on se mitä naamaasi tunget ja loput liikuntaa. Kyllä, sinä laihdut ihan ilman mitään liikuntaakin kun lopetat paskan syömisen, ja paskan jauhamisen. Vittu, KYYKKÄÄ 3 kerta viikossa niin että joka kerta on 20 minuuttia hikoilua. Laita sydän tekemään duunia. Se on TUNTI viikossa, eikä tarvitse mennä minnekään eikä se maksa saatana mitään. Kukaan ei näe eikä arvostele. Siitä se lähtee, sydän on avain, sydän on moottorisi ja se pitää käynnistää. Alku on vittumaista, kuten kaikki muutkin alut maailmassa. Turpakii sinä laiska pullamössö läskiperseapinaluuseri ja kyykkäämään siitä! Itke ja valita someen yyhhyyy yyyhhyyy, mutta sinähän kyykkäät saatana!

  • pöh

    Vastaa

    Jos tyyppi ei jaksa nousta nojatuolistaan, niin se on mun mielestä sen oma ongelma, eikä suinkaan yhteiskunnan.
    Nimenomaan kun itse itsensä on siihen pisteeseen ajanut.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi