Myös Kanada aikeissa asettaa valkoiset koronarokotejonon perälle

Liberaalien poliitikkojen ajama "positiivinen syrjintä" tulee tässä tapauksessa palvelemaan valkoisia.

Hyvinvointi

Kanadan ääriliberaali pääministeri Justin Trudeau elementissään.

Aiemmin puolet Amerikan osavaltioista kertoi suunnittelevansa vaarallisen koronarokotteen myöntämistä ensimmäiseksi ei-valkoisille sen sijaan, että sitä jaettaisiin lähtökohtaisesti iän ja terveydentilan mukaan. Nyt Kanadan immunisaation neuvontakomitea kehottaa maan hallitusta toimimaan samoin.

Komitea ilmoitti hiljattain, että vähemmistöyhteisöjen aikuiset tulisi asettaa myös ”ei-rodullistettujen” vanhusten edelle ”koska koronavirus on vaikuttanut suhteettoman paljon vähemmistöryhmiin”.

Oletettavasti Kanadan ääriliberaali pääministeri Justin Trudeau tulee hyväksymään komitean ehdotuksen, sillä hän on aiemminkin asettanut ei-valkoisille etuoikeuksia muun muassa sijoittamalla [sic!] erikseen 221 miljoonaa dollaria veronmaksajien rahaa mustien yrittäjien tukemiseen sekä 40 miljoonaa dollaria mustien asunnon omistusoikeuksiin.

Lähde: Breitbart

Hyvinvointi Justin Trudeau Kanada Koronavirus Kulttuurimarxismi Lääketeollisuus Rappiokulttuuri Rokotteet Rotu Rotuerottelu Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • jah-man

    Vastaa

    Tämähän on erittäin hyvä asia koska rokotteet eivät ole turvallisia. Toivotaan että vakavia haittavaikutuksia ilmenee erittäin runsain määrin.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    Tätä valkoista ei tarvitse laittaa rokotejonojen perällekään. En aio, ilman väkivaltaista pakotusta, ottaa moista,tarpeetonta myrkkypiikkiä ikinä. Koronakäsikirjoitus on menossa yhä tyrannimaisempaan suuntaan eli koronakeskitysleirit mengeleineen varmaan odottavat minua ja kaltaisiani.

  • Olemmehan alkuperäsikansa

    Vastaa

    No, nämä normaalisti viisi vuotta kestävät rokotteiden testaukset ovatkin pahasti kesken. Ehkä kerrankin esim. suomalaisten sijaan testit tehdään muilla alustoilla.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Sopiihan se toki mainiosti että neekerit ynnä muut hominidit toimivat koekaniineina mahdollisesti vaarallisia haittavaikutuksia aiheuttaville rokotteille. Hyvä suvakit, niin sitä pitää.

  • juha.

    Vastaa

    Eipä sitten haittaa minua yhtään, vaikka koko ”show” aloitettisiin Afrikasta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ja näin luodaan rasismia, kun sitä näköjään ei ole riittävästi. Kun Morgan Freemanilta kysyttiin neuvoja rasismin kitkemiseen, vastaus oli lyhyt: Stop talking about it!

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Niin, vielä hetki sitten jo pelkkä roduista puhuminen oli rasismia eikä rotuja kuulemma edes ollut, ja nyt takki on kääntynyt jopa ”suvaitsevaisilla” niin että siitä ja juuri siitä pitääkin puhua. Ovatko ne viimeinkin tulleet järkiinsä tai käyneet koulunsa loppuun ja nyt yhtäkkiä tunnustavatkin sen tieteellisen faktan että ihminen on laji, joka laji sisältää erilaisia rotuja? (mm. lääketiede ja antropologia ovat koko ajan tunnustaneet tämän huolimatta suvakkien hihhuloinnista ja siitä että yrittivät saada vaikutettua jopa tieteeseen niin että tieteen ja tieteellisen metodin olisi pitänyt alistua ja lähteä suvakkien mielikuvitusleikkeihin mukaan ja kieltää rotujen olemassaolo..) No, yhtä kaikki, ”suvaitsevaiset” paljastuivat lopulta niiksi oikeiksi rasisteiksi.

  • sotatila

    Vastaa

    Mun mielestä näyttäisi hyvältä kun koronarokotus ja koronatesti kyltit katukuvassa saisivat vähän yllättävää ”ehostusta”.

  • Nimetön

    Vastaa

    STT uutisoi; Marinin hallitus ajaa lakia, jolla suomalaiset voidaan pakottaa laajoihin terveystarkastuksiin sakkojen ja vankeusrangaistuksen uhalla. 

    Läpi päästessään tämä laki raivaa tietä EU-komission ”tiekartalle” ID rokotepassiin ja pakkorokotuksiin, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuonna 2022.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi