Nato-prosessin ainut positiivinen seuraus? Alan Salehzadeh perui ”suomalaisuutensa”!

Salehzadeh on aiemmin tunnettu nolostuttavasta suomalaisuusroolipelistään, jota on kuvailtu osuvasti kesäteatteriksi.

Viihde

Alan Salehzadeh.

Suomen hallitus on neuvotellut viime päivinä Turkin kanssa Suomen Nato-jäsenyyden edellytyksistä. Yhdysvallat on painostanut Turkkia puoltamaan Suomen jäsenyyttä, mutta vastapainoksi Turkki on vaatinut Suomea puuttumaan aiempaa tiukemmin maassamme asuvien PKK- ja muiden kurditerroristien toimintaan.

Suomen tulevaisuuden kurdipolitiikan konkreettinen sisältö on edelleen epävarma, mutta kurdiaktivistit ja heidän äärivasemmistolaiset toverinsa ovat jo ehtineet syyttää Suomen hallitusta ”ihmisoikeuksien” hylkäämisestä. Tällä kurdit ja muut äärivasemmistolaiset viittaavat siihen, että Suomi on paperilla sitoutunut auttamaan Turkkia torjumaan kurditerroristien muodostamaa uhkaa.

Suomen ylimielisimpiin ja äänekkäimpiin lukeutuva kurdiaktivisti Alan Salehzadeh on ollut tyrmistynyt siitä, että Suomi on ylipäätään suostunut neuvottelemaan Turkin kanssa kurdikysymyksestä. Salehzadeh vaatii Suomea tukemaan PKK:ta ja muita ääriliikkeittä varauksetta vain siksi, että kyse on kurdien rodullisesta edusta.

Kurdin naamio putosi

Salehzadeh on aiemmin tunnettu nolostuttavasta suomalaisuusroolipelistään, jota on kuvailtu osuvasti kesäteatteriksi. Kurdiaktivisti on pyrkinyt alleviivaamaan ”suomalaisuuttaan” poseeraamalla lätkäpaidassa, saunojen edustalla tai lauantailenkki kourassaan. Nyt ääni kellossa on kuitenkin muuttunut täysin.

”Toivon, että Suomi menestyy ja onnistuu kaikkialla mutta petyin tänään suuresti kun Suomi allekirjoitti Turkin kanssa yhteisymmärryksen kurdeja ja tasa-arvon puolustajia vastaan. Tästä päivästä alkaen en ole uussuomalainen enkä arvosta tämän maan johtajia, jotka tekevät islamisti Erdoganin kanssa yhteistyötä meitä vastaan. Olkaa NATOn jäseniä mutta miksi alistutte Diktaattorille. Eniten minua ärsyttää vihreä ulkoministeri,” kurdiaktivisti vuodatti Twitterissä.

Jos Suomen Nato-prosessilla on ylipäätään mitään positiivisia seurauksia, on se tämä. Kurdit ja muut vihamieliset vähemmistöt pyrkivät kartuttamaan Suomessa poliittista valtaa väittämällä olevansa ”yksi meistä”. Kurdit paljastavat kuitenkin todellisen luonteensa heti, kun heidän ja suomalaisten oletetut kansalliset edut eivät enää kohtaakaan. Monikulttuurisuus on korttitalo, joka kaatuu pienestäkin tuulenpuuskasta.

Lähde: Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh Kotimaa Kurdit Kurditerrorismi Nato Rotu Suomalaisvastaisuus Turkki Turkkilaiset Väestönvaihto Viihde Yhdysvallat

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Melina

    Vastaa

    Turkista en niin välitä, mutta on tässä Partisaanin uutisessa jotain todella hyvää! Heippa hei Alan, emme tule sinua kaipaamaan!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Uskottava puolustus on kannatettava asia, sitähän Nato-jäsenyys on. Vaihtoehtona olisi ollut Tsetsenian, Georgian ja Ukrainan kohtalot.
    Seppo Lehto https://Aluepalauttaja.blogspot.com

    • Zatan Ihrahimovitsi

      Vastaa

      Oikein Sepi. Miksi Partisaani näkee Naton pelkkänä mörkönä? Mokutus? Matut? Pride? 😉 Viro on Natossa, kummassa on enemmän noita mainittuja, siellä vai Suomessa. Edelleen kannatan NMR:n Norden-etnovaltiota, mutta se on aika kaukainen haave. Mutta kyllä sitten pääsemme Natosta tarvittaessa eroon. Toki tarvitsemme sitten voimakkaan puolustusteollisuuden ja ennen kaikkea oman ydinaseen, koska vieressä olisi edelleen ryssän monikulttuuri-imperiumi. Ja joka vuosi se on etnisesti vähemmän eurooppalainen.

  • Suomi22

    Vastaa

    Melko hätäinen päätös tältäkin kurdilta. Vihreä homoulkoministeri kun alkoi valehtelemaan ettei mistään luovutuksista ole sovittu ennen kuin muste oli ehtinyt paperista kuivua. Vaikea uskoa että täällä vieläkään laitettaisiin oikeasti Suomen etu näiden ulkomaalaisten etujen edelle.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Kiitos. Voitte poistua. 🙂

  • Piikivi

    Vastaa

    Matut on teeskentelijöitä. En luottais yhteenkään.

  • juha II

    Vastaa

    Puheet vaihtuvat kuin basaarissa.

  • Hh1488

    Vastaa

    Taitaa vaan olla niin,ettei Suomi tarvii kurdeja ‚mutta kurdit tarvii suomea

    • Julli

      Vastaa

      Hyvin ilmaistu. 👌

      Nämä hetket ovat arvokkaita, koska nyt paljastuu näiden todellinen suhde Suomeen ja suomalaisiin.

      Suomi on näille pettureille vain väline, ei itseisarvo.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Tuonkin kurdin voi toimittaa Turkkiin ilman vaatteita, ainoastaan tuo kuvassa näkyvä sateenkaari häpeälippu päällään. Voi siellä juhlistaa Helsingin häpeäviikkoa.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Heh! Suvakit aina hokevat ”kansainvälisistä sopimuksista” joita pitää noudattaa poliittisia päätöksiä tehdessä. Nyt meillä on erittäin tärkeä tuore kansainvälinen sopimus tehty, mutta jostain syystä suvakeilla on paha mieli ja sopimusta ei pitäisi noudattaa.

    Mitäs sitten tehdään kun Turkki aloittaa sotatoimet Kreikan kanssa?

  • TT

    Vastaa

    Prosessi on synkkää ironiaa täynnä. Pakolaistouhun eli kansainvälisen suojelun tarjoamisen piti nimenomaan perustua poliittisen turvapaikan tarjoamiseen niille, joita heidän oma hallituksensa vainoaa. Näitä voidaan aina nimittää terroristeiksi, vaikka kyseessä olisi ollut vain ajatusrikollisuus. Toki on selvää, ettei raakoihin rikoksiin syyllistyneitä ja pommeja heittäneitä tule suojella.

    Kurdien kohdalla Suolen nato-kiima menee pakolais-hyvesäteilyn edelle. Ei tässä prosessissa ole mitään hyvää, vaikka kurdit ovatkin enimmäkseen väkivaltaisia kusipäitä, joiden näkee mielellään joutuvan Erdogaanin hyppysiin. Tämä ajattelu on kuitenkin lyhytnäköistä. Kuka valvoo, ettei ajatusrikoksiin syyllistyneet joudu kidutuksiin yms.? Jos Erdogan saa mielin määrin jahdata Turkissa omia nk. ”terroristejaan”, niin alkaako Suomessa vastavaasti ”natsien” ja muiden ajatusrikollisten jahti? 

    Tästedes on selvää, ettei pakolaistouhussa ole enää mitään aitoa hyvesäteilyn elementtiä mukana. Koko touhu on vain teatteria, jolla maa saadaan elintasopakolaisia täyteen ja EU:n kalergisointisuunnitelmat toteutettua. Elintasopakolaisia ja Kelan ritareita ei karkoiteta Suomesta pois koskaan.

    • Piiska

      Vastaa

      ”Jos Erdogan saa mielin määrin jahdata Turkissa omia nk. ”terroristejaan”, niin alkaako Suomessa vastavaasti ”natsien” ja muiden ajatusrikollisten jahti?”

      No sehän on ollut käynnissä jo useita vuosia vihervassar ’ylimäne’ syttelijä taholta.
      Kyseinen ämmä toi vi ha vainen ämmä ei koskaan tosin syytä sdp:tä (= sosialisteja,voke,blm)
      tai vihervassareita kannattavia henkilöitä vaikka nämä olisivat syyllistyneet
      mihin tahansa. Tästä hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa SSsdp:n (al-Taee alias al Gulal)

      ’TM: suomi-konepistoolin-salaisuus-on-sen-nerokkaan-yksinkertainen-rakenne’

  • Yolo

    Vastaa

    Onko länsimaalaiset johtajat viimein tajunneet, että beduinien paikka ei ole euroopassa? Historiaansa jos olisivat tutustuneet, niin ei olisi tarvinnut toistaa 1600 luvulla suoritettua euroopan puhdistusta uudelleen.

  • TB

    Vastaa

    ”Monikulttuurisuus on korttitalo, joka kaatuu pienestäkin tuulenpuuskasta.”

    Juuri näin. Hyvin yksinkertainen totuus, jonka lapsikin tajuaa. Siksi meillä jokaisella on oma paikkamme tämän Maan kolkassa. Paska homma että ahneet pankkiirit koskaan alkoivat riistää afrikkalaisia ja muita näitä orjiksi varastaen. Törkeää toimintaa, jonka jäljet tunnetaan yhä erittäin pahasti.

  • T . T

    Vastaa

    Voih! Mitä me suomalaiset nyt teemme ilman Alania?!

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Ehkä Suomen on toistaiseksi luovuttava Naton täysjäsenyyshaaveista. Erdoganin vaatimuksille ei tule loppua. Katsotaan asiaa uudelleen, jos Nato muuttaa sääntöjään tai Turkissa valta vaihtuu.
    Suomen olisi varauduttava puolustautumaan ilman ulkomaailman tukea. 

    Naton merkittävimmän jäsenen, USA:n asevoimat ovat lahoamassa. Amren.comissa julkaistun kirjoituksen mukaan niillä on vaikeuksia saada rekryyttejä. Vain 40 prosenttia tarvittavasta määrästä saadaan. USA on muutenkin heikentymässä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi