Esittelyssä äärivasemmistolainen ”jumalaton teologi” ja ”seksityöläinen” Cia-Carola Jäntti

Synkkiin naamioihin mielellään verhoutuvien "antifasistien" huivien takana on joukko elämässään surkeasti epäonnistuneita moniongelmaisia.

Poliittiset viholliset

Cia-Carola Jäntti edestä ja takaa.

Partisaani on saanut vihjeen suomalaisen äärivasemmiston suunnittelemasta verkkohäirintäkampanjasta. Tästä inspiroituneena toimitus on päättänyt alkaa esitellä kotimaisten äärivasemmistolaisten henkilöllisyyksiä niin kauan kuin kansallismielisiin kohdistuva häirintä jatkuu.

Ensimmäisenä esittelyssä on naisoletettu, jonka profiilista ei ristiriitaisuuksia puutu. ”Jumalattomana teologina” sekä dances4destruction- ja Saatane-nimimerkeillä verkossa esiintyvä Varisverkoston tukija Cia-Carola Jäntti on uskontotieteiden opiskelija, joka hankkii työkyvyttömyyseläkkeellä lisätienestejä ”seksityöläisenä” eli myymällä muhjuista kotipornoa niin sanotulle incel-yleisölle Onlyfansissa.

”Täyteläiseksi, traumatisoituneeksi ja epävarmaksi intersatanistiseksi feministiksi”, ”äärivasemmistolaiseksi äärisateenkaaristiksi” sekä ”antifasistiksi” itsensä määrittelevä hyvinkääläinen levittää poliittista väkivaltaa kannattavan Varisverkoston propagandaa mielellään paljaiden pakaroidensa välityksellä. Lisäksi hän uhkaa murskata fasismin ”täyteläisillä” reisillään. Jäntin kertoman mukaan hänen ”energisyytensä” salaisuus on ”Pepsi Max ja kourallinen lääkkeitä”. Antifasisti on taustoittanut myös, että ”mielenterveys vaatii kolmea lääkettä säännöllisesti ja kahta tarvittaessa”.

Mikäli haluat tutustua Jäntin satoihin ”vitutuksen” aiheisiin, kuten siihen, että ”laihtuessa pienenee ekana tissit ja lihoessa kasvaa ensimmäisenä kaikki muut kun tissit”, tutustu hänen elämänsä lukemattomiin solmukohtiin TÄÄLLÄ. Jäntti ei ole aiemmin paljastanut henkilöllisyyttään verkossa, joten Partisaani on ensimmäinen julkaisu, joka – Jäntin sivubisnekselle uskollisesti – yhdistää pakarat ja naaman toisiinsa.

Tapaus Jäntti on jälleen pätevä muistutus itse kullekin siitä, että synkkiin naamioihin mielellään verhoutuvien ”antifasistien” huivien takana on joukko elämässään surkeasti epäonnistuneita moniongelmaisia. 

Koska Partisaanin toimitus kuitenkin nauttii poliittisen huumorinsa pikimustana, jatkamme mielellämme Jäntin aatetovereiden henkilöllisyyksien paljastamista, mikäli äärivasemmisto haluaa jatkaa valitsemallaan ladulla.

Äärivasemmisto Anarkismi Antifa Cia-Carola Jäntti Incel Kotimaa Kulttuurimarxismi Mielenterveys Mielenterveysongelmat Onlyfans Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Porno Rappiokulttuuri Varisverkosto

Keskustelu

45 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Burn motherfucker burn

    Vastaa

    Jaahas, kalenterisota tulille. Miten meni viimeksi, vassarit?

  • setä-kaikkitietoinen

    Vastaa

    HEIL JA SUPPORT

  • Julli

    Vastaa

    Nyt on taas vihervassarilaatu kohdillaan..

    Mielenterveysongelmainen.

    Vähän naamalävistyksiä.

    Perseenmyynnistä voimaantuva.

    Nuori työkyvyttömyyseläkeläinen.

    Ei voi kuin ihailla näitä vihervassareiden ydinjoukkojen kykyjä ja laatua. Jos ei täydellisiä, niin priimaa kuitenkin. Näillä on hyvä rakentaa huomista. 💪🏻

    • Topi

      Vastaa

      Väritukka vain puuttui. Muutoin kyllä huikea bööna:

      • nazzien hakkaaja
      • antifasisti
      • seksityöläinen
      • ylipainoinen
      • ylpeä kainalokarvoistaan(!)
      • lääkekoukussa
      • saatananpalvoja/satanisti(?)
      • isot, pyöreät lasit
      • sonnirengas nenässä
      • avoin suhde
      • panseksuaali (mitä sitten lieneekään)
      • yh
      • 157 cm

      Joo, eiköhän lopeteta listaus tuohon. Myyty! Juttua alaspäin skrollatessa mietti lukevansa jotakin vitsiä. Mutta kyllä näitä sitten kai ihan oikeasti on olemassa. Onneksi itse olen ollut aina varma seksuaalisuudestani. Onhan se varmasti kauheaa olla väärässä sukupuolessa oleva CSI-homo-polyfluid-twink-panamouristinen gender queer. Eihän siinä enää voi tietää mitä tahtoo.

      Toinen jännä juttu näissä suvakeissa: vaativat porttikieltoa persuille/nazzeille/väärinajatteleville ravintoloihin ja klubeille. Toisinajattelun kieltäminen kuulostaa äärimmäisen ristiriitaiselta konseptilta. Se on kuitenkin hyvin linjassa sen kanssa, että sukupuolia on 57, mutta samaan aikaan niitä ei ole lainkaan. Tai että rotuja ei ole, mutta samaan aikaan musta on parempi kuin mikään muu rotu. Saako PS/sinimusta/nazzi käydä Hesburgerissa? Entä pizzalla? K‑kaupassa? Suvakit voisivat laatia virallisen listan ja vetoomuksen, josta käy ilmi väärinajattelijoille sallitut kauppapaikat. Hihamerkit?

  • Nimetön

    Vastaa

    Haluaisitko viettää aikaa vassareiden kanssa? Miksi et haluaisi, että kaveripiirisi koostuu kääpiöistä, huorista, transuista, 100 porukasta on mt-ongelmia, kaikilla rahanhallintaongelmia, mitä näitä juttuja nyt on. Ja normaali elämä, kuten töissä käynti, harrastukset tai perheen perustaminen on toksista maskuliinisuutta.

    • Nimetön

      Vastaa

      Toisaalta voisi perustaa oman sirkuksen. Tosin osa on niin epämuodostuneen näköisiä, että ihan pikkulapsia ei kannattaisi tuoda paikalle etteivät pelästy.

      • Tekijämies

        Vastaa

        Joku suvakkien bb-talo olisi hieno viihdeohjelma. Siellä seikkailisi kaikki Partisaanin sivuilla esitellyt sekopäät.

        Siellä sitten Panda Eriksson ja Valo Vesikauris yms. sekopäät suunnitelisi nazien tuhoamista ja uusia elokapinan operaatioita.

        • Julli

          Vastaa

          En juuri katso televisiota, mutta jos sieltä tällainen laatuviihdesarja tulisi, katsoisin sen ehdottomasti!

          Vai olisiko tällainen ennemmin luonteeltaan varoittava dokumenttisarja? 🤔

        • Sammy

          Vastaa

          En ole väkivaltainen ihminen, mutta joku megataistelu areenalla suvakkeja vastaan olisi kyllä raakaa meininkiä, sano. Eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo vielä. Jännä etteivät ole vielä hyökänneet kimppuun koskaan.

        • W.O.

          Vastaa

          Oma suosikkini on se aivan äärettömän lihava sinitukkainen läski, joka oli niin lihava ettei sitä voinut enää todeta mieheksi tai naiseksi. Taisi olla nainen, joka oli leikannut tissinsä pois. Samannäköinen kuin se Ylen Tytti Shemeikka, mutta sinisen tukan asemesta keltaisella. Nimi oli joku Eeli Kuu tjsp.

      • wanhanaikainen

        Vastaa

        wanhankoulukunnan työväensosialistin kanssa voisin viettääkin aikaa, mutta en näiden nykyisten viherliberaalien jotka tekevät sekstyötä, transuilevat ja kannattavat mamuilua. Tuohan on (((äärikapitalistien))) agendan kannattamista.

        • A

          Vastaa

          ”Drag-Queen satutuokioita” ei ollut olemassa vuonna 1870 kun kapitalismi oli vahvimillaan traditionalistisissa valkoisissa länsimaissa, sata vuotta myöhemmin ne satutuokiot sitten tulivat esille kirkkaaseen päivänvaloon nimenomaan 1970-luvun seksuaalivallankumousken yhteydessä, eivät ole ”kapitalistien” luomus vaan äärivasemmistolaisten akateemikoiden (Frankfurtin Koulukunta/ Freudo-Marxismi) hedelmiä.

          Jos edes lukisit Marxia ja Engelsiä ja muita Ranskan Vallankumouksen jälkeisiä 1800-luvun ”vanhoja” sosialisteja tulet huomaamaan kuinka paljon yhteistä heillä ja nykyisillä liimanhaistelija äärivasemmistolaisilla on: he kannattivat ”naisten ja lasten voimaantumista, eroon sortavasta miehestä”, hyökkäsivät kansallismielisyyttä, maanpuolustusta (pasifismin avulla), uskontoa, perheitä ja avioliittoa vastaan…

          Pointtini on, että vassarit olivat ~200 vuotta sitten samankaltaisia dysgeenisiä friikkejä kuin mitä he ovat nytkin. Kukaan työtä tekevä valkoinen ei halua olla missään tekemisissä dysgeenisten friikkien kanssa jotka vaarantavat heidän perheitänsä ja yhteisöään. 

          Vassarit (”sosiologit”) ovat hitaasti marssineet yhteiskunnan instituutioiden läpi (Antonio Gramscii, Rudolf Dutschke) ja onnistuneet muuttamaan ihmiset ajatusmalleja. Yritykset kuuluvat myöskin niihin instituutioihin joihin vassarit ovat soluttautuneet ja osa suuryritysten johtajista oikeasti uskovat vasemmiston tasa-arvon sanomaan. Vain sen takia että on rikas ei estä yksilöä muuttumasta moraalittomaksi ja rappiolliseksi. 

          (((Felix Weil))) joka oli Marxilainen, käytti isänsä rahoja (isä oli viljakauppias) tukeakseen Marxilaisen tutkimuslaitoksen perustamista Frankfurtin yliopistoon (Frankfurtin Koulukunta muutti Columbian yliopistoon paetakseen KS-Saksaa).

          Meidän nykyinen poliittinen järjestelmämme liberaalidemokratia on hampaaton torjumaan tällaisia pöpöjä ja soluttautujia.

    • Cabaret

      Vastaa

      Koti, uskonto, perhe, miehet, isänmaa, luonto, kunto, suomalaisuus… Kaikki nuo ovat toksisia asioita. Ne ovat natsismia, hitleriläisyyttä, putinismia, faschismia, antijuutalaisuutta… Pahoja asioita. Miksei hyviä asioita voi olla homoneekerin twerktunti lasten satutuokiossa tai anaaliseksiopas päiväkoteihin? Niinpä. Sinun arvosi vastaan minun arvoni. Kuka sen määrää mikä on toista parempaa?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyi saatana, kun on kuvottavan näköinen lehmä.
    Täysin kahjoa sakkia.
    Partisaanilta jälleen hyvää työtä, kun tuotte näitä mt-tapauksia julki.

    ” Jäntin kertoman mukaan hänen ”energisyytensä” salaisuus on ”Pepsi Max ja kourallinen lääkkeitä”. Antifasisti on taustoittanut myös, että ”mielenterveys vaatii kolmea lääkettä säännöllisesti ja kahta tarvittaessa”.”

    Jostain kumman syystä en ole ollenkaan yllättynyt.

    • Karvaiset tissit

      Vastaa

      Eipä nuo mielenterveysongelmat tule yllätyksenä. Juutalaisemman näköistä naamaa saa etsiä.

      • Teemu

        Vastaa

        Näyttää perunalta. Korvista roikkuvat kierrätysmateriaalista tehdyt kalanpyydykset kruunaavat lookin.

  • Taas mennään

    Vastaa

    Onko transuilla jo jännäkakat pöksyssä?

  • Simpukka

    Vastaa

    Miten kukaan maksaa siitä, että saa ”palveluita” tuon näköisiltä otuksilta?

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Nämä kotimaiset menevät vasemmalta ohi Jerry Springer shown eliittiyksilöistä Utahin ja Alabaman trailerparkeista, vaikka epäilen että kotoistenkin taustalta löytyy mitä serkumpi sen herkumpi.

  • Rumuus on rappiota

    Vastaa

    Kävin tän instassa ja meinasin oksentaa, hyi vittu minkä näköinen akka

  • Lasun paikka

    Vastaa

    Tälläkin on omia lapsia. Mahtavat olla ylpeitä äidistään 👍🏼 Twitterissään tämä huora kertoo ainakin yhden juuri täyttäneen yhdeksän, miettikää kun tämän yhdeksän vuotiaan kaverit keksii, että ton äiti onkin huora. Tosin samaisen Twitter-päivityksen mukaan ne kaverit on muutenkin vähän kiven alla…

    • Perheenisä

      Vastaa

      Isänä kieltäisin itsekin omia lapsiani menemästä jonkun mt-ongelmaisen porton kotiin. Tuo akka tekee hallaa omalle lapselleen eikä edes välitä siitä.

  • Gong

    Vastaa

    Jahas, pikkuveitikka heräsi. Kiitos! (Ei kai sentään. Hyi helvetti.)

  • Late

    Vastaa

    hyi helvetti. panisin mielummin tehosekoitinta kuin tota otusta. taitaa onlyfans tulot olla pyöreät 0 euroa, vai maksaako joku siitä että oksentaa

  • LiiÄnderssön

    Vastaa

    Työkyvyttömyyseläkkeellä? mielenterveys romuna?
    Liity vasemmistolaisiin!

  • No jo on

    Vastaa

    No siinä on silavaa toisekskin jouluks. Olen aina ihmetellyt miten nämä mielenterveyskuntoutujat valuvatkin samaan muottiin.

    Piti oikein katsoa mitkä kaikki asia ko. naisoletettua vituttavat. Ja täytyy sanoa että aika moni asia vituttaa. Itseäni jos tuollaiset asiat vituttaisivat niin ei kai edessä olisi muita vaihtoehtoja kuin itsemurha.

    Toisaalta, mietin että jos ihminen on luonteeltaan tuollainen niin kenen kanssa se on tehnyt lapsen/lapsia? Ja miten jälkikasvun kanssa oikein menee? Miten he kokevat äitinsä sekopäisyyden? Taitaa olla normaali lapsuus haaveena. Ja pelottavintahan on se että ne pitävät tällaista käytöstä normaalina.

    No, kukin rakentaa elämänsä ja ympäristönsä haluamakseen.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Näillä kaadereilla vallankumous jää märäksi haaveeksi.

  • TT

    Vastaa

    No joo, mutta ihan liian herttainen tapaus esimerkiksi demariksi.

  • JM

    Vastaa

    Semmonen äärivasemmistobingo vois olla kova.
    ”Rasti ruutuun jos sinulla on:
    mielenterveysongelmia
    kroonista perseaukisuutta
    huonot välit perheeseen
    huono minäkuva
    vaikeuksia arjen pyörittämisessä
    korkeintaan joku käsienheiluttelua tutkinto korkeakoulusta, esim nukketeatterin ohjaaja, tai sukupuolentutkija
    only fans ‑tili
    resepti hulluuslääkkeisiin
    olet työtön
    olet sairaseläkkeellä
    kutsut itseäsi aktivistiksi, vaikka möykkäät ainoastaan netissä”

  • J P

    Vastaa

    Lista mielenterveys onglemia, jonka jälkeen teksti ”lähestyä saa” ei kyllä omalla kohdalla herätä haluja. Kuka näitä panee? Muut vassarit?

  • Nimetön

    Vastaa

    Psyykelääkkeet + aspartaami, siinä lopputulos.

  • Paholainen

    Vastaa

    Seuraan ehkä vähän ilollakin näitä partisaanin ja varisverkoston julkaisuja. Vasuri puolen jutut on olleet vähemmän viihdyttäviä lähinnä sen kuivakan täteily tyyppisen tuominnan ja varmaan kohteidenkin ominaisuuksien takia. Oikeisto puolen mustanmaalaava vittuilu yhdistettynä värikkäisiin ominaisuuksiin kohteiden puolella, kuten alastonkuvat, pillerit tms ainakin tuntuu viihdyttävämmältä seurata.

  • Anonymous

    Vastaa

    Miksi noi kaikki antifasistit, äärivasemmistolaiset, LGBTP mielenterveysongelmaiset, sateenkaarinarkot, incel blaablaa Blaa, anarkonarko feministit ja pispalalaiset nistit näyttää täysin samanlaisilta? Kuten varmaan kaikki olemme huomanneet.

    • Joonas Jonne

      Vastaa

      Ovatko kaikki nuo vasemmiston sekopäät siemennetty erään porukan ulkomaisella keinospermalla, kun ovat kuin samasta muotista valettuja. Lesbonaisparit joutuvat käyttämään esim. tanskalaisten spermapankkien palveluksia ja ne ovat tietyn ryhmän omistuksessa. Ei sinne valkoinen sperma kelpaa, koska lesbot on aivopesty vihaamaan valkoista rotua.. Hallittua rodullista alentamista?

  • juha II

    Vastaa

    KOMMUNISMI on SAIRAUS!!!

  • Soikka

    Vastaa

    Hyi helvetti kun on luotaantyöntävä lumppu.
    Vittu miksi tällasia pitää olla, varmaan vanhemmat itkee silmät päästään.

    • Sakke

      Vastaa

      Myös vanhemmat on Twitter päivitysten mukaan alkoholisteja ja työttömiä. Ei omena kauas puusta putoa..

  • kari k

    Vastaa

    elokapinan porukoissa näitä liikkuu myös pellekulttuurin tuote.

  • Hakkis

    Vastaa

    tunkioo vasten ei seiso kuin talikko, mutta jos maksaa 200€, niin seisoo.
    jos haluaa ilmastoystävällisemmän vapaaehtoisen version, niin sa maksaa 250€

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Tämähän on solakka neito verrattuna joihinkin niistä hu0raavista vassareista, joita on ollut ”kunnia” nähdä! Saas nähdä milloin Suomeen tulevat rytinällä sellaiset mobility scooterit, joilla läski väki shoppailee Amerikassa. Silloin voisi vallankumoushaaveet vassareilla vasta muuttua todellisuudeksi, kun ei tarvitsisi kävellä miekkareissa, sen kun vain kuljettaisi ihraista peffaansa mobility scooterilla. 

    Vallankumous vaatii niin paljon suunnittelua, organisoimista, pitkän aikavälin työtä ja AKTIIVISUUTTA, ettei se näiltä ailahtelevilta mt-ongelmaisilta oikein suju. ”Aktivismi” on heille netissä uliseminen ja naurettavien uhkausten syytäminen toisinajattelijoita kohtaan.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    JM, unohdit bingostasi painoindeksin. Sen olisi hyvä olla vähintään 45.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Simpukka: Usko tai älä, mutta jos Suomessa on valmis vuokraamaan sukuelimiään, niin ostajia löytyy kyllä aina. Kenties se on vaikea uskoa, jos oma seksielämä on normaalia. Kauppa käy, vaikka olisi 200 kiloinen valas myyjänä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Noita kuvi kun katselee, niin ennemmin avannossa seisois!

  • Nimetön

    Vastaa

    On vaihtanut nykyään nimensä.

    • Konservatiivi

      Vastaa

      Mikä nimi nykyisin on? Sumu vai Jääpeura?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi