Haastattelussa naisia hakkaava, raiskauksesta syytetty antifasisti Tuomas Tingander

Kysyimme Tinganderilta muun muassa hänen antifasististen tovereidensa suhtautumisesta rikospaljastuksiin sekä siitä, vituttaako häntä tällä hetkellä.

Poliittiset viholliset

Tuomas Tingander.

Partisaani paljasti keskiviikkona Tamperelaisen antifasistien ”nousevan tähden” Tuomas Tinganderin miesfeminististä historiaa, johon lukeutuu esimerkiksi syyte alaikäiseen liikuntarajoitteiseen tyttöön kohdistuneesta raiskauksesta, naisiin kohdistuneita petoksia, naisten pahoinpitelyitä ja laajoja velkaongelmia.

Tingander oli sunnuntaina Tampereella järjestetyn Valkoinen Vappu ‑tapahtuman kovaäänisimpiä vastustajia paikan päällä. Hän pyrkii muutenkin sosiaalisessa mediassa rakentamaan itselleen aktiivisen antifasistin imagoa, joskin roolin tulevaisuus saattaa kaikesta päätellen jäädä lyhyeksi.

Tingander ilmoitti Twitterissä vastailevansa kysymyksiin antaen samalla puhelinnumeronsa julkisuuteen. Partisaani otti häneen yhteyttä kysyäkseen muutaman tarkentavan kysymyksen.

Haastattelusta käy ilmi, miten Tingander esimerkiksi syyllistää uhriaan valehtelijaksi, vaikka vasemmiston hypettämän #MeToo-narratiivin mukaan uhreja tulisi aina uskoa.

Lähde: Twitter.

Tinganderin haastattelu

Whatsapp-keskustelu julkaistaan raakana ilman editointia.

Partisaani: Moi! Pitääkö nuo Partisaanissa esitetyt väitteet paikkansa?

Tingander: Haastehakemus pitää paikkansa, mutta mm. Raiskauksesta minua ei ole tuomittu.

Partisaani: Niin Partisaanissakin kerrotaan, että raiskaussyyte kaatui, vaikka lääkärinlausunto puhui raiskauksen puolesta. Mutta siis pitää paikkansa, että olet 25-vuotiaana tuontänyt kalusi 16-vuotiaan liikuntarajoitteisen tytön suuhun ja kiristänyt tältä rahaa sekä uhkaillut jengiläisillä?

Tingander: Ei, näin ei ole tapahtunut, en ole millään jengillä ketään uhkaillut. Toisekseen tämä ikä asiakin vasta paljastui kuulusteluissa koska hän oli valehdellut siitä. Oliko vielä jotain mitä oisit halunnut tietää asiasta?

Partisaani: No siis partisaanin mukaan oikeuden pöytäkirjoissa lukee jengiläisistä näin:

”Tingander on tavatessaan A:n koulun pihalla puhunut yhteyksistään jengiin ja sanonut, että hän kertoisi näille henkilöille, että on A:n syy, ettei hän kykene maksamaan velkojaan takaisin ja uhannut väkivallalla A:ta ja hänen sukulaisiaan ja näin uhkauksia esittämällä yrittänyt saada A:ta antamaan hänelle rahaa.”

Miten päädyit tilanteeseen, jossa olet aikuisena 16-vuotiaan liikuntarajoitteisen kanssa harrastamassa seksiä ja kiristät tältä sen jälkeen rahaa?

Tingander: Lue se oikeuden tuomio jos haluat lisää tietoa asiasta, en asiaa lähde millään tavalla puolustelemaan tai nimikkeitä enkä muutenkaan avaaamaan

Partisaani: Pidätkö tätä twiittiä kuinka todennäköisesti paikkansa pitävänä [katso kuva alla]?

Lähde: Twitter.

Tingander: En pidä

Partisaani: Oliko Partisaanin jutussa muuten itsessään mitään valheellista tietoa? Jos oli, niin mitä?

Tingander: Pitää varmaan Lukea se juttu kun kunnolla kun ehdin

Partisaani: Et siis ole lukenut sitä vielä? Se perustuu oikeuden pöytäkirjoihin koko juttu. Mitä muuten kanssasi Tampereella mieltään osoittamassa olleet aatetoverit ovat olleet tästä asiasta mieltä?

Tingander: en koomentoi muiden mielipiteitä

Partisaani: Aijotko kuitenkin jatkaa antifasistista aktivismia vielä tämän tapauksen jälkeen?

Tingander: koitatko kasata jotain haastattelua vai mikä homma

Partisaani: Oon kiinnostunut tästä keissisitä ja lupailit vastauksia kysymyksiin omalla Twitter-seinälläsi. Kiinnostaa siis etenkin, että hyväksytäänkö sinut edelleen antifasistisissa piireissä yhdeksi aktivistiksi? Ja tiesivätkö muut jo ennestään tuomioistasi?

Tingander: en kommentoi mitä muut tekee tai tietää. en ylöeensö ole peitellyt asioitani ja kyllä vastustan aina fasismia.

Partisaani: Eli aiot jatkossakin osallistua julkiseen antifasistiseen toimintaan esimerkiksi mielenosoituksissa jne?

Tingander: vastustan fasismia aina se että koska liikun missäkin piireissä ja missä miekkareissa on oma asiani

Partisaani: Mutta hyväksyvätkö antifasistiset piirit myös sinut, joka olet tuomittu useista naisiin kohdistuvista rikoksista? Lupailit Twitterissä, että vastaat nimenomaan kaikkiin kysymyksiin

Tingander: en tiedä hyvksyyko minut vai ei.

Partisaani: Oletko saanut jo palautetta omiltasi liittyen tähän nyt paljastuneeseen henkilöhistoriaan?

Tingander: en kommentoi mit’ muut sanovat se on heidän asia

Partisaani: Ok. Haluatko avata poliittisia näkemyksiäsi? Miksi vastustat fasismia?

Tingander: en avaa poliittisia näkemyksiä

Partisaani: Olit siis aktiivisesti juuri mielenosoituksessa ja avaat niitä avoimesti sosiaalisessa mediassa muutenkin. Kiinnostaisi kuulla perustelut, miksi fasismi on enemmän väärin kuin esim oma henkilökohtainen toimintasi?

Tingander: en vertaile

Partisaani: Mitä sanottavaa sinulla on tähän itse asiaan liittyen? Vituttaako?

Tingander: olen jo asiaa kommentoinut

Partisaani: Mutta vituttaako? Pidätkö tällaisia asioita yleisellä tasolla kiusallisena koko antifasistiselle yhteisölle?

[Tämän jälkeen Tingander ei enää suostunut vastaamaan kysymyksiin]

Äärivasemmisto Antifa Feminismi Kiristäminen Kiristys Kotimaa Kulttuurimarxismi Pahoinpitely Petos Poliittiset viholliset Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Talousrikos Tampere Tuomas Tingander Varisverkosto Vasemmisto

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Partisaani on tehnyt loistavaa työtä tämän(kin) asian tiimoilta, kiitos tästä.
    Tuollaiset tapaukset pitää tuoda aina esille.
    Tuomasta kyllä nyt varmasti vähän ahdistaa tämä tämmöinen julkisuus.

  • Melina

    Vastaa

    Ei riitä että ahdistaa vähän, pitää ahdistaa paljon ja siihenkin vielä paljon lisää! Toivottavasti ahdistaa päivä päivältä enemmän.
    Joskus kannattaa vaan pysyä muiden takana, eikä huudella eturivistä. Koskaan kun ei tiedä mitä mikäkin päivä tuo tullessaan. Ahdistusta ahdistusta…

  • Nimetön

    Vastaa

    Huutista, iso käsi Partisaanille tämän rotan haastattelusta! Kirjoitusasustakin näkee jo että mistään Mensan jäsenestä ei ole kyse.

    • luurangot kolisee

      Vastaa

      En puolustele tuota tyyppiä, mutta hermostuneena tekee helposti kirjoitusvirheitä. En tiedä millaista hänen kirjallinen ilmaisunsa tavallisesti on, mutta tekstin perusteella vaikuttaisi siltä että vituttaa. Sekin että lopetti kysymyksiin vastaamisen antaa tällaisen mielikuvan. 

      Sinänsä piste siitä, että laittoi numeronsa esille, eikä piilottanut käyttäjäprofiiliaan. Mikähän idea siinä oli? Oliko tarkoitus pelastaa mitä vielä voi, ja esittää seuraajilleen että tuo on pelkkää valehtelua koko juttu?

      Miltähän tuntuu, kun luurangot karkasivat kaapista? Vieläkö samat kaverit haluavat pitää yhteyttä? Vai jääkö jäljelle vain sosiaalisen hylkiön osa?

  • Eikka

    Vastaa

    Kyseessä on avoimesti rasistinen henkilö joka kohdistaa vihansa naisiin. Hän näkee naiset alempiarvoisina, pelkästään kävelevinä reikinä joihin haluaa tyhjentää saastaisen lastinsa. Tyypillinen antifan edustaja siis, aiheuttaa muissa kanssaihmisissä syvää vastenmielisyyttä ja oksennusreaktion.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Peukku Partisaanille. Tällaiset jutut näyttävät antifasistit paljaimmillaan.

  • TRUNALD DOMP

    Vastaa

    On kyllä irvokas tyyppi. Liekö oikeasti republikaani, vaikuttaa ihan stereotyyppiseltä..

  • Observer

    Vastaa
  • Anonymous

    Vastaa

    Onpa oksettava saastainen niljake! Raiskaa alaikäisen liikuntarajoitteisen uhrin ja kiristää vielä tekonsa jälkeen rahaa. Kehtaa vielä puolustella ja valehdella, ettei ole mitään tehnyt. Selkärangaton mato. Paskiainen! En usko, että tämän pellen antifasistiura päättyy tähän, koska kuten kaikki tietää noissa antifapaskahousujen piireissä raiskaukset, pedofilia ja kaikenlainen vastenmieliset perverssiot on vain sulka lisää hattuun. Kuten neekeri- ja ählämijengeissä. Onpa sairasta sakkia! Toi Tikander on niin kieroutunut paskamato, että todennäköisesti vaan nauttii kun saa huomioita. Onnea vaan raiskaaja Tikander! On varmaan kiva kulkea kurkkien aina olkansa yli ja miettiä seurataanko sua ja milloin jotain tapahtuu. Viikon, kuukauden, ehkä vuoden päästä? 😏 Te kaikki antifasistit olette ihan samanlaisia, mielisairaita, pedofiileja, narkkareita ja transuja. Olette oksettavia! Ei teitä ihmisiksi voi kutsua!

  • En ole Anssi Kela

    Vastaa

    Mikähän on tuomas tikander ;):n y‑tunnus 😉 vai onko vain kelan anssi tuttu ;)?
    https://Putinismin-koirat-ulos.blogspot.com

  • Bella

    Vastaa

    Olen aina suhtautunut feminismiä kannattaviin miehiin erittäin varauksellisesti ja vihamielisesti oikeastaan. Liikuin kymmenisen vuotta sitten porukoissa, joissa näitä oli paljon, ja silloin sain kunnian saada nähdä, että millaisia sikoja he ovat, kun naamiot laskeutuu.

  • T . T

    Vastaa
  • Late

    Vastaa

    Toi paskakasa tulee ottaan koteloonsa ja pahasti. Mikä parasta että se ei koskaan voi tietää kuka vastaantulija milloinkin vetää pipoon. Todennäköisesti jokainen nää paljastukset lukenut. Eli tuhannet ihmiset. Kyyty tulee oleen kylmää. Helpoimmalla selviäis kun tajuis vetää ranteet auki. Ei tollanen kusiaivo ansaitse elää

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi